Rikosylikomisario Thomas Elfgren: “Ruanda  muutti elämäni”

Henkilöt

Rikosylikomisario Thomas Elfgren: “Ruanda muutti elämäni”

Vakavia rikoksia tutkiva rikosylikomisario Thomas Elfgren on nähnyt ihmisyyden monet puolet. Eläkeaika mahdollisesti Afrikassa ja etenkin Ruandassa on jäänyt kutkuttamaan mieltä.

JULKAISTU 10.7.2020 | TEKSTI Leena Filpus | KUVAT Mika Pollari

Thomas Elfgren, 66, vastaa puhelimeen matkalla Triplan kauppakeskukseen Helsingissä: Yksi hänen kuudesta lapsestaan kaipaa makutuomaria takkiostoksilla.

“Todellisuudessa hän haluaa tietenkin hyödyntää luottokorttiani”, Thomas Elfgren sanoo.

Äänestä kuulee, ettei pyyntö ole isälle vastenmielinen. Päin vastoin. Haastattelun lomassa hän seuraa poikaansa kaupasta toiseen ja kommentoi eri takkivaihtoehtoja. Kun sopiva kevättakki – vyötärömittainen, vaaleaa puuvillaa – löytyy, isä huolehtii vielä, onko pojalla riittävästi alushousuja ja sukkia. Niitäkin hankitaan.

Monelle Elfgren on tuttu muun muassa Kylmäverisesti sinun -televisiosarjan asiantuntijana.

Varsinaisessa työssään keskusrikospoliisin rikosylikomisariona hän on ollut myös tutkinnanjohtajana entisen Jugoslavian alueella Haagin sotarikostuomioistuimen palveluksessa. Myöhemmin työ vei hänet viideksi vuodeksi Ruandaan tutkimaan Suomessa asuneen ruandalaispastorin joukkotuhosyytettä.

Parhaillaan Elfgren on tutkinnanjohtajana sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan tehdyssä jutussa Liberiassa. Rikokset sijoittuvat maan toisen sisällissodan aikaan vuosituhannen alkuun.

Kaikki isoja otsikoita tuottaneita tutkimuksia.

Ruanda muutti Elfgrenin elämän. Eronnut mies adoptoi sieltä kuusi 14–20-vuotiasta nuorta. Adoption ansiosta Elfgrenillä on nyt seitsemän lastenlasta.

“Isyys ja lapsenlapset ovat ehdottomasti parasta, mitä elämässäni on”, isoisä sanoo.

Turvallinen lapsuus boheemissa perheessä

Thomas Elfgren on suomenruotsalaisen kulttuurisuvun kasvatti. Lapsuudenkoti oli Helsingin Ratakadulla, talossa, jonka jokaisessa asunnossa asui sukulaisia.

“Lapsuuteni oli onnellinen. Sukuni on kirjava ja boheemi, joukossa on paljon kuvataitelijoita ja kirjailijoita. Ja heidän kauttaan lähipiirissä oli myös muita suomenruotsalaiseen kulttuurikermaan kuuluvia. Esimerkiksi Tove Jansson asui muutaman talon päässä.”

Avarakatseisessa suvussa ei ihmetelty Elfgrenin uravalintaa.

“Suvussamme mentaliteetti oli, että jokaisesta tulee mitä tulee. Minulla pensseli ei pysy kädessä, eikä taiteesta olisi voinut tulla minulle ammattia. Taiteellinen puoleni ilmenee valokuvauksessa. Sitä olen alkanut harrastaa aikuisiällä.”

Poliisikouluun Elfgren hakeutui urheilun vuoksi vuonna 1976. Hän harrasti kilpatasolla nykyaikaista viisiottelua ja siihen aikaan poliisin työssä pääsi vielä harjoittelemaan. Urheilu tosin jäi melkein heti opintojen alettua.

Ura poliisina on ollut hyvin mielenkiintoinen.

“En voinut kuvitellakaan, että urastani tulisi tällainen”, FBI:n psykologisen profilointikoulutuksenkin läpikäynyt Elfgren sanoo.

Työ ei ole vaikuttanut arvoihin

Kun tutkii työkseen vakavia rikoksia ja tutkimukset kestävä yleensä pitkään, voisi kuvitella työn tunkeutuvan myös vapaa-ajalle. Mutta ei, Elfgren nukkuu yönsä rauhallisesti.

“Työ tulee kotiin, mutta ei niin että se häiritsisi. Teen töitä myös etänä ja hoidan asioita kotoa käsin. Kännykkä on aina mukana.”

Eikä työ ole hänen mielestään myöskään muuttanut häntä ihmisenä.

“Lapsuuteni oli onnellinen. Sukuni on kirjava ja boheemi, joukossa on paljon kuvataitelijoita ja kirjailijoita."

“Arvoni ovat muotoutuneet kasvuni, sukuni, ja ystävien myötä. Muutenkin on merkityksellisempää, pystyykö elämään arvojensa mukaisesti. Työni on kuitenkin muuttanut käsitystäni siitä, miten maailma pyörii.”

Työn väkivaltainen elementti on antanut ainakin syvällisempää ymmärrystä siitä, kuinka raadollisia me ihmiset olemme arvoistamme huolimatta.

“On hyvin pienestä kiinni, että joku tekee väkivaltaisen teon. Rauhaa rakastava ihminen voi sopivassa elämäntilanteessa tehdä jotain äärimmäistä arvojensa vastaista. Jopa kansanmurhan.”

Sitten on niitä, jotka äärimmäistä väkivaltaa kohdattuaankin valitsevat rauhanomaisen tien.

“Ehkä kyse on siitä, että kaiken nähneenä vakuuttuu, ettei väkivallalla ratkaista mitään. Silloin myös hyväksyy realiteetin, että pitempiaikaisia, positiivisia muutoksia, saadaan aikaan vain sivistyneellä tavalla.”

Ihminen hakee hyvitystä

Haag ja Ruanda ovatkin vahvistaneet ajatusta, että Elfgrenin tehtävänä on työskennellä oikeudenmukaisuuden puolesta.

“Näen itseni virkamiehenä, joka hankkii ja taltioi oikeusprosessin kannalta relevanttia tietoa, jota niin tekijä kuin uhrit voivat käyttää oikeudenmukaisuutta hakiessaan.”

Elfgren menetti Haagin myötä uskonsa siihen, että kansainväliset tilapäistuomioistuimet pystyisivät ratkaisemaan mitään erityisen merkityksellistä. Kansainväliset tuomioistuimet voivat keskittyä tutkimaan ja tuomitsemaan vain ylimpiä johtajia. Se ei riitä tuomaan oikeudenmukaisuuden tunnetta ja hyvitystä tavalliselle, raakuuksista kärsineelle ihmiselle.

“Ruandassa näin, miten kyläkäräjillä tapauksia käsiteltiin kouriintuntuvammalla tavalla. Uhrin näkökulmasta ne toivat oikeudenmukaisuuden tunnetta ja olivat siksi hyvin tärkeitä.”

Isäksi ja isoisäksi itsekkäistä syistä

Thomas Elfgren adoptoi kuusi teini-ikästä itsekkäistä syistä: hän halusi perheen.

“He tarvitsivat isän ja minä halusin lapsia. Tutustuin ensin heistä yhteen työni merkeissä ja vapaa-ajalla myös hänen kasvukumppaninsa tulivat tutuiksi. Tästä on nyt 15 vuotta, vanhin täyttää kohta 37 vuotta. Nyt lapseni ovat minua suomalaisempia, ja kaikilla elämä on mallillaan. Puhun heidän kanssaan englantia, sillä se oli meidän ensimmäinen yhteinen kielemme. Lastenlasten kanssa puhumme ruotsia.”

Eläkkeelle Elfgren ei ole vielä kerinnyt, eikä halunnut. Hän saa olla vielä pari vuotta töissä, kunnes on pakko jäädä pois.

“Työni on mielenkiintoista, olen hyväkuntoinen ja mieleni on edelleen nelikymppisen – ainakin omasta mielestäni. Miksi siis olisin jäänyt pois töistä?” Elfgren kysyy.

Mutta kun eläkepäivät koittavat, Elfgrenillä on jo jonkinlainen suunnitelma olemassa. Afrikka ja etenkin Ruanda ovat jääneet kutkuttamaan mieleen. Hänellä on Ruandassa talo vuokrattuna ja haaveissa oman rakentaminen.

“Ongelmana vain on se, että muuttaakseni Ruandaan, minun pitäisi kaapata lapsenlapset mukaan. En halua olla heistä erossa.”

Ruandassa on kuulemma jopa Suomea turvallisempaa – pakko uskoa, sillä luulisi Elfgrenin tietävän!

“Elämä on siellä toisenlaista ja raadollisempaa, mutta turvallista.”

Korona ei ole muuttanut arkea

Koronapandemia ei ole muuttanut Elfgrenin arkea erityisemmin.

“Henkinen kykyni tehdä töitä alkaa normaalistikin vasta puolilta päivin. Aamut menevät teeskennellessä työskentelyä. Varsinainen työnteko painottuu iltaan, ja päiväni ovat suhteellisen pitkiä. Matkustan työn puolesta aika paljon, ja se sanelee, miltä arkeni näyttäytyy.”

Toisinaan töitä on myös viikonloppuisin, mutta jos viikonloppu on vapaa, Elfgren lorvii.

“En tee mitään. Luen tietenkin kirjoja, polta piippua ja juon kahvia. Yhdellä pojistani on kahvila ja hän tuo maahan oman kahvinsa. Minusta on tullut hyvin kranttu kahvin suhteen, varsinainen hifistelijä. Kahvia pitää olla tietty grammamäärä, veden tietyn lämpöistä”, Elfgren nauraa.

Muutenkin pandemia-aika on ollut hänen mielestään hyvin mielenkiintoista. Tämä aika on hänen elämässään ensimmäinen varsinainen yhteiskunnallinen kriisitilanne, jossa kaikki mitä olemme pitäneet hyvinvointivaltiossa itsestäänselvyytenä on nyt uudelleenarvioinnin kohteena.

“Ei vain nyt, mutta myös pandemian jälkeen. Turvallisuusuhkaa en koe. Ajassa on samoja elementtejä kuin elämässä sota-alueella, on mietittävä omaa selviytymisstrategiaansa. Perustarpeemme ovat edelleen tyydytettyjä, mutta tilanne muuttuisi tietenkin toiseksi, jos esimerkiksi vedestä, energiasta ja ruoasta tulisi pulaa.”

Työelämään muutosta, muuten ehkä ei

Elfgren uskoo, että korona-aika, eristys ja etätyöt, ovat rankkaa erityisesti niille, joiden ainoa sosiaalinen elämä on työpaikalla.

“Ja niille lapsille, jotka eivät päässeet kouluun ja kavereiden luo, karkuun kotinsa ikävyyksiä. Tästä tehdään tutkimuksia vielä pitkään, kun tilanne rauhoittuu.”

Moni sanoo, että elämämme on nyt lopullisesti muuttunut. Ettei paluuta vanhaan ole. Elfgren ei tähän oikein usko.

“Aika nopeasti ihmiset palaavat normaaliuteen. Toki taloudelliset realiteetit muuttuvat. Ja onhan tilanne tuonut ymmärrystä siitä, että monia töitä voi tehdä muutenkin kuin menemällä aamulla toimistolle. Eikös tuottavuuskin ole etätöiden myötä parantunut? Juttelin henkilöstöpäällikkömme kanssa ja hän kertoi jo saaneensa silti viestiä, että moni työkaverini haluaisi takaisin toimistoon heti kun mahdollista.”

Lue myös: ”Jari Koponen: Tunnen väkivallan maiseman”