Ria Kataja: ”OIen aina elänyt uusperheessä”

Henkilöt

Ria Kataja: ”OIen aina elänyt uusperheessä”

Näyttelijä Ria Kataja elää nyt kolmannessa uusperheessään, hyvässä aikuisessa suhteessa. ”Haluamme molemmat olla tekemisissä kepeiden energioiden kanssa”, hän sanoo.

JULKAISTU 7.8.2020 | TEKSTI Anna-Liisa Hämäläinen | KUVAT Mika Pollari
Kesän vehreys kaartuu mutkittelevan soratien päälle. Perillä kohtaamme keltaisen talon kuusiruutuisine ikkunoineen. Sisällä on avaraa, sillä 1939 Lampisen suksitehtaan työläisille rakennetusta talosta on poistettu seiniä ja kahdesta asunnosta tehty yksi.
Keittiössä on saareke, avohyllyjä, muhkea puu-uuni helloineen ja lattiassa kellarin luukku. Yhtä isoa huonetta hallitsee kaksi peräkkäin asetettua ruokapöytää värikkäine liinoineen. Se laitettiin vuosi sitten lapsen syntymäpäiville ja jäi silleen.
Talon takana on iso terassi ja siellä pöytäryhmä auringossa, toinen katoksen alla. Kauempana laineilee laaja peltoaukea.”Kun kaarran autolla pihaan, sykkeet laskevat saman tien. Saan hengähtää. Huomaan täällä samankaltaisia asioita kuin lapsuudessani. Vietin paljon aikaa tätini luona maalla Kiskossa”, Ria Kataja kertoo.
Ria Kataja ja Panu Varstala muuttivat maalle kaksi vuotta sitten. Talo ei sytyttänyt heti, mutta välittäjä teki vaikutuksen ja myi pikavauhtia myös parin edellisen Porvoon-asunnon. Kummallakaan ei ollut kokemusta maalla asumisesta.”Oli tärkeää, että koko perhe oli samaa mieltä. Tarvitaan kaksi autoa, eikä täällä ole ostoskeskusta. On vain pelto, metsä, taivas ja sauna. Emme ole katuneet hetkeäkään.”

Koko elämä uusperheessä

Ria Kataja tarjoaa kahvia muumimukista ja ihanaa gluteenitonta raparperipiirakkaa. Panu tervehtii ja lähtee puuhiinsa. Kuusivuotias Niilo katsoo televisiota. Kaksi teini-ikäistä lasta Rian edellisestä liitosta ovat toisaalla.

Kokoonpano on Rian elämän kolmas uusperhe. Sellainen on tänään arkista, mutta Rian tarina ei ole se tavallisin.

”En tiedä, mitä on ydinperhe-elämä. Minulla ei ole siitä kokemusta. Perheeseeni on aina kuulunut molempien vanhempien lapsia, eksiä ja nyksiä.”

Kulttuureiltaan Rian kolme uusperhettä ovat olleet hyvin erilaisia.

Ria syntyi, kun sisarukset olivat 12-, 13- ja 14-vuotiaita. Häntä kutsuttiin lellipennuksi, joka saa kaiken ja isommista sisaruksista oli kasvatettu valmiit lastenhoitajat. Vaikka sanat olivat rakkaudellisia, hän ajatteli, että joku on hänelle vihainen.

”Lapsuudenkodista minuun on jäänyt peruskokemus, että jään yksin sen vuoksi, että jotkut ajattelevat minun saaneen enemmän kuin muut. Olen kompensoinut sitä haluamalla, että lähelläni kaikilla asiat olisivat hyvin.”

”Perheeseeni on aina kuulunut molempien vanhempien lapsia, eksiä ja nyksiä.”

Hänen kantakodikseen kutsumassaan perheessä ei keskusteltu. Hän aisti jännitteitä ja äänensävyjä. Mielipiteet olivat jyrkkiä.

”Muistan vanhemmistani, miten äitini harrasti teatteria ja isä uhkasi: joko teatteri tai minä. Äiti sanoi, että teatteri. Sitten ei tapahtunut mitään.”

Äitipuoli ja äiti

Ensimmäisen oman uusperheensä Ria perusti näyttelijä Tommi Erosen kanssa. Tommilla oli poika edellisestä suhteesta. Heidän yhteiset lapsensa ovat nyt 16- ja 12-vuotiaita.

Ria Kataja siis oli äitipuoli ja äiti. Hän ei kokenut rooliaan mutkikkaaksi. Uusperhehän oli asia, johon hän oli tottunut.

”En halunnut ottaa auktoriteettiasemaa tai päätäntävaltaa. Annoin asioille vapauden soljua tai olla soljumatta.”

Avioero oli hänelle iso pettymys. Hän oli perustanut perheen ajatellen sitoutuvansa siihen. Ero ei vaikuttanut vain häneen, vaan myös lapsiin.

Eronsa jälkeen Ria asetti itselleen viiden vuoden määräajan: ei parisuhdetta. Se riittäisi toipumiseen. Sinä aikana hän ehtisi opetella tekemään asiat kuten itse halusi.

Ehti kulua vuosi, kun tanssija ja koreografi Panu Varstala pyysi Riaa tanssimaan teatterin karonkassa Raumalla. Vastahakoisesti hän lähti.

Kepeät energiat

Tanssista on nyt seitsemän vuotta. Sinä aikana Rian käsitys sitoutumisesta on muuttunut. Aiemmin hän tutki toisen ihmisen tunnetiloja ja mielipiteitä ja myötäili niitä. Sitoutuminen tarkoitti sitä, että hän tekee asioita toisen hyväksi.

Kun Ria tapasi Panun, ei kummallakaan ollut tarvetta sitoutua. Nyt aikuinen suhde tuntuu hyvältä. On omia ja yhteisiä juttuja.

”On ihanaa kasvaa toisen rinnalla. Kepeyden tunne on säilynyt molempien persoonissa, ja haluamme olla tekemisissä kepeiden energioiden kanssa.”

Ria sanoo, että on hirveä vaatimus toista kohtaan haaveilla tai toivoa, että joku toinen tekisi kenetkään onnelliseksi. Jokainen on vastuussa hyvinvoinnistaan ja päättää asioistaan. Eikä kukaan omista toista.

Ystävällinen pitää silti olla. Ottaa toiset huomioon ja käyttäytyä sivistyneesti.

”Kiltteys on ihanaa. Ilman kilttejä ihmisiä elämästä ei tulisi mitään. On toki myös vääränlaista kiltteyttä, joka mahdollistaa hyväksikäytön.”

Sitä Ria opettelee, ettei touhukkaana puuttuisi joka asiaan. Kaikkea kun ei tarvitse ratkaista heti, ja asiat voivat edistyä myös ilman kuka muu muka -otetta.

Nuorempana Ria myös pelkäsi ihmisiä. Sitä, että joku satuttaa häntä. Sitä, ettei oma minä riitä toiselle.

”Ennemminkin kuitenkin on kysymys siitä, ettei riitä itselleen. Huomaan, että on helpottavaa, kun olen löytänyt oman ääneni ja alkanut hyväksyä sen.”

Salainen haave toteutui

Ruokailutilan seinällä on lyijykynäpiirros, joka esittää seitsenvuotiasta Riaa. Kuvassa hänessä on sama läsnäolon tunne kuin tänä kauniina kesäpäivänä. Hiuksetkin ovat yhtäläiset.

Kuvan tilasi äiti Tampereella, jossa perhe asui tuolloin. Se on tehty vaiheessa, jolloin vanhemmat sisarukset olivat vuorollaan lähteneet pois kotoa. Rian mielestä oli traagista jäädä yksin vanhempien kanssa.

Kun Ria oli yhdeksän, isä vei hänet syömään El Toro -ravintolaan ja kysyi, mitäs jos muutettaisiin Helsinkiin. Hän ei oikein ymmärtänyt, että lähtö oli totta. Se selvisi, kun hän kerran koulusta tultuaan huomasi, että asunto oli pakattu.

Ria ei nähnyt uutta kotia, ennen kuin hän tuli syksyllä Espooseen aloittaakseen koulun.  Äiti oli laittanut hänet kesäksi maalle, koska hän otti muuton niin raskaasti.

”Ensimmäisen syksyn kökötin kolmiossa tornitalossa Kivenlahdessa. Vihasin sitä taloa ja vanhempiani.”

Parin vuoden kuluttua Ria huomasi, että muutto oli parasta, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän pääsi musiikkiluokalle ja harrasti teatteria.  Lukioon hän ei mennyt, mutta äiti päätti, ettei hän jää peruskoulun jälkeen kotiin makaamaan. Hän pääsi vuodeksi päiväkotiin harjoittelijaksi ja sitten äidin täyttämällä yhteishakuhakemuksella opiskelemaan mielenterveyshoitajaksi.

Teatterikorkeakouluun hän pääsi toisella yrittämällä.

”Teatteri oli ollut salainen haaveeni. Oli upeaa, että pääsin sisään.”

Tyttö nimeltä Rauni

Rian vaaleanpunaiseksi koteloitu puhelin soi. Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Juha Jokela soittaa. Elokuussa Ria aloittaa hänen Dosentit-näytelmänsä harjoitukset Kansallisteatterissa. Kantaesityksen ensi-ilta on marraskuussa.

Juuri Jokelan Keuhkot-näytelmässä Ria loisti, kun hänet valittiin Vuoden teatterinäyttelijäksi 2016. Palkinnon perusteluissa todetaan, että hän on hoitava esiintyjä, joka antaa katsojalle hyvää energiaa. Sattumaa tai ei, mutta Ria on kuvannut, että hänellä on ollut vahva hoivavietti lapsesta asti.

”Näytellessäni en kuitenkaan hoida, vaan jaamme asioita, joita olemme löytäneet. Voi provosoida ja tuottaa pahoinvointiakin, ja se on turvallista. Teatteri on upea taidemuoto.”

Rialle sopii myös teatterin rajallinen harjoitusprosessi, ja harvemmin näytelmiäkään esitetään vuotta kauempaa.  Television puolella hänellä on kokemusta vuosien tuotantoputkista, sillä hän esiintyi suosikkisarjoissa Taivaan tulet ja Kotikatu.

Ria on ymmärtänyt, että hän on aika monelle Taivaan tulien poliisi Rauni.

”Kerran menin Merikarvialla hakemaan jotakin kaupasta. Parkkipaikalla viereeni kurvasi auto, jossa oli pariskunta lapsineen. Mies avasi ikkunan ja kertoi, että tyttärelle oli annettu nimi Rauni Taivaan tulien takia.”

Vähän nostalgisoimme sitä, että lineaarinen televisio on historiaa. Perheet eivät katsele yhdessä sarjaa torstai-iltaisin. Puhelinten ruudut sen sijaan tunkevat myös teatterin katsomoon.

”Näyttämöltä näkee kyllä valojen välkkeen, kun joku selaa kännykkää tai katsoo kelloa. ”

Löydämme yhteisiä juttuja

Rialle kesä on poikkeuksellisen vapaa – ja olisi ilman koronavirustakin. Hän on tehnyt kesäisin paljon töitä. Nyt hän oli varannut kaksi kuukautta vapaata perheelle ja rauhoittumiselle. Hän pitää luonnosta, ja maallahan sen saa ilmaiseksi. Hän käy pitkillä kävelylenkeillä äänikirjoja kuunnellen.

”Koetan löytää omia hetkiä hiljentymiseen arjen keskellä. Jos en pääse olemaan itsekseni, pinna alkaa kiristyä.”

Minkälaista on arki, kun kotona on teinejä ja leikki-ikäinen?

Ria toteaa, että tilanne on samankaltainen kuin hänen lapsuudenperheessään. On kaksi vanhempaa sisarusta, joiden lapsuus on ollut yhteinen ja sitten iltatähti, johon Ria pystyy samastumaan.

”On vain kiva, että on eri-ikäisiä lapsia. Jokaisella on omat kuviot. Siitä huolimatta löydämme yhteisiä juttuja ja osaamme arvostaa erilaisuutta.”

Hakukone löysi saunaterapian

Voi olla, että ilman Googlea Rialla olisi yksi ammatti vähemmän. Google näet löysi saunaterapian samalla kun se löysi saunan, jota hän etsi ystävänsä polttareihin. Ria kiinnostui, tutustui Mervi Hongistoon ja valmistui saunaterapeutiksi puolitoistavuotisen koulutuksen jälkeen kesällä 2017.

Jos nyt olisin tulossa saunaterapiaan, Ria haastattelisi minua. Sauna olisi lämpimänä. Tuntuisiko hyvältä savi, terva, hunaja vai ruususauna? Hän valmistaisi puhdistavaa juomaa lisäämällä veteen sitruunaa, limeä tai juotavaa savea. Hän osaa myös kupata.

”Uskon, että ihminen tietää, mitä hän tarvitsee. Saunaterapia on parhaimmillaan rentouttavaa hemmottelua, terveyden ylläpitämistä.”

Ria kuvaa, että sauna on suomalaiselle terapiahuone. Sinne on paettu vilua, nälkää ja sairauksia. Sinne on synnytty, ja siellä on pesty vainajat. Rian äiti on syntynyt saunassa.

Hänelle sauna on samaan aikaan yhteisöllinen ja yksityinen kokemus. Keho pakottaa olemaan läsnä. Mieli voi aikamatkailla. Kokemuksen voi jakaa tai olla oman itsensä sisällä.

”Saunassa puhutaan aika vähän turhista asioista, ainakaan pitkään.”

Ria opiskelee nyt myös nauruterapiaa ja Panu TRE-koulutusta eli tärinäterapiaa. Pihan laidalla odottaa vielä huputettuna talo, jonne remontin jälkeen tulee parin yhteinen hoitohuone.

”Pääsemme kumpikin toteuttamaan hoivaviettiämme kunnolla”, Ria Kataja toteaa.

Lue myös:
Anu Pensola: ”Uusi elämä maalla toi onnen”

Hankalat aikuiset lapset