Työhuone kotona tuli ja meni – teknologialle kiitos!

Oma Talous

Työhuone kotona tuli ja meni – teknologialle kiitos!

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Työhuone kotona tuli ja meni – teknologialle kiitos!

Kotitoimisto taitaa olla yksi lyhyimmän elinkaaren sisustusilmiöitä. Minusta se on hyvä asia: läppäri ja etäyhteys ovat neroutta, sillä ne kulkevat mukana ja vapauttavat tilaa kotona.

Työhuone sijaitsee kotimme kauneimmassa tilassa, keittiössä. Olemme olleet Hamlet- ja Romeo-koirien kanssa jo aamulenkillä kirpeässä syysilmassa. Asettaudun keittiön pöydän ääreen. Maitokahvi tuoksuu lämpimiä muistoja herättävässä mukissa – Muumimamma, joululahja lapsilta, kun he olivat vielä peruskouluiässä.

Tämä tuntuu ylelliseltä. Työmatkaa ei ole. Työasuna toimivat trikoot ja urheilupaita. Tukka on ponnarilla. Ei ole tarvinnut laittautua. Pidän siitä, että olen ainoa ihminen talossa.

Tänään olen laittanut Spotifyn soittelemaan viikon suosituksiaan, ja sieltä tulee sattumanvaraisia lattareita. En koskaan kuuntele musiikkia työpaikalla ollessani. Siellä se häiritsee. Kotona työskennellessäni sen sijaan soitan musiikkia lähes koko ajan.

Ikkunoista näen tuulen puissa ja pihlajan lehdissä aavistelevan ruskan. Sekin rauhoittaa.

Työhuone piti tehdä koneita varten

Koululaiset ovat kautta aikojen tehneet etätöitä: läksyjä ja kotitehtäviä, niin minäkin. Oma työpisteeni sijaitsi enimmäkseen sängyssä, ja kirjoituspöytä teetettiin ollessani keskikoululainen, siis varhaisteini.

Meidän lapsillemme sen sijaan sisustettiin kauniit työpisteet. Mutta kuinka ollakaan, kumpikin luki läksyt ja teki kotitehtävät suuren ruokapöydän ääressä, ensin keittiössä, sittemmin olohuoneessa.

Ihminen ei ainakaan meillä ole oikeastaan koskaan tarvinnut omaa työtilaa. Tietokoneen mötikkä sen sijaan vaati sitä. Meillä ne ja mapit sijoitettiin makuuhuoneen nurkkaan. Kovin oli ahdasta ja kömpelöä.

Digitalisaation ansiosta työhuone on kaikkialla

Digitalisaatio on muuttanut työtäni eniten, niin hyvässä kuin pahassa.

En kirjoittaisi tekstejäni keittiössä ilman digitalisaatiota. Pidän läppäriä, langatonta verkkoa ja etäyhteyksiä neroutena. Etäyhteydellä voin tehdä kaikenlaista, paitsi niitä asioita, joissa on tarpeen keskustella kasvokkain kollegoideni kanssa. Niitäkin on paljon, ja elävä keskusteluyhteys on korvaamaton.

Mutta kun työtä voi tehdä missä ja milloin tahansa, on ihmisen osattava piirtää rajat.

Jokin vuosi sitten naamani tilalla olisi voinut olla liikennemerkki: Varoitus – töissä 24/7. Siitä ei seurannut mitään hyvää. Lopulta hösäsin autolla kuntosalin parkkihallin seinään.

Sen jälkeen läppäri on ollut kotona vain keittiössä. Päivässä saa olla noin kahdeksan työtuntia. Harvoin laistan liikunnasta ja ruokarytmistä.

Toimistokoirani Hamlet ja Romeo – ihan paras bonus

Suuri bonus etäpäivissä on kahden koiramme läsnäolo. Tavallisesti vanhempi, jo yhdeksänvuotias Hamlet menee rauhassa omaan huoneeseen tai alakertaan. Siellä se kellottaa, kunnes se haluaa huomiota tai ulos. Nuorempi, 11-kuinen Romeo, pysyttelee lähelläni. Se saattaa makoilla pöydän alla ja pitää kuonoaan jalkani päällä.

Koirien kanssa työpäiviin tulee myös luontevia taukoja. Ja mikä parasta, tauot vievät minut ulos liikkeelle.

Sitä paitsi eläin voi ymmärtää joskus ihmistä häntä itseään paremmin.

Kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä, vanha, viisas Hamlet osaa sanoa: – Jotain rajaa työnteolle, hyvä ihminen.

Olen myös huomannut, että se ymmärtää vuorokausien rytmin. Saan päivällä kirjoitella rauhassa, mutta iltaisin Hamlet tulee haukkumaan minut pois läppärin äärestä. Hyvä poika!

Tässä poseeraamme työhuoneessani eli keittiössä, minä ja assistenttini Hamlet (oik.) ja Romeo. Kuva Mari LahtiVanhemman koiramme Hamletin mielipide selkeä: Lopeta työ ja huomaa minut. Sitähän ei voi olla huomaamatta! Aika ketterä tuo yhdeksänvuotias berniherramme.Nuorempi koiramme Romeo kotitoimistossani eli keittiössä. Se lukee lehtiä, kuten journalistin koiran tuleekin tehdä.