Timo Airaksinen: ”Vanhuuden tragedia on, ettei kukaan tunne meitä”

Henkilöt

Timo Airaksinen: ”Vanhuuden tragedia on, ettei kukaan tunne meitä”

Filosofi Timo Airaksinen sanoo, että vanhat ihmiset muuttuvat läpinäkyviksi, koska he eivät uhkaa ketään. Vanhoista ei välitetä, koska päättäjät eivät tunne heitä.

JULKAISTU 30.11.2020 | TEKSTI Eeva-Maria Lidman

Jos eskimopuikkoja ei voi myydä, minä en ole vanhus. Se on syrjivä ja mitätöivä nimitys vanhalle ihmiselle”, filosofi, emeritus­professori Timo Airaksinen ilmoittaa.

Sitten hän julistaa, että maailman johtava hoivavaltio, nanny state, Suomi, on hylännyt vanhat ihmisensä.

”Ei kai kukaan kuvittele muuta? Vanhat ovat heitteillä, ellei heillä ole tarpeeksi omaa rahaa. Rahaa ja työvoimaa on vähemmän ja vanhoja enemmän. Vanhuuden tragedia on, että kukaan ei tunne meitä. Ja kun he eivät tunne, he eivät välitä.”

Valaistakseen, millaista vanhuus on, 73-vuotias filosofi on kirjoittanut kirjan Hyvinvointivaltion hylkäämät. Vanhat tietävät nuorista, koska he ovat olleet nuoria, mutta eivät niin paljon kuin kuvittelevat, koska nuoruuskin on muuttunut. Nuori ihminen ei tiedä vanhuudesta mitään. Ei edes geriatri. Hän voi tietää vanhojen kehosta, muttei päästä.

”Kukaan muu kuin vanha ei tajua, miltä tuntuu, kun ihmisiä alkaa kuolla ympäriltä kuin kärpäsiä. Vanhalta pyyhkiytyy pois kokonaisia kontaktipintoja. Se tekee elämästä karmeaa.”

 

Tunteeni nimi oli kauhu

Timo on nähnyt kuoleman läheltä. Hänen puolisonsa menehtyi lymfooman hoidoista aiheutuneeseen sisäiseen verenvuotoon 55-vuotiaa­na. Hän sanoo, että menetyksen jälkeiset tunteet ovat paljon monimutkaisempia kuin suru, rakkaus tai surutyö.

”Minun tunteeni nimi oli kauhu.  Kuinka kauheasti asiat voivat mennä? Ajattelin, ettei kauhu lopu koskaan. Siihen on paras tottua. Päivälleen neljä vuotta vaimoni kuoleman jälkeen kauhun ja sekaannuksen tunne yhtäkkiä hävisi. Sen jälkeen se oli mennyttä aikaa.”

Airaksinen korostaa, ettei tunteita voi verrata eri ihmisten välillä. Ei ole tapaa tarkastaa, onko rakkaus tai suru kahdelle ihmiselle sama tunne.

”Ihminen on aina vieras toiselle, koska hän on monta kertaa itselleenkin vieras.”

Hän kertoo esimerkin:

”Olen vannoutunut tasa-arvon kannattaja ja huolehdin siitä, etten sorru lapsuksiin. Silti yllätän itseni joskus rasistisista ajatuksista. Sisäinen sikakoira herää.”

Ylitä rajasi on vaarallinen neuvo

Timo siteeraa edesmennyttä teologi Martti Lindqvistiä: Ihmiselle huutaa elämätön elämä.

”Pienten asioiden palvojat heräävät vanhoina siihen, että kaikki elämä meni vahtiessa, jotta mitään ei tapahtuisi. Kysymys kuuluu, surrako elettyä vai elämätöntä elämää.”

Hän kertoo eläneensä värikkäästi.

”En ole tyytynyt ikinä mihinkään pieneen. Jokaisella on kuitenkin rajansa. Ylitä rajasi on äärimmäisen vaarallinen neuvo.”

On siis vaarallista haluta huippujalkapalloilijaksi, jos ei ole mitään Jari Litmasen ominaisuuksia. Mutta vain kokeillakseen rajoja ihminen voi tehdä moraalittomia tekoja myös seksissä, rikollisuudessa ja rahojen kanssa.

”Suosittelen siis riskinottoa ja isoja asioita omien rajojen puitteissa. Enkä ainakaan kehota tukahduttamaan itseään!”

Jokainen kuitenkin valitsee joskus väärin. Vain itselleen sokea ihminen voi katsoa mennyttä kuin Frank Sinatran laulussa I did it my way, joka on Timon mukaan narsistin ilolaulu. Silti ei kannata toimia kuten hänen isänsä, joka vanhana joskus mietti vääriä valintojaan. Yksinkertainen mielenterveyden mittari on, osaako olla tyytyväinen ja hyvällä tuulella.

”Hienostuneempi tapa mitata vanhuuden onnellisuutta on tutkia takaumiaan. Ne kiusaavat vanhaa ihmistä. Joskus iskee salamana päähäni, mitä epäonnistumisia ja tappioita olen kärsinyt, mitä olen sanonut. Hienoihin muistoihin taas liittyy haikeus siitä, että nuoruus on menetetty.”

Tämä kaikki selittää filosofille, miksi vanha ihminen juo. Muistoja ei kestä ilman alkoholia.

Lapset ja lapsenlapset antavat toivoa

Timo Airaksisen mukaan naiset kestävät vanhuutta paremmin kuin miehet, koska he ovat realistisempia. Hänen suvussaan miehet ovat hakeneet turvaa uskonnosta, naiset eivät. Huvittuneena hän kertoo juttua sukutapaamisesta, jossa nuori mies ja mummo majoitettiin kesähuvilassa samaan huoneeseen.

”Mummo hoki joka ilta, että taas on yksi päivä lähempänä kuolemaa. Nuori mies ei saanut kauhultaan nukuttua.”

Timo kertoo eläneensä naisten kanssa. Joskus hän on sanonut itselleen, että perheettömät, lapsettomat ihmiset voivat olla liemessä, sitten kun he ovat vanhoja ja avuttomia. Traagista on, kun nainen on halunnut lapsia eikä ole voinut heitä saada.

”Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on kaksi lasta ja neljä lastenlasta. He antavat toivoa ja pidentävät perspektiiviä, joka vanhana lyhenee. ”

Kun Timo kysyi omalta isältään, millainen lapsi hän oli, isä kieltäytyi muistelemasta. Hän itse kertoo kyllä, kun hän saa tilaisuuden. Sitten hän toteaa, että kun on naimisissa useamman kerran, se muuttaa asioita.

”Jotakin katkeaa, kun ei enää ole naimisissa lasten äidin kanssa.”

Filosofi kirjoittaa suosittelevansa kaikille tytärtä. Pojista ei taida olla vanhojen hoitajiksi. Tytär uhrautuu, jos hän saa tilaisuuden.

”Vanha puoliso on paras, koska hän ei voi kieltäytyä. Tyttärestä sanon puoliksi vitsillä, mutta siinä voi olla totta toinen puoli.”

Katson nuorempaa itseäni kuin vierasta

Timo Airaksinen on sanonut, ettei hän usko avioliittoon. Mutta ei ole hyvä olla ilman rakkautta. Päivän päätteeksi hän odottelee kotiin puolisoaan, Heta Gyllingiä, joka myös on filosofi.

Onko kypsän iän suhde erilainen kuin nuorena solmittu?

Timo pitää kysymystä vaikeana. Motivaatio ja halurakenne ovat erilaiset kuin 25-vuotiaana. Vanhempana kaikki on helpompaa, kun hormoniaineenvaihdunta on muuttunut täydellisesti. 25-vuotias on lähes kakara.

”Voisin sanoa, etten tunne sitä 25–50-vuotiasta ihmistä, joka silloin huseerasi. Katselen häntä kuin vierasta. Omituinen tyyppi. Koen itseni selväjärkisemmäksi nyt, kun ei ole tulevaisuutta ja voin elää vain tässä ja nyt tai korkeintaan vuoden perspektiivillä.”

Hetan kanssa Timo jatkaa matkustelevaa elämäänsä. Professorina hänen tavoitteenaan oli viettää joka kolmas vuosi ulkomailla. Niin hän myös teki. Hän on asunut muun muassa Moskovassa, Japanissa, Ranskassa, USA:ssa, Kanadassa, Australias­sa, Britanniassa ja Saksassa.

Timo ja Heta palasivat koronaviruksen takia keväällä etuajassa Australiasta. He ovat olleet yhdessä paljon Japanissa ja lähtevät Australiaan talvella uudelleen, mikäli se on mahdollista.

Siihen asti elämä sujuu töitä tehden. Pariskunta asuu vuoron perään kahdessa kodissaan. Tänään Heta työskentelee Töölön-kodissaan, Airaksinen Herttoniemessä. Vapaa-aika ja yöt vietetään yhdessä. Päivällä filosofi elää dieetticokiksella, mutta kun Heta tulee, hän laittaa ruokaa. Rumien esineiden huoneessa on yksi viinikaappi, kellarissa toinen.

”Usein valmistamme kalaruokaa. Heta on gourmet-tasoinen ranskalaisen ruoan kokki.”

Kun et uhkaa, muutut läpinäkyväksi

Sic transit gloria mundi. Niin katoaa mainen kunnia. Timo Airaksinen muistuttaa vanhojen roomalaisten sanonnasta. Se pätee yhä.

”Kun käy vanhaksi, eivät nuoret enää ole kiinnostuneita. Innovaatioon perustuvassa yhteiskunnassa vanhalla tiedolla ei ole merkitystä. Innovaatio katkaisee tradition.”

Päinvastaisen tavan elää hän on kohdannut abori­ginaalien yhteisöissä. Kulttuuri pysyy ja kehittyy luonnollisesti. Siellä on arvokasta vaikkapa tuhansia vuosia vanha tieto siitä, mikä käärme tappaa.

Timo jäi eläkkeelle virastaan Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorina 68-vuotiaana. Hän voi yhä käyttää yliopiston kirjastoa ja sähköpostia, ja yliopisto hoitaa joitakin julkaisukuluja. Muuten hän on omien sanojensa mukaan unohtanut koko professuurin. Onneksi filosofiaa voi harrastaa eläkkeelläkin.

Timo Airaksinen kirjoittaa, että vanhojen ongelma on, etteivät he ole uhkia kenellekään. Se, joka uhkaa toista, sanelee tahtonsa ja häntä kuunnellaan samalla toivoen, että häneen voisi luottaa. Äkkiä hänelle tulee mieleen vain kolme pelottavaa vanhaa: Urho Kekkonen, C.G. Mannerheim ja Donald Trump.

”Kun vanha ei kykene pakottamaan toista eikä hänellä ole tulevaisuutta, hän muuttuu läpinäkyväksi ja hänet voi unohtaa. Kun hänet on unohdettu, häneen ei sijoiteta rahaa. Ja kun ei ole rahaa, ei ole hoivaa.”

Koska ihmisten kuuluu nyky-yhteiskunnassa matkia toisiaan, vanhat esimerkiksi pukeutuvat nuorisomuotiin. Näin he haluavat sulautua ympäristöön, joka ihailee nuoruutta. Erilaisuus on vahvasti sanktioitu, ja rasismi perustuu erilaisuuden siedon puutteelle

”Väärän väristen ja vammaisten – ja vanhojen –ongelma on, etteivät he pysty matkimaan valta­virran normia. ”

Kärsivällisyys on tärkein hyve

Suhteestaan uskontoon Timo Airaksinen on kirjoittanut paljon, myös keväällä ilmestyneen kirjan Jäähyväiset uskonnolle. Hän erosi kirkosta saatuaan ensimmäisen palkkansa, koska ei halunnut maksaa kirkollisveroa. Kristinuskoa hän oli alkanut epäillä jo lapsena pääsiäiskertomuksen vuoksi.

”Jeesus hoki ristillä, miksi isä hylkäsi hänet. Minun isäni olisi päästänyt minut pois. Päätin, etten arvosta tätä ja vakuutuin kristinuskon pohjimmaisesta moraalittomuudesta.”

Kaksitoistavuotiaana Timo totesi, että kristinuskon kolminaisuusoppi ei voi olla pätevä.

”Jos on vain yksi jumala, siihen eivät mahdu poika ja pyhä henki.”

Kokonaan ilman uskoa hän ei ole: totuus, hyvyys ja kauneus ovat oikein ymmärrettyinä inhimillisen elämän perusta.

Armo on olennainen hyve, koska se merkitsee tekoja. Myötätunto on sanoja ja selkään taputtelua. Sääli taas on tärkeä, säällinen tunne.

”Kova, kristillinen yhteiskunta ei kykene toteuttamaan armon ja säälin hyveitä ja on vääristänyt ne myötätunnoksi ja säälittävyydeksi.”

Hyveistä tärkein on kuitenkin kärsivällisyys.

”Vaasassa sanotaan, ettei kannata sirssuta, hoppuilla. Kärsivällisyys on sitä, että kestää keskeneräisyyttä. Kärsivällinen ei vaadi, että kaiken pitää olla valmiina ja annettuna heti.”

Lue myös: ”Eva Biaudet: Nyt Uskallan tarttua vaikeisiin asioihin”