Onni ei vanhene

Tunteet

Onni ei vanhene

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Onni ei vanhene

Jos olet onnellinen nyt, ei onni mihinkään karkaa, vaikka vuosia karttuu. Parhaimmillaan onnellisuuden taso jopa hieman nousee.

Onnellisuutta pitkään tutkinut ja aiheesta monia kirjojakin kirjoittanut psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen vahvistaa, ettei onnellisuus romahda ihmisen ikääntyessä.

Onnellisuuden taso säilyy vakiona niin kauan, kun ihminen pysyy kohtuullisessa kunnossa. Sairauksiakin saa olla, jos ne eivät ole kauhean kivuliaita.

Vanhemmiten terveyden merkitys korostuu. Joutuuhan ihminen käymään lääkärissä ahkerammin kuin nuorempana ja muutenkin punnitsemaan omaa terveydentilaansa tarkemmin kuin aikaisemmin.

”Me ikäihmiset olemme sopeutuvaista porukkaa. Me osaamme laskea vaatimuksia, tyytyä vähempään, ja se auttaa ihan oleellisesti”, Ojanen sanoo.

Hän muistaa vuosien varrelta yhden tutkimuksen, jonka mukaan onnellisuus saattaa vähän notkahtaa aivan elämän loppuvaiheessa, pari vuotta ennen kuolemaa.

”Silloin varmaan on jo enemmän kaikenlaista vakavampaakin sairautta ja haurastumista, mikä näkyy sitten onnellisuuden tason pienenä laskuna.”

ELÄKKEELLE SIIRTYESSÄ AALTOLIIKETTÄ

Läheisten ihmissuhteiden merkitys korostuu ikääntyessä. Varsinkin lapsenlapset tuovat monille paljon onnea. Työelämän merkitys vähenee, kun työelämästä on lähtemässä tai lähtee pois.

Ojasen mukaan eläkkeelle siirryttäessä joillekin ihmisille voi tulla onnellisuuteen pieni notkahdus varsinkin, jos työ on ollut kovin tärkeää.

”Silloin pitäisi vain lohkaista elämässään reippaasti tilaa kaikenlaiselle mukavalle tekemiselle, oli se sitten puutarhanhoitoa tai puutöitä ja sijoittaa joukkoon vielä sopivasti liikuntaa. Niin sopeutuminen käy helpommin”, hän vinkkaa.

Onnellisuuskäyrä yleensä palaa ennalleen tai ehkä nouseekin, kun eläkkeellä on jo ennätetty olla puoli vuotta tai vuosi. Elämän uudet kuviot ovat jo löytyneet.

Jos jollekin antoisasta työstä luopuminen voi olla vaikeaa, toinen kokee eläkeiän koittamisen pelastuksena. Jos tekee raskasta työtä, usein eläkeiän saavuttaessaan on jo niin puhki, ettei työn jatkamiseen edes olisi intoa. Onnellisuus kasvaa ikeen alta pois päästessä.

”Joka neljäs työikäisistä osoittaa uupumisen oireita, joten onhan eläkeiän saavuttaneelle uupuneelle suuri helpotus, kun työstä vapautuu. Todennäköisesti onnellisuuspisteet nousevat”, Ojanen miettii.

TANKKAA ONNELLISIA MUISTOJA

Hyvien muistojen vaaliminen on Ojasen mukaan tärkeä asia. Onnelliset tekevät näin jo jotenkin luonnostaan. He puhuvat mukavista asioista, joita on sattunut, ja muistelevat kaikkea kivaa, jota on koettu.

”Oma äitinikin, nelivuotisen kansakoulun käynyt maalais-emäntä, nautti perusteellisesti matkoista, joita hän teki tätieni kanssa. Niistä juteltiin jo etukäteen paljon, ja jälkeenpäin juttua riitti kuukausikausiksi. Matkan tuoma onni ei ollut hetkellinen, vaan siitä ammennettiin hyvää mieltä pitkäksi aikaa”, Ojanen konkretisoi.

Englanninkielisessä onnellisuustutkimuksessa tästä käytetään sanaa savoring, muistojen vaaliminen. Ojanen kertoo, että on selvää tutkimusnäyttöä siitä, kuinka muistojen vaaliminen ja niistä nautiskelu lisäävät onnellisuutta.

HUUMORI ON ARMOLAHJA

Hyväntahtoinen huumori on kuin armolahja. Onnellisuutta tukevat myös hyväntuulisuus ja optimismi.

”Jos näitä ominaisuuksia omaa, kannattaa olla kiitollinen. Kiitollisuutta on syytä kokea kaikista tällaisista ympärillä olevista ihmisistäkin”, Ojanen sanoo.

Ikävien muistojen ja asioiden märehtiminen alentaa onnellisuutta. Pahimmillaan märehtiminen jopa altistaa masennukselle.

Vaikka huomaisi hautovansa kielteisiä tunteita, itselle pahaa tuottavasta tavasta on usein vaikea luopua.

Ojasella on vinkki tähänkin.

”Entäpä jos luopumisen sijasta yrittäisi lisätä myönteisiä asioita elämäänsä. Aloittaisi vaikka siitä, että antaisi vähän enemmän kiitosta kanssaihmisille niin kotona, työpaikalla tai ystävien seurassa. Pienellä tunnustuksella ja kiitoksella puoliso, työkaveri tai ystävä varmasti lisää onnellisuuttaan pitkäksi aikaa.”

Vaikka hyötyä ei sillä tavoittelisi, sitä saa itsekin. Tunteet tarttuvat, yhtä lailla myönteiset kuin kielteisetkin.

HYVEITÄ VAI MIELIHYVÄÄ?

Professori Markku Ojanen sanoo, että onnen määrittelyssä on ollut vuorotellen vallalla kaksi pääsuuntausta.

Toisen mukaan onnellisuus on hyveiden noudattamista, vahvuuksien käyttöä niin, että ne tuottavat hyvää mieltä ja tunteen, että on voinut tehdä jotakin arvokasta ja tärkeää. Tämä määritelmä on peräisin jo Aristoteleen ajoilta.

”Myös kristinusko on toiminut tässä hengessä. Jeesus korosti rakkauden merkitystä, varoitti tuomitsemasta ja kehotti antamaan anteeksi ja armahtamaan. Näin ajateltiin länsimaissakin aina 1800-luvulle saakka.”

Mielihyvän idea ilmeni onnen määrittelyssä jo antiikin aikana. Se tyrmättiin, kun kristinusko pääsi valtaan. Mielihyvä ei ole ollut esillä muissakaan uskonnoissa.

Onnen määrittely mielihyväksi on noussut vahvasti esiin nykyaikana ihmisten yksilöllistymisen johdosta. Samalla kun yhteisöllinen kulttuuri hiipuu, minuuden tunnistaminen ja tiedostaminen vahvistuvat.

”Sen myötä mielihyväkeskeinen onnellisuusidea on päässyt esiin ja on ollut pitkään vallitseva. Monissa onnellisuusoppaissakin mielihyvää on alleviivattu: tee sitä, mikä sinusta on kivaa ja onni löytyy.”

Markku Ojanen kertoo, että mielihyväidea oli jo voittamassa, mutta aivan viime aikoina tieteellisessäkin psykologiassa hyveiden näkökulma on noussut esiin.

”Elämme nyt hyveiden paluun aikaa. Olen siitä hyvin onnellinen.”

Hyveet onnellisuuden rakennusaineksina ovat ilmaantuneet nyt monien merkittävien onnellisuustutkijoiden kirjoihinkin.

”Nyt puhutaan taas kiitollisuudesta, anteeksiannosta, nöyryydestä, rakkaudesta ja toiveikkuudesta. Nuo sanat olivat jo hukassa psykologiassakin. Ei niitä löytynyt psykologian oppikirjoistakaan.”

KIITOLLISUUS MAUSTAA ONNEA

Onnen määrittely on kova pähkinä tutkijoillekin. Professori Markku Ojanen on itse määritellyt onnea näin: ”Onni on mielentila, jossa ihminen ei ole köyhä eikä kipeä, ei kaivele jotain menneisyyden aarteita eikä ajattele, että kunhan äkkiä vain tulisi jotain parempaa ja hienompaa.”

Hän sanoo huomanneensa, että onneen yleensä liittyy myös kiitollisuutta, tyytyväisyyttä ja muita hyviä tunteita.

Jokaisen kokemus onnesta on aina jollain tavalla yksilöllinen, mutta sitäkään ei saa korostaa liikaa. Emme voisi ollenkaan keskustella onnellisuudesta, jos se olisi kovin erilainen tunne eri ihmisillä.

Tietenkään emme voi koskaan täydellisesti tietää, mitä toisen päässä liikkuu, kun hän sanoo, että hän on onnellinen tai onneton. Toisen aivoista ei ole mitään suoraa linjaa toisen päähän. Ihan mahdotonta tulkitseminen ei onneksi ole.

”Jos joku sanoo, että hän on onneton, niin kyllä se hänen elämänkohtaloidensa perustella usein on ymmärrettävää. Ihan samoin, jos joku sanoo, että hän on onnellinen, usein hänelle on myös sattunut hyviä asioita.”

Onnellisuus ja tyytyväisyys kulkevat käsi kädessä. Onnellisuustutkimuksissakin niitä on usein käytetty vuorotellen, melkeinpä toistensa synonyymeina. Kysyttiin sitten onnellisuutta tai tyytyväisyyttä, suuria eroja ei synny. Ihmiset eivät erottele onnea ja tyytyväisyyttä toisistaan.

ONNEN KAKSI POLKUA

Onnellisuudesta voi erottaa tunneonnen ja tyytyväisyysonnen.

Tunneonni on kaikissa kulttuureissa tunnistettavissa oleva tila. Sana onnellisuus on löydettävissä joka kulttuurista.

Tyytyväisyysonnessa peilataan elettyä elämää. Antiikinaikoina ajateltiin, että ihmisen onnellisuutta ei voi tietää ennen kuin ihminen on kuollut.

”Näin iso ero on tunneonnessa ja tyytyväisyydestä tulevassa onnessa”, Ojanen huomauttaa.

Tyytyväisyysonnen määritteleminen kuoleman jälkeen voi tuntua nykyihmisestä oudolta. Määrittelytavasta tulee ymmärrettävämpi, kun miettii, että näemme ihmisen elämän kokonaisuutena vasta hänen kuoltuaan. Voimme esimerkiksi ymmärtää, että hän oli onnellinen, koska hän jätti teoillaan maailmaan hyvän jäljen.

YKSINÄISYYS JA YKSITYISYYS

Yksinään asuvien määrä lisääntyy koko ajan. Monelle se voi olla vanhuuden kohtalo, kun puoliso kuolee ja lapsia ei ole tai lapset asuvat pitkien matkojen päässä.

Voiko yksinäinen olla onnellinen, kun onnen aineksiin liitetään usein juuri läheiset ihmissuhteet?

”Aikaisemmin yksinäisten onnellisuus oli aika lailla matalammalla tasolla kuin perheellisten, mutta se on vähän tasoittunut”, Ojanen kertoo.

Hän uskoo, että muutosta on tuonut nykykulttuuri, joka opettaa pärjäämään yksin. Paljonhan onnellisuuden kokeminen yksinäisyydessä riippuu myös siitä, millaisena yksinäisyytensä mieltää. Hyväksyykö yksinäisyyden ja osaako ehkä nauttiakin siitä vai onko yksinäisyys taakka?

”Jos kokee yksinäisyyttä, se alentaa onnellisuutta, mutta jos ei koe sitä, onnellisuus ei välttämättä eroa lainkaan niiden onnellisuudesta, jolla on perhe ympärillään.”

Ojanen sanoo, että yksinäisyyden kokeminen on aika haasteellinen tilanne nykypäivän ihmiselle.

”Kuka nyt tässä yksityisyyttä arvostavassa kulttuurissa tulisi oven taakse rynkyttämään, että tahdon olla sinun kaverisi, lähdetään nyt yhdessä jonnekin. Yksityisyys on kohta meillä arvo numero yksi, ja se ruokkii yksinäisyyttä. Yksinäisyydestä pois ponnistaminen vaatii ihmiseltä kovasti oma-aloitteisuutta.”

Yksinäisyyttä kokiessaan pitäisi kuitenkin vain potkia itseään liikkeelle. Kun menee ihmisten joukkoon, on astetta parempi mahdollisuus löytää muita ihmisiä elämäänsä. Muuta konstia ei ole kuin tarttua itse tilanteeseensa ja yrittää löytää väyliä muiden ihmisten pariin.

Ojanen miettii, että helpoimmin uudet ihmissuhteet löytyvät harrastuspiireistä tai vaikka seurakunnan toiminnoista. Jos oma kunto antaa periksi, kaikenlaisessa auttamistyössä tutustuu luontevasti muihin ihmisiin. Siinä saa kaupan päälle hyvää mieltä siitä, että voi olla avuksi, siis juuri onnellisuutta.

SUOMALAISET OVAT ONNELLISIA

KUN ONNELLISUUTTA MITATAAN, asteikot vaihtelevat paljonkin. Professori Markku Ojanen on yleensä käyttänyt havainnollista 0–100 -jatkumoa. Nolla tarkoittaa, että onnellisuus on niin vähissä kuin olla voi, ja 100 sitä, että onnellisempi ei juuri pysty olemaan.

Niin Ojasen kuin kansainvälisissäkin tutkimuksissa suomalaisten saama onnellisuusluku on jo pitkään pyörinyt tasolla 70.

Ojanen sanoo, että se on melko korkea luku. Hän muistuttaa kuitenkin, että kyse on keskiarvosta. Mukaan mahtuu paljon tuota onnellisempia ihmisiä, mutta myös ihmisiä, joiden onnellisuustaso on hiipunut liki nollaan.

Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on aina pystytellyt onnen kärkimaiden joukossa. Syyskuussa Columbian yliopiston Earth Institute -tutkimuslaitos listasi 156 maata kansalaisten tyytyväisyyteen perustuen. Suomi putosi edelliseen listaukseen verrattuna kakkossijalta seitsemänneksi. Mutta putoamisessa on aina kysymys hyvin pienistä eroista. Onnellisuuden tason muutokset ovat vähäisiä. Vain suuret, koko maata käsittävät katastrofit voivat vaikuttaa siihen merkittävästi.

Maailman onnellisin maa on tätä nykyä Tanska.

EIJA AATELA TEKSTI / 123RF KUVA

Oma Aika 8/2013