Piispa Teemu Laajasalo: ”Olen kasvanut kristityksi”

Henkilöt

Piispa Teemu Laajasalo: ”Olen kasvanut kristityksi”

Helsingin piispa Teemu Laajasalo on paljasjalkainen stadilainen, aviomies ja kolmen koululaisen isä. Papin uralle hänet johdattivat Kaija-tädin pyhäkoulu ja lukion uskonnonopettajan pedagogiset taidot.

JULKAISTU 18.3.2021 | TEKSTI Päivi Lipponen | KUVAT Mika Pollari

Märät lumihiutaleet leijailevat alas muodostaen maahan räntälaikkuja. Piispa Teemu Laajasalon työhuoneesta, Helsingin Tuomiokapitulin kulmaikkunasta siintää näkymä Ruttopuistoon. Karmea nimi juontuu mustaan surmaan kuolleiden hautapaikasta. Puiston laidassa sijaitsee Vanha kirkko, jonka kupolin laella on kultainen risti.

Teemu Laajasalo astuu askeettiseen työhuoneeseen. Piispa kertoo, että taulujen ­ripustus on vielä kesken. Hän tarjoaa virvokkeita ja kaataa itselleen colajuomaa. Laajasalo on kuuluisa siitä, ettei juo kahvia.

”Tuomiokapituli on väärin suomennettu. Kyse ei ole tuomiosta, vaan ­domus tarkoittaa kotia ja kapituli Raamatunluvun paikkaa. Tuomiokapituli on siis piispan koti, jossa luetaan Raamattua.”

Teemu Laajasalo on helsinkiläinen useassa sukupolvessa. Isän suku eli Fredan ­torin kulmalla, parin korttelin päässä Tuomiokapitulista, mutta hän itse varttui Itä-Helsingin Vartiokylässä ja Mellunmäessä.

”Kun menen Itä-Helsinkiin, tulee tunne, että olen tullut kotiin. Kaupungin­osa on muuttunut lapsuusvuosista. Siellä kohtaan vanhaa tuttua ja uutta.”

Laajasaloa huvittaa oma keski-ikäistyminen. Hän tekee mieluusti retkiä lapsuutensa leikkipaikoille.

”Kun kerron lapsilleni, että istuin tässä kivellä ja tuolla leikin, heitä ei kiinnosta lainkaan muisteluni. Minulle käy kuin vanhalle papille, joka liikuttuu omista sanoistaan.”

Turvallinen lapsuus

Teemu oli ainoa lapsi. Äiti toimi peruskoulunopettajana ja isä markkinointijohtajana. Vanhempiensa silmäteränä hän sai kehuja ja huomiota, tuli kuulluksi. Suhteet pienessä perheessä olivat läheiset.

”Lapsuuteni oli hyvin turvallinen. Kasvatuksessa meni sekaisin vanhempien ja Jumalan huolenpito. Huolenpito sisältää ajatuksen kristillisestä rakkaudesta, siitä että ihminen ei voi jäädä tyhjän päälle.”

Mieluisia muistoja lapsuudesta ovat yhteiset kesälomareissut. Kerran vuodessa perhe lähti Kreikkaan. Yksi muisto on ylitse muiden.

”Kossilla vuokrasimme mopot. Minun piti istua äidin kyydissä, mutta äiti ei uskaltanut ajaa ja minä sain ryhtyä kuskiksi.”

Aurinko paistoi, meri välkehti ja lempeä tuuli puhalsi. Teemu ohjasi pyörää, kun äiti istui tarakalla.

Laajasalo on sukunsa ensimmäinen pappi. Perhe oli kirkkoon kuuluva kristitty perhe, ei mitenkään erityisen uskovainen. Kirkossa käytiin juhlapyhinä ja vanhemmat huolehtivat, että Levolle laske luojani -iltarukous lausuttiin ennen yöunia. Sunnuntaiaamuinen ­Kaija-tädin pyhäkoulu oli Laajasalolle tärkeä. Siellä hänen lapsenuskonsa vahvistui ja hän kasvoi kristityksi.

”En ole kokenut väkevää uskonnollista herätystä enkä uskonkriisiä. Vaikea sanoa onko se papille hyväksi vai huonoksi.”

Piispa kannustaa isovanhempia opettamaan lapsenlapsiaan rukoilemaan. Perinteinen Levolle laske luojani -rukous toimii kuin esirukous. Siinä muistetaan hyvällä läheisiä ja pyydetään heille siunausta.

”Olen iltarukousfani. Vaimon kanssa päätimme, että lastemme iltarukous on Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivillänsä meitä peitä, älä meitä koskaan heitä.”

Teemu Laajasalo antaa ison kiitoksen lukion uskonnonopettajalleen Risto Hemmingille. Miehellä oli vahva vaikutus hänen päätökselleen hakea opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan.

”Hemminki oli reservin majuri, rehvakas mies, joka piti tunnilla taukoja, että pystyi polttamaan tupakan. Uskonnonopettajan maskuliinisella miehen mallilla, oli iso merkitys meille pojille.”

Laajasalo kehuu opettajansa pedagogista taitoa. Opettaja havainnollisti liidunpätkällä Lähi-Idän uskontojen ja idän uskontojen erot. Konkretisoi, kuinka pelastuu luterilainen, kuinka katolilainen.

”Opettajan asenne oli se, että hän nyt kertoo, kuinka tämä menee. Hemminki hyödynsi opetuksessa hillitöntä elämänkokemustaan ja anekdoottien tuntemustaan.”

Teemu Laajasalo

Tuomiokapitulin istuntosalin seinällä on aikaisempien piispojen muotokuvia. Teemu Laajasalo on Helsingin hiippakunnan seitsemäs piispa.

Teemu Laajasalo – Papista piispaksi

Viimeiset kolme vuotta Laajasalon perhe on asunut piispan virka-asunnossa Johanneksen kirkon vieressä. Kolmesta lapsestaan piispa mainitsee vain, että he kaikki ovat koulussa. Vaimostaan hän paljastaa, että tämä on oikeuspsykologian dosentti. Hän haluaa suojella perhettään julkisuudelta.

Mitä helsinkiläisyys merkitsee Laajasalolle? Hän toteaa sen tarkoittavan elävää kieltä ja maamerkkejä, joista rakkain paikka on Tuomiokirkon portaat. Tuomiokirkossa hänet vihittiin papiksi vuonna 1997 ja piispaksi 20 vuotta myöhemmin.

”Pappeuteni ensivaiheet yhdistyvät rappusiin. Kappelissa pidin nuorten messuja. Ennen ja jälkeen messun istuimme rappusilla yhdessä ja juttelimme. Rappusilla olen istunut rakkaitteni kanssa, katsellut Kauppatorin yli ja ihmetellyt Helsingin kauneutta.”

Laajasalo on tunnettu siitä, että hän on tehnyt ja toiminut toisin. Madaltanut kynnystä astua mukaan seurakunnan toimintaan, uusinut käytäntöjä. ­Agricolaliikkeen johtajana hän perusti kirkkoon kahvila Agricolan. Kallion kirkkoherrana hän käynnisti Aleppon kellot -kampanjan seurakuntalaisen aloitteesta. Kirkon kellojen soittaminen Syyrian sodan uhreille levisi ympäri Suomen kirkkoja. Näistä ansioista hänet valittiin vuonna 2015 vuoden papiksi

”Seurakunta tarkoittaa kulmakuntaa, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja heidän on hyvä olla yhdessä.”

Piispa toteaa, että kristinuskon ydin on armossa. Ihmistä on rakastettava sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin hänen pitäisi olla. Hän pahoittelee, että kirkon on usein helpompi opettaa etiikkaa, kertoa millainen on hyvä ihminen.

”Tämä on lain ja evankeliumin ero. Kirkolla on kiusaus opettaa moraalia. Hyvät teot eivät ole pelastuksen edellytys vaan seuraus. On tärkeämpää, että ihminen ensin saa rakkautta ja haluaa jakaa sitä eteenpäin, olla Kristus lähimmäisilleen maanpäällä.”

Piispa näkee yksipuolisena myös sellaisen liberaalin saarnan, jossa ollaan huolissaan siitä ja tästä, mutta ei muistuteta Jumalan lupauksesta huolehtia ihmisestä aina ja kaikkialla. Podetaan ahdistusta eriarvoistumisesta ilmastonmuutokseen, mutta ei luvata toivoa. Piispa arvioi, että isojen ongelmien edessä, ihminen kokee voimattomuutta.

”Ihminen menee kyyryyn ja kysyy entä sitten? Perinteisessä tulikivenkatkuisessa saarnassa luetaan ensin lakia ja sitten kuitenkin edes lopussa kuullaan evankeliumin lupaus ”Herra pelastaa”. Hän, joka on paha, saa armahduksen.”

Puhua pienellä äänellä

Työ sielunhoitajana on opettanut hänelle, että kohdatessaan lähimmäisen surun, on viisainta olla ensin hiljaa ja sitten puhua pienellä äänellä. Hän korostaa, että pettymykselle on annettava tilaa.

”Ristinteologia kärsimyksestä kertoo, että niissä hetkissä, joissa on tapahtunut ikävää, itse tulee pienemmäksi ja Jumalalle tulee isoin tila. Hänen täytyy kasvaa, mutta minun vähetä, kuuluu Raamatun sitaatti. Kun itse on kyykyssä, tarvitsee Jumalaa.”

Teemu Laajasalo kertoo lähettäneensä tukikortteja ihmisille, jotka olivat kompastelleet elämässään. Viestiksi hän on kirjoittanut: ”Voimia ja varjelusta. Aamu koittaa vielä.”

”Ei vaikealla hetkellä voi sanoa mitään fiksua. Toivon perspektiivissä asiat laitetaan mittasuhteisiin.”

Kun hän itse kohtasi vastoinkäymisiä, piispa kertoo saaneensa kannustusviestejä ihmisiltä, joita oli itse aiemmin lohduttanut.

”Tunsin, kuinka vertaus sokea taluttaa sokeaa muuttui todeksi. Se osoitti, kuinka samanlaisia olemme.”

Korona sairautena ja taloudellisine seurauksineen koskettaa jokaista. Ihmisyyden isoimmat kysymykset ovat parhaillaan kaikkien huulilla: Oliko tässä kaikki? Kuinka huolehtia läheisistä?

”Pelot, toiveet ja unelmamme ovat samanlaisia. Korona pakottaa laittamaan asiat mittasuhteisiin ja tekee tyhjäksi ihmisvihan, joka perustuu ajatukseen, että olemme erilaisia.”

Hän korostaa, että toivo on lahja, joka on meistä riippumatonata. Se on taivaan toivoa. Toivo on myös tehtävä. Meidän jokaisen tulisi ylläpitää toivoa omien tekojemme kautta.

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Oma Aika -lehden numerossa 2/2021

Lue myös: Pirjo Hassinen ”Ikuinen rakkaus on lähtökohta”