Varo piilosuolaa

Hyvinvointi

Varo piilosuolaa

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Varo piilosuolaa

Jopa 80 prosenttia saamastamme suolasta tulee elintarvikkeista kuin varkain.

Teksti Anu Virnes-Karjalainen

Kuva Fotolia

Makkarat, juustot ja einekset saattavat olla melkoisia suolapommeja. Jos esimerkiksi vaihdat päivittäin syödyt kolme meetvurstisiivua vähäsuolaiseen leikkeleeseen, vähennät vuotuista suolansaantiasi 1,5 desillä.

Leiväksi tulisi valita tuote, jossa on alle 0,7 prosenttia suolaa. Huomaa, että runsaskuituinen ei aina ole vähäsuolainen. Kuuden normaalisuolaisen leipäpalan vaihtaminen vähäsuolaiseen vähentää suolamäärää kolmella desillä vuodessa.

Maustekastikkeissa, ketsupeissa, soijakastikkeissa ja liemikuutioissa on usein paljon suolaa. Kaikki suola-alkuiset tuotteet, kuten suolakurkut ja suolasilli, ovat varoitusmerkki. Vaara vaanii myös aamiaismuroissa, joissa voi olla saman verran suolaa kuin sipseissä.

Tutki siis tuoteselosteet tarkoin ja suosi Sydänmerkki-tuotteita. Niissä on vähemmän suolaa kuin muissa vastaavissa tuotteissa.

Lähde: Pirjo Saarnia, Ruoan terveysvaikutukset, Otava 2009.