Matka Tuusulanjärven taiteilija­koteihin

LähikohteetMatkat

Matka Tuusulanjärven taiteilija­koteihin

Tuusulanjärvellä voi sukeltaa syvälle Suomen taiteen kultakauteen. Luonto on läsnä taiteilijakodeissa ulkona ja sisällä. Vihreät takat soivat f-duurissa.

JULKAISTU 12.6.2020 | TEKSTI Matti Välimäki | KUVAT Ilari Välimäki

Jean ja Aino ovat kävelyllä puutarhassa. Me pääsemme sillä välin tutustumaan heidän kotiinsa. Kohteena on Tuusulanjärvi.

No, siltä ainakin ihan tuntuu. Museonjohtaja Julia Donner esittelee meille Ainolaa aamulla ennen kuin Sibeliuksen kotimuseo varsinaisesti avaa ovensa.

Tuolla näkyy esimerkiksi Jannen hammasharja. Kirjastohuoneessa pöydälle on laskettu kellon muotoon viisi tuhkakuppia, joissa yhdessä on Sibeliuksen sikari.
”Aino osasi tulkita siitä, mihin tuhkakuppiin sikari oli laitettu, minkälaisella tuulella säveltäjämestari milloinkin oli”, Donner huomauttaa.

Huomio kiinnittyy myös upeaan vihreään takkaan, joka oli Sibeliuksen erikoistoivomus kansallisromanttisen rakennuksen suunnitelleelle Lars Sonckille. Vihreä takka soi aistiherkälle Sibeliukselle f-duurissa.

Eikä Ainolassa ole muuten lainkaan vesijohtoja, sillä putkista lähtevät äänet olisivat häirinneet mestarin sävellystyötä.
Jean Sibelius muutti vaimoineen Ainolaan vuonna 1904, pakoon Helsingin hälyä ja houkutuksia. Aino omistautui miehensä luomistyön tukemiselle ja yhdessä palvelijoiden kanssa lasten ja talouden hoitamiselle.

Meillä olisi paljon vähemmän Sibeliuksen musiikkia ilman Ainoa ja Ainolaa.

Ainutlaatuinen taitelijayhteisö

Maailmankuulu Ainola on kuitenkin vain yksi Tuusulanjärven lukuisista taiteilijakodeista.

Alueelle muodostui 1800- ja 1900-­ luvun vaihteessa tiivis taiteilijayhteisö. Se sai alkunsa, kun Juhani Aho ja hänen vaimonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Järvenpään kartanon vuokrahuvilaan vuonna 1897.

Pariskuntaa seurasivat vaimoineen ja perheineen pian myös esimerkiksi taiteilijat Eero Järnefelt ja Pekka Halonen sekä runoilija-lehtimies J.H. Erkko. Kavereidensa huviloilla, etenkin Halosenniemessä, vieraili säännöllisesti myös runon ruhtinas Eino Leino.

Tai olisikohan niin, että Aleksis Kivi oli tässäkin suhteessa edellä aikaansa? Kansalliskirjailija vietti vuonna 1872 elämänsä viimeiset kuukaudet veljensä ja tämän perheen pienessä mökissä

Tuusulanjärven rannalla, tosin varsin murheellisissa merkeissä, köyhänä ja sairaana.
Tuusulanjärven taiteilijat ammensivat aiheensa ennen kaikkea kotimaan luonnosta, ihmisistä ja historiasta. He loivat teoksillaan kuvaa Suomesta ja suomalaisuudesta.

Taiteilijakoti Suviranta

Lastuja laineilla

Ainolasta on vain pieni kävelymatka seuraavaan kohteeseemme Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholaan.

Taiteilijakodin sisustus ei ole säily­nyt alkuperäisessä muodossaan. Aholan opastaulujen ja esinevitriinien avulla on kuitenkin mielenkiintoista tutustua Suomen ensimmäisen työllään eläneen ammattikirjailijan ja hänen lahjakkaan taidemaalari-vaimonsa elämään.

Juhani Aho muistetaan nykyään ennen kaikkea lyhyestä proosastaan, ”lastuista”, joissa liikutaan usein luonnossa.

Kirjailija kävi esimerkiksi innokkaasti kalassa Tuusulanjärvellä. Alle metrin haukia hän ei kuulemma arvostanut ollenkaan.

Näyttelystä käy ilmi myös sama kuin vaikkapa Ylen taannoisesta Venny-sarjasta. Boheemilla Juhanilla oli vuosia kestänyt samanaikainen suhde myös Vennyn sisareen Tillyyn ja lapsia kummankin kanssa.

 

Tuusulanjärvi

Kesä kukkii Suvirannassa

Kävelymme jatkuu taidemaalari Eero Järnefeltin – Ainon veljen – kotiin Suvirantaan.

Talossa asuu nykyään Eero Järnefeltin tyttärenpoika, joten siellä on mahdollista vierailla vain tiettyinä päivinä opastetuissa ryhmissä.

Olemme hieman etuajassa, joten ehdimme kierrellä Järvenpään taidemuseon amanuenssi Tuomas Ravean kanssa hienossa englantilaistyylisessä puutarhassa. Valkoiset jasmikkeet huumaavat tuoksullaan. Satavuotias tammi kuiskailee ja houkuttelee kiipeilemään oksilleen.

Talon takaa avautuu niin upea näkymä Tuusulanjärvelle, että Eero Järnefelt rakennutti sen ihailua varten erillisen tilan.
”Juhani Aho kehitti tuolloin tuollaista rakennelmaa varten suomen kieleen uuden sanan: aitio”, Ravea kertoo.

Tuusulanjärven yllä näkyy myös jännittävän näköisiä pilviä. Hieman samannäköisiä pilviä löytyy sisältä huvilasta Eero Järnefeltin maalauksista. Pilvet on niin tarkkaan hahmoteltuja, että meteorologitkin ovat innostuneet niitä tulkitsemaan.

Huomio kiinnittyy myös taiteilijan itsensä tekemiin pöytiin.
”Järnefelt koki pahan kriisin, kun hän näki Italiassa vanhojen mestareiden maalauksia. Hän ajatteli, ettei pääse koskaan samalle tasolle ja kouluttautui varmuuden vuoksi myös puusepäksi. Onneksi kriisi meni ohi.”

 

Lottamuseo kanttiini

Vastiketta rahoille

Sitten lounaalle vanhaan viljamakasiiniin tehtyyn Vellikello-ravintolaan. Siemailemme kahvia ja napostelemme mansikoita. Jälkiruuan jälkiruualle suuntaamme Lottamuseoon, museokahvila Lottakanttiiniin.

Emäntä Tuija Keskinen tarjoilee meille vastiketta, joka on valmistettu rukiista, ohrasta ja sikurista. Hyvää on, vaikkei kahvia ole nähnytkään.

Maistelemme myös Muonituslotan maitokakkua, sokerikakkua, jonka keskeinen ainesosa on kuorimaton maito. Salainen resepti on peräisin Laatokan Karjalasta, Hännilän kartanosta vuodelta 1939.

Lottamuseon lisäksi vahvojen sotilas­perinteiden Tuusulasta löytyy esimerkiksi ilmatorjuntamuseo.

Kerrotaan Eino Leinon viihtyneen upseerikerholla. Kun rahat olivat vähissä, hän maksoi laskunsa pöytäliinaan riimitellyllä runolla.

Ulkona kokeilemme soisiko Ruislinnun laulu korvissamme. Ei soi. Ruislintu eli ruisrääkkä on tehomaatalouden myötä harvinaistunut.

Lapsia kiven takana

Kansallisromanttinen hirsinen Halosenniemi Tuusulanjärven rannalla on upea. Se on jopa niin vaikuttava, että vaatimattomuutta arvostaneen taidemaalari Pekka Halosen kerrotaan hieman häpeilleen liian komeaa taloaan.

Halosenniemessä on korkeatasoisia vaihtuvia näyttelyitä, mutta paikassa saa aavistuksia myös Halosten perheen arjesta.

Halosen maalauksissa esiintyvät usein hänen lapsensa. Pojat joutuivat olemaan niin usein malleina, että kerran yksi heistä ehdotti, että isä maalaisi hieman toisenlaisen taulun. Taulun nimeksi sopisi kuulemma: ”Lapsia rannalla leikkimässä, kiven takana piilossa.”

Lapset ovat symbolisesti läsnä myös esimerkiksi takorautaisessa takan luukussa, johon on koristeltu possu imettämässä seitsemää pikkupossua. Kun Halosille syntyi vielä iltatähti Kaija, muut lapsen kaiversivat häntä markkeeraamaan vielä yhden possun.

Tapaamme Halosenniemessä Mona ja Jussi Kokkosen ja heidän tyttärensä Juliannan ja Karoliinan. Espoolaisen perheen päiväohjelmassa on Ainola, Halosenniemi, Lottamuseo – ja maalikauppa, joka on vielä käymättä. Maalattavana on tällä kertaa terassi, ei taulua.

”Halosenniemi oli paras. Saimme museosta tehtäviä ja etsimme erilaisia piilotettuja kuvia”, kymmenvuotias Julianna kertoo.
Tyttöjä kiinnostaisivat myös Halosenniemen vuokrattavat soutuveneet, mutta aikataulu taitaa tällä kertaa huovata vastaan.

Lapsia Kiven takana, osa 2

Vielä on pari kohdetta jäljellä ja Tuusulanjärvi sekä sen taiteilijakodit on tulleet tutuksi. Käymme ensiksi Aleksis Kiven kuolinmökillä. Paikka on pieni, karu ja juuri siksi niin vaikuttava.
Kuulemme, että kuolinmökki kiinnostaa nykyään myös monia lapsia, kenties jo pelottavan nimensäkin ansiosta. Osaltaan lasten Kivi-innostusta taitaa selittää myös Mauri Kunnaksen suosittu Seitsemän koiraveljestä -kirja.

Viimeinen kulttuurikohteemme on runoilija ja sanomalehtimies J.H.Erkon Erkkola, jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia.

Isosta karjalaistyylisestä rakennuksesta löytyy – luonnollisesti – vihreäksi lasitetuista tiilistä rakennettu takka. Samantyyppinen takka on löytynyt päivän aikana myös Ainolasta, Suvirannasta ja Halosenniemestä.

Teräsratsuja kalliolla

Aurinko kimaltelee Tuusulanjärvellä. Siellä täällä taivaalla näkyy Järnefeltin pilviä. Rannassa molskahtaa jotain, kenties liikkeellä on jokin Juhani Ahon haukien perillisistä.

Olemme retkeilemässä Tuusulanjärven länsirannalla, Sarvikallion ulkoilualueella. Venny Soldan-Brofeldt, Pekka Halonen, ja Eero Järnefelt kävivät täällä usein maalaamassa. Heidän mielestään kalliolta järven yli avautuva näköala toi aivan mieleen Kolin.

Nykyään maisema on tietenkin jo huomattavasti urbaanimpi. Siellä täällä näkyy huviloita, mutta pohjoisrannalla myös Järvenpään kaupunki.

Takaa metsästämme kuuluu iloisia ääniä. Veli-Matti Ilmolahti ja hänen poikansa Oiva, 7, kurvaavat kalliolle maastopyörillä. Takana on 15 kilometrin reissu metsäpoluilla, edessä vielä toinen mokoma.
”Ei väsytä yhtään”, painiakin harrastava Oiva kertoo.

Myös Tuusulanjärven ympäri ja kultttuurikohteesta toiseen voi pyöräillä, hyviä pyöräteitä pitkin. Koko järven kierrokselle tulee mittaa noin 25 kilometriä.

Matkalla voi vaikkapa muistella, kuinka kauniisti Juhani Aho kirjoitti omasta pyörästään:

”Se iskee silmää, kirkasta, nikkelöityä silmää, kun auringonsäde sattuu kiiltävän ohjaustangon käänteeseen. Ja kun vähän aikaa sitä katselet, niin totta tosiaan kaaputtaa se poljinta, näyttää liikuttavan satulaa niin kuin töpöhäntä koira häntänsä päätä, kun se houkuttelee isäntäänsä metsälle.” (Juhani Aho, Polkupyörällä Pariisissa.)

Juhani oli maamme ensimmäisiä pyöräilyn harrastajia ja innokas teräsratsujen puolestapuhuja.
Tuusulanjärven taiteilijoista oli moneksi. O

Tutustu muihin lähikohteista kertoviin juttuihin täällä