Työeläke tutuksi – näin sinunkin työeläkkeesi hoituu

Oma Talous

Työeläke tutuksi – näin sinunkin työeläkkeesi hoituu

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Työeläke tutuksi – näin sinunkin työeläkkeesi hoituu

Työeläke on kerryttänyt suomalaisten vanhuuden taloudellista turvaa jo 55 vuotta. Sen määrä perustuu palkka- ja yrittäjätuloihin.

Historia pähkinänkuoressa

Kun ansioihin sidottua työeläkettä ryhdyttiin pohtimaan 1950-luvulla, sokerin ja kahvin säännöstely oli loppunut muutama vuosi aiemmin. Maanviljelijöitä suosinut kansaneläke oli ollut olemassa vuodesta 1939.

Työeläkkeen isänä pidetään soveltavasta matematiikasta väitellyttä Teivo Pentikäistä (1917–2006), joka johti järjestelmää neljä vuotta suunnitellutta komiteaa. Hän toimi sosiaaliministeriön vakuutusosaston päällikkönä 1960-luvun alkupuolelle, minkä jälkeen hänet houkuteltiin työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajaksi.

Niin ikään Ilmarisen toimitusjohtajana 1991–2007 työskennellyt Kari Puro veti eläkeuudistuksia valmistellutta ryhmää 15 vuotta. Ehdotukset toteutettiin sellaisinaan.

”Puron ryhmän” on nyttemmin korvannut ”Rantalan ryhmä” eli Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämä työmarkkinaporukka.

Lue myös: Verotus yllätti

Työeläke nykyisin

Suomen kansainvälisesti omanlaisessa, hajautetussa ja lakisääteisessä eläkemallissa eläkkeiden rahastoinnista vastaavat yksityiset eläkeyhtiöt, julkisalojen Keva sekä eläkesäätiöt ja -kassat. Työmarkkinajärjestöt ovat edustettuina eläkeyhtiöiden hallinnoissa.

Työeläke muodostuu kaikista työuran aikaisista ansioista palkkatyössä ja yrittäjänä. Nykyiset työssäkäyvät maksavat parhaillaan eläkkeellä olevien eläkkeet. Eläkemaksu peritään sekä työnantajalta että työntekijältä, ja osa maksuista pannaan rahastoihin kasvamaan.

Alun perin eläkkeet hoiti työnantaja, mutta vuodesta 1993 myös palkansaajat ovat maksaneet eläkemaksua. Työnantaja perii työntekijöiden osuuden suoraan palkasta.

Viimeaikaisia uudistuksia

Tel-järjestelmän mittavin uudistus tehtiin 2005. Eläkettä alkoi kertyä jo 18-vuotiaana, ennen vasta 23-vuotiaana. Yli 63-vuotiaille tuli ”superkarttuma”. Lisäksi työttömyyseläkkeitä heikennettiin.

Vuoteen 1996 saakka eläke laskettiin neljän viimeisen työvuoden mukaan, joista paras ja huonoin poistettiin. Sen jälkeen eläkepalkan pohjaksi otettiin 10 viimeistä vuotta. Vuodesta 2005 lähtien eläkkeeseen on vaikuttanut koko työhistoria.

Lue myös: Näin säilytät elintasosi eläkkeellä

Vuoden 2017 aikana Oma Aika julkaisee kerran kuussa Suomi 100 vuotta -juhlajuttuja.

Lue myös:

Työeläkemaksu ei haittaa viisikymppisen työllistämistä

Näin eläkkeet muuttuvat: 5 tärkeintä faktaa

Eläkkeiden verotuksen abc

Kuvateksti Reima Oy:n lastenvaatetehdas Kankaanpäässä tammikuussa 1972. Varatoimitusjohtaja Heikki Lampinen tarkkailee ompelijoiden työn laatua.