Värikäs ja yhteisöllinen Meksiko

KaukokohteetMatkat

Värikäs ja yhteisöllinen Meksiko

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Värikäs ja yhteisöllinen Meksiko

Meksikon 40 miljoonaa vuotuista turistia saavat nauttia upeiden ruoka- ja luontoelämysten lisäksi myös sydämellisestä yhteisöllisyydestä.

Teksti ja kuvat Markku Saksa

Meksikon kaunis sydän on ilta siirtomaatyylisen kaupungin keskusaukiolla, plazalla. Sadat ihmiset kävelevät lämpimässä illassa perhekunnittain tapaamassa toisiaan. Ihmisissä on jäljellä paljon vanhanaikaista yhteisöllistä elämäntapaa.

Meksikon koloniaalisiin kaupunkeihin ei ole vielä juurtunut nykyaikainen elämäntapa, jossa ihmiset ovat kiinnostuneita vain omista asioistaan.

Ihmiset halaavat toisinaan, antavat poskisuudelmia ja kertovat kuulumisiaan. Meksikossa näyttää usein siltä, että kaikki ovat kavereita eikä yksin tarvitse turistinkaan olla, sillä vieraalle toivotetaan herkästi hyvää iltaa. Ravintolassa toivotetaan hyvää ruokahalua. Vieras otetaan huomioon ja juttelu on helppo aloittaa. Espanjankielen vähäinenkin taito on hyödyllinen. Meksikolaiset ilahtuvat aina, kun ulkomaalainen osaa edes muutaman sanan espanjaa. Eivätkä he piittaa kielivirheistä.

Värien kirkkaus hurmaa

Kaupunkien keskuspuistot lähentävät ihmisiä toisiinsa. Puistossa on isoja lehteviä puita ja korkeita palmuja. Rakastavaiset istuvat koristeellisilla penkeillä yhteen kietoutuneina.

Aukion laidalla on kaariholveja, joissa on kahviloita ja ravintoloita usein kahdessakin kerroksessa. Aikuisia istuskelee siemailemassa juomiaan ja lapsia juoksentelee puistossa. Ilmapallon myyjä tekee kauppojaan. Lapsilla näkyy hattaroita ja punaisia karamelliomenoita, manzanas caramelizadas.

Ihmisiä kulkee myös komean kirkon isoista ovista sisään ja ulos.

Usein mariachi-orkesteri soittaa iltaisin puiston keskellä olevalla pyöreällä lavalla. Ihmiset tanssivat kansantansseja. Naisilla on komeat värikkäät puvut ja miehillä isot sombrerot.

Palkittu keittiö

Kun perheemme muutti Yhdysvalloista Washingtonista Meksikon pääkaupunkiin neljä vuotta sitten, olin epäluuloinen ruuan suhteen. Erehdyin pitämään amerikkalaista tex-mex -ruokaa meksikolaisena. Kun söin ensimmäisenä iltana Chiles en Nogada –annoksen, ihastuin ja ymmärsin, että tex-mexillä ei ole juuri mitään tekemistä aidon meksikolaisen ruuan kanssa.

Meksikolainen ruoka hyväksyttiin Unescon kulttuuriperinnön listalle vuonna 2010. Meksikon kulinarismin tekee mielenkiintoiseksi se, että jokaisessa osavaltioissa on omat herkkunsa.

Madot ja munat parhainta herkkua

Meksikon valloittajat yrittivät juurruttaa maahan espanjalaisen ruokakulttuurin, mutta pian siihen sekoittui Meksikon intiaanien ruokaperinnettä. Myös orjien mukanaan tuomaa afrikkalaista ruokakulttuuria tuli Meksikoon. Ennen espanjalaisten tuloa maassa ei ollut lainkaan lihakarjaa ja suuria vetoeläimiä. Suurin kotieläin oli kalkkuna, mutta espanjalaiset toivat Euroopasta naudanlihan, lampaan, vuohet ja kanat.

Meksikosta ovat kotoisin tomaatit, kurpitsat, avokadot ja vanilja sekä kaakao. Myös kukkia syödään keitoissa ja salaateissa.

Intiaanien ikivanhoja ruokalajeja ovat proteiinipitoiset heinäsirkat, chapulines, jotka paistetaan upporasvassa. Ne maustetaan valkosipulilla ja lime-mehulla ja ovat kuulemma herkullisia kuten myös muurahaisen munat, escamoles, ja agaave-kaktuksen sisällä elävät madot, gusanos. Monien mielestä ne ovat suurta herkkua ja niitä tarjotaan vain parhaissa pöydissä.

Tamales ja quesadillas

Katuruoka on valtava liiketoimi. Illalla Meksikon asuinkortteleissa alkaa liikkua maissikääryleiden, tamalesien, ja maissipiirakoiden, quesadillojen, myyjiä kolmipyöräisillä kauppapyörillä. Joka ilta kuulen kotikadulta asuntomme ulkopuolelta kimeän pillin vihellyksen ja kovaäänisestä kaikuvan selostuksen, jossa mainostetaan Oaxacan osavaltiosta tulevia kadun herkkuja.

Parasta katuruokaa sain tulivuori Popocatépetlille johtavan pikku tien varrelta katuravintolasta. Näköalapaikalle vievän tien varrella oli useita katuravintoloita, jotka olivat seipäiden varaan viritettyjä kangaskatoksia. Niiden keskellä oli puilla lämmitettävä liesi, jonka savu nousi peltistä piippua myöten taivaalle.

Katuravintolan emäntä leipoi tortilloja sinisestä maissimassasta. Hän puristi niistä ohuita levyjä ja täytti ne ennen taittamista juustolla, kanalla, makkaralla tai lihalla ja pani paistumaan liedelle. Juuri ennen kuin ne alkoivat palaa, hän otti ne pois rapeina ja herkullisina. Tortilloja syötiin tulisten vihreiden tai punaisten chili-kastikkeiden kanssa, jotka antoivat ruualle lämpimän maun.

Meridanin kaupunki sijaitsee Jukatanin niemimaalla.Kivääri-tanssi on kansanperinnettä.Kirkon porttikin on koristeltu.Kaupunkitalo Pohjois-Meksikossa Durangossa on herkullisen värikäs.Meksikolaisilla on omat perinteiset karamellinsa ja herkkunsa.Pienen matkailuhotellin sisäpiha on viihtyisä ja värikäs.