”Vapinaan löytyi luonnollinen selitys”

HenkilötTunteet

”Vapinaan löytyi luonnollinen selitys”

Jari Rauhala peitteli täriseviä jalkojaan vuosikymmeniä. Nyt hän auttaa muita löytämään vapauttavan vapinan.

JULKAISTU 21.7.2020 | TEKSTI Sanna-Kaisa Hongisto | KUVAT Pasi Salonen

Jalkani alkoivat täristä ensimmäisen kerran täydessä elokuvateatterin katsomossa. Olin silloin 16-vuotias sodankyläläinen. Elettiin 1970-lukua, ja elokuvateatteri Lapinsuussa oli alkamassa muistaakseni jokin suosittu lännenfilmi.
Normaalisti olisin istunut leveämmin. Katsomo oli kuitenkin täynnä, joten jouduin asettelemaan jalkani lähemmäs toisiaan niin, että polvet osoittivat tarkasti suoraan eteenpäin. Silloin nytkähtely alkoi. Jalat vipattivat sivusuunnassa nilkoista lonkkiin asti.
En käsittänyt ollenkaan, mistä oli kyse. Olin enemmän hämmästynyt kuin huolestunut. Täriseminen oli vain tosi noloa. Sidoin jalat voimakkaasti yhteen penkin alle ja jännitin vastaan. Onneksi sain tärinän loppumaan.
Myöhemmin sama toistui monia kertoja esimerkiksi elokuvateattereissa, ja kerran myös Saksassa Münchenin Olympiastadionin jalkapallokatsomossa.
Se oli ekstranoloa, koska seuranani oli saksalainen kaveri, jonka isä oli taistellut Lapin sodassa. Mitä hän olisi ajatellut suomalaisesta, joka tärisee vieressä? Tein tosissani töitä pitääkseni jalat paikoillaan.
Koskaan ei tullut mieleenkään kertoa kenellekään tärinästä. Yhteiskunnassa vapina merkitsee heikkoa ja sairasta ihmistä, jolla menee huonosti. Moni jättää mieluummin kahvikupillisenkin juomatta kuin juo sen tärisevällä kädellä.
Toisekseen, en ajatellut vapinani olevan vakavan sairauden merkki. Ilmeisesti vaistoni kertoi sen.

Keho ravistelikin stressiä

Tärinän syy alkoi selvitä minulle vasta viisikymppisenä, vuonna 2009. Olin tuolloin kuullut hengitystekniikasta, joka parantaisi elimistön happitilannetta ja tekisi olosta energisemmän.
Olin kiinnostunut tietämään, miten saisin vireystilani paremmaksi, koska jo muutaman vuoden ajan olin palautunut huonosti treeneistä ja ajoittain oli vaikeaa nousta sängystä.
Soitin tutulleni, STT:n edesmenneelle ulkomaantoimittajalle Jussi Vapaasalolle, joka oli varsinainen tietopankki. Hän ei kuitenkaan muistanut kuulleensa tarkoittamastani hengitystekniikasta. Sen sijaan hän intoili harjoitusmateriaalista, jonka aiheena oli ”vapisemalla vapaaksi jännityksistä” eli TRE (Tension and Trauma Releasing Excercises). Hän oli juuri tilannut materiaalin Yhdysvalloista.
Tuntui siltä kuin esirippu olisi avautunut. Tajusin heti, että kehoni oli yrittänyt purkaa jännitystä tärisemällä. Ja kun en ollut sitä tiennyt, olin pannut kynsin hampain vastaan.
Opin, että eläimille tärinä on luonnollinen tapa purkaa stressiä. Vaaratilanteessa eläin voi lamaantua ja tekeytyä kuolleeksi, mutta kun vaara on ohi, se ensimmäiseksi tärisee stressin pois. Ihminen ei yleensä tee näin, ja sen vuoksi traumat ja stressi jäävät kehoon jännityksiksi.

Eroon selkäkivuista

Aloin harjoittaa tärinää ohjeiden mukaan viidestä kuuteen kertaa viikossa. Ensimmäisen vuoden aikana kehossa tapahtui paljon. Pääsin esimerkiksi eroon alaselkäkivuista, jotka olivat ajoittain vieneet toimintakykyni yli 20 vuoden ajan.
Oloni muuttui kaiken kaikkiaan rennommaksi, ja niskan ja hartioiden jännitykset laukesivat. Lievät pihtipolvet oikenivat. Unikin parani. Olin kärsinyt iltaisin levottomista jaloista, mutta nyt vaiva helpotti. Käsitin, että jalkojen levottomuus oli johtunut tiedostamattomasta stressistä.
Sanotaan, ettei kukaan ole vailla traumoja, ja uskon, että asia on juuri näin. Elämässä tulee väistämättä eteen tilanteita, joita ei hyväksy. Hankalissa tilanteissa helpottaa, kun tuntee keinon, jolla voi laukaista olosuhteiden aiheuttamaa stressiä ja jännitystä.
Moni tunnistaa tilanteen, kun valppaustila jatkuu illalla ja eikä saa unen päästä kiinni. Kärsin siitä toisinaan itsekin. Keho on jännittyneenä, ikään kuin lähtötelineissä. Silloin menen sängyn viereen joogamatolle ja tärisen jännityksen pois.
Tärinäharjoittelun eli TRE:n oheen tarvitaan usein asioiden tietoista jäsentelyä. Tämän olen huomannut entistä selvemmin parin viime vuoden aikana, kun olen vetänyt TRE-ryhmiä. Tärinä voi tuoda tietoisuuteen asioita, joita kannattaa käsitellä esimerkiksi terapiassa. TRE-harjoittelu on kenties kuin suurennuslasi, mutta lisäksi tarvitaan mikroskooppia.

Kuin tulipalo kämmenissä

Olen kokenut myös sen, mitä voi tapahtua, jos tekee TRE-harjoitusta kerralla liian pitkään. Suositeltava aika on alkuun 15 minuuttia.
Erään kerran terveysliikuntaretriitissä tärisin hyvin voimakkaasti yli tunnin. Englantilainen vanhempi herra piti teorialuentoa, jonka aikana oltiin seisoma-asennossa, ja tärinäni lähti siinä liikkeelle, kiihtyi ja kiihtyi. Osoitin jalkojani ja katsoin opettajaa kysyvästi. Hän nyökkäsi hyväksyvästi, joten annoin mennä.
Jälkeenpäin oloni oli rento ja rauhallinen, ja kehossa oli tunne loppumattomasta energiasta. Seuraavana yönä kolmen ja neljän välillä heräsin kuitenkin luullen, että rakennuksessa oli tulipalo. Kämmenteni keskikohtia poltti niin, että tuntui, kuin niitä olisi poltettu puhalluslampulla.
Oloni oli pari tuntia henkisesti aika hatara. Myöhemmin muistin TRE-menetelmän kehittäjän David Bercelin opetuksen, ettei koko elämän stressiä ja traumoja kannata yrittää purkaa kerralla. Olin mennyt omien rajojeni yli.
Toisaalta eräs lähipiirini ihminen kokee, ettei alle tunnin takia viitsi edes ruveta tärisemään. Hänen rajansa ovat toisenlaiset.

Loputon kiinnostus kehoon

Sittemmin olen käyttänyt kehon ja itseni huoltoon myös hengitystekniikkaa, jota alun perin ryhdyin etsimään. Kyseessä on niin sanottu Buteyko-menetelmä. Siitä olen saanut lisää energiaa esimerkiksi treenaamiseen ja päässyt eroon pahasta kissa-allergiasta.
Jotkut ihmiset jaksavat olla autoista niin kiinnostuneita, että pistävät eri puolille autoaan öljyä jopa injektioruiskulla. Minä olen yhtä innostunut kehon huoltamisesta.