Perinteikäs Bhutan

KaukokohteetMatkat

Perinteikäs Bhutan

Tiibetinbuddhalaisen kulttuurin leimaama Bhutan on maailman eristäytyneimpiä valtioita. Himalajan pieni kuningaskunta huokuu rauhallisuutta, luonnonläheisyyttä ja vuosisatojen takaa juontuvaa elämäntapaa.

JULKAISTU 17.7.2020 | TEKSTI Mira Jalomies | KUVAT Peppe Mancuso

Dochula Pass -vuortenylityspaikalla, reilun kolmen kilometrin korkeudella, lumi narskuu kengän alla ja tuuli ujeltaa. Edessä avautuu huikaiseva panoraama metsäisiin rinteisiin ja horisontissa kohoaviin Himalajan huippuihin. Bhutan tarjoaa upeita maisemia.

Näköalapaikkaa koristavat kymmenet pienet buddhalaiset pyhät rakennukset, kellon muotoiset stupa-monumentit sekä tuulessa tanssivat sadat siniset ja punaiset, keltaiset, vihreät ja valkoiset rukousliput. Samanlaisia keveitä pikkulippuja näkee kaikkialla täällä Bhutanissa naruihin ripustettuina; jokien yllä, vuorten rinteillä ja muilla erityisen tuulisilla paikoilla, joissa niihin kirjoitut mantrat pääsevät vaivatta lentoon.

Bhutan Oppaita

Myös metsät ja vuoret ovat seuranamme koko viikon, jonka kiertelemme maan länsiosaa. Vaikka on talvi ja maisema karuimmillaan, luonto on kaunista ja hallitsevaa.

Bhutan – Perinteikäs elämäntapa ja kulttuuri

Olivatpa syynä kaikkialla hulmuavien rukouslippujen välittämät hyvät energiat, tai jokin ihan muu, mutta Bhutan tuntuu levollisemmalta kuin mikään maa, missä olen koskaan ollut. Kaikkea leimaa tiibetinbuddhalaisen uskonnon vahvasti värittämä perinteikäs kulttuuri.

Sen aistii joka hetki myös maan entisen pääkaupungin Punakhan seudulla, viljavassa jokilaaksossa, jonne ajelemme autolla vuorten yli. Pojat potkivat palloa talvehtivilla riisipelloilla. Hedelmäpuut ja vihannesviljelmät ympäröivät omakotitaloja, jotka on tehty valkoiseksi kalkitusta kivestä ja tummanruskeasta puusta. Monien seiniin on maalattu eläimiä, taruolentoja ja fallossymboleita tuomaan onnea ja suojaamaan pahoilta hengiltä.

Bhutan Dochula Pass

Täällä, kuten muuallakin Bhutanissa, suurin osa ihmisistä kulkee kansallisasuissaan. Naisten kapeat, nilkkapituiset kietaisuhameet hehkuvat kirjavina ja värikkäinä. Miehet käyttävät polveen ulottuvaa kaapua, joka kurotaan kiinni kangasvyöllä, sekä pitkävartisia mustia sukkia.

Vapaa-aikana saa pukeutua miten haluaa, mutta 25-vuotias Kuenga-oppaamme ei länsimaisia vaatteita juuri käytä.

”Perinteinen asu on mukavampi”, hän tuumii.

Luostarilinnoituksen hiljaisuus

Punakhan luostarilinnoituksesta, dzongista, huokuu historiallisuus ja pyhyys. Ihailen sen 1600-luvulta juontuvaa komeutta ja maanläheistä koristeellisuutta. Ovet ja ikkunanpuitteet, sisäkatot ja muut puuosat on maalattu täyteen kukkia ja ornamentteja. Yhtä sisäpihaa varjostaa suuri pyhänä pidetty bodhipuu, temppeliviikuna, ja monilla seinillä hehkuvat värikkäät tiibetinbuddhalaiset maalaukset.

Keveitä pikkulippuja näkee kaikkialla täällä Bhutanissa naruihin ripustettuina; jokien yllä, vuorten rinteillä ja muilla erityisen tuulisilla paikoilla, joissa niihin kirjoitut mantrat pääsevät vaivatta lentoon.

Vastaavanlaisissa linnoituksissa voi vierailla miltei kaikissa Bhutanin kaupungeissa, mutta tämä on maan tärkeimpiä ja kauneimpia. Se rakennettiin muiden dzongien tavoin suojaamaan munkkeja ja sotilaita tiibetiläisten hyökkäyksiltä. Nykyään tilat on varattu munkkien lisäksi kaupungin hallinnollisille toimistoille.

Punakhan linnoitus lukeutuu maan päänähtävyyksiin, mutta muurien sisällä on näin matalasesongin aikaan rauhallista. Vastaan tulee vain punakaapuisia munkkeja ja muutamia matkailijoita. On niin hiljaista, että jokainen hiekan rasahdus kuuluu.

Illallinen paikallisessa kodissa

Punakhasta jatkamme matkaa syrjäisempään, maalaistalojen pilkuttamaan Phobjikha-laaksoon. Kukkuloiden rajaama tienoo on Bhutanin tärkeimpiä luonnonsuojelualueita seudulla talvehtivine uhanalaisine mustakaulakurkineen.

Paikalliset pitävät laaksoa pyhänä; heille kurjet ovat taivaallisia lintuja, joiden huutoja pidetään henkisen onnellisuuden lähteinä. Niityillä astelevia pitkäjalkoja ei sovikaan lähestyä, vaan tähyilemme niitä vierailijakeskuksesta kaukoputkilla.

Bhutan Buddha

Laakso ei kuitenkaan jää mieleen linnuista, vaan illallisesta, jonka syömme eräässä paikallisessa kodissa. Ateria katetaan lattialle talon ainoan kamiinan lämpöön – tilaan, joka toimii vuorokauden­ajasta riippuen keittiönä, olo- ja makuu­­huoneena, ja jossa on huonekaluna vain matala kaappi.

Kattiloista löytyy herneitä juustokastikkeessa, kanaa ja pinaattia, punaista riisiä ja perunoita sekä tietysti ema datsea, päivittäin syötävää kansallisruokaa, joka tehdään sulatetusta jakinjuustosta ja paikallisten rakastamista, ärhäkän tulisista chileistä.

Perheen miesväki on talkoissa naapurikylässä, mutta naiset ja lapset syövät kanssamme kolmen sukupolven voimin. Keskustelu sujuu dzongkhaksi ja englanniksi, ja opas tulkkaa.

Aterian jälkeen teemme kierroksen talossa; kahdessa vierashuoneessa ja kolmannessa, joka on pyhitetty hengille ja esi-isille, ja koristeltu temppelien tavoin. Sen alttarille tuodaan joka aamu uhrilahjaksi voikynttilä ja seitsemän pikkukupillista vettä.

Pääkaupunki ilman liikennevaloja

Thimphussa näemme väläyksen modernimmasta elämäntavasta. Noin sadan tuhannen asukkaan pääkaupunki on bhutanilaisittain vilkas paikka, jonne kohoaa kerrostaloja joka suunnalle. Silti se tuntuu pieneltä ja sympaattiselta. Liikennevaloja ei ole. Suurimmassa risteyksessä seisoo liikennepoliisi, joka ohjaa autoja kapellimestarin tavoin.

Pääkadun kävelee nopeasti päästä päähän, vaikka poikkeamme kahvilaan sekä kauppoihin hypistelemään käsitöitä, taidetta ja muita matkamuistoja. Kohdalle osuu myös ruokapaikkoja ja puoteja, joissa myydään vaatteita ja käyttötavaraa. Kansainväliset brändit loistavat poissaolollaan.

Kuten muuallakin Bhutanissa, Thimphun nähtävyydet liittyvät ennen muuta arkielämään. Torilla seurailemme vihannes-, hedelmä- ja suitsukeostosten tekoa. Eloisinta ja kiehtovinta on Thimphu Chortenilla, jossa paikalliset kiertävät ympäri suurta kultahuippuista, tornimaista stupa-pyhättöä. Aikaisin aamulla täällä poikkeavat lapset matkalla kouluun. Monet vanhukset viettävät paikalla koko päivän.

Jotkut tekevät stupan ympärillä vain muutaman kierroksen, mutta toiset kävelevät tunnista toiseen. Sen uskotaan tuovan hyvää karmaa. Samalla annetaan vauhtia pyhättöä reunustaville kymmenille messinkisille rukousmyllyille ja niihin kirjoitetuille mantroille.

Patikointi Tiikerinpesä-luostarille

Sydän pamppailee hengästyksestä ja jännityksestä. Takana on jo parin tunnin nousu polkua pitkin ylös vuoren metsäistä rinnettä – yli kolmen kilometrin korkeudessa, ohuessa ilmanalassa, hidaskin kävely uuvuttaa. Bhutanin kuuluisin nähtävyys, Tiikerinpesä-luostari eli Taktshang Goemba, on kuitenkin joka askeleella hitusen lähempänä.

Jäljellä on vielä raskain vaihe; 800 porrasta, jotka ensin laskevat ja sitten nousevat rotkon liki pystysuorilla seinämillä.

”Tästä lähtien jokainen askelma on näköalatasanne ja näkymä niin hieno, että kaikki väsymys kaikkoaa”, opas kannustaa.

Bhutanin pyhin paikka on liimautunut vastapäiseen kallioseinämään, liki mahdottomalta näyttävälle paikalle, 900 metriä Paron-laakson yläpuolelle. Siellä käynti on säästetty tarkoituksella matkan viimeiseen päivään, loppuhuipennukseksi.

Luostari rakennettiin 1600-luvun lopulla Bhutanin suojeluspyhimyksen ja buddhalaisuuden maahan tuoneen intialaisen munkin, guru Rinbochen, muistoksi. Tarina kertoo, että hän ratsasti tänne 700-luvulla tiikerin selässä ja jäi meditoimaan luolaan – tiikerinpesään, joka paljastuu paikan päällä pilkkopimeäksi onkaloksi.

Luostariin kuuluu useita pieniä rakennuksia ja hämäriä huoneita, joita koristavat gurun patsaat. Erään temppelin lattialla hymisevät munkit. Vadeilla on uhrilahjoiksi tuotuja mandariineja ja keksejä, kynttilät palavat ja suitsukkeet tuoksuvat.

Yrttikylpy taivasalla

Illalla patikkapäivän jälkeen kylven perinteiseen bhutanilaiseen tapaan taivasalla, maaseudulla pienen hotellimme pihapiirissä. Nuotiossa kuumennetut, punaisena hehkuvat kivenmurikat sihahtavat sähäkästi, kun ne pudotetaan veteen. Nainen hämmentää suurta puuammetta kepillä, jotta vesi hieman jäähtyisi, ja heittää sekaan yrttejä ja lehtiä.

Ilma on raikas, sää kolea ja höyryävän kuuma vesi tuntuu taivaalliselta.
Katselen, kuinka vuoret ja metsät katoavat pimeyteen. Tähdet syttyvät taivaalle. Kuuluu vain hiljaisuutta ja läheisen vuoripuron lorinaa.

Lue myös: Matkusta rentoutumaan Intian Keralaan.