Norppasafari Saimaalla on pysäyttävä elämys

LähikohteetMatkat

Norppasafari Saimaalla on pysäyttävä elämys

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Norppasafari Saimaalla on pysäyttävä elämys

Norppasafari Saimaalla on elämys. Mutta maailman harvinaisinta hyljettä ei oteta, se annetaan maltilliselle luontomatkailijalle.

Teksti Matti Välimäki

Kuvat Matti Välimäki

Kuva norpasta Juha Taskinen

Maisemakuva Mari Laukkanen / Metsähallitus

M/S Kaesa irtaantuu Savonlinnan Pääskyniemen venesataman laiturista. Olemme vielä varsin kaupunkimaisessa ympäristössä, mutta innokkaimmat nostelevat jo kiikareita silmilleen. Näkyisiköhän? Eihän se mahdotonta ole, vaikka varsin epätodennäköistä.

Saimaannorpan on huomattu joskus nostavan päänsä vedestä ja seuraavan viikset väristen Olavinlinnaan kiiruhtavia oopperan ystäviä. Myös kauppatorin lähellä norppia on havaittu.

Saimaa on kuitenkin suuri ja äärimmäisen uhanalaisia norppia on vain 320. Paljon paremmat mahdollisuudet havaintoihin on varsinaisilla norppa-alueilla, esimerkiksi keskisellä Pihlajavedellä, Linnansaaren kansallispuiston alueella.

Ajankohtakin on otollinen. Juuri alkukesästä kaverit köllöttelevät rantakivillä ja vaihtavat turkkiaan.

Norppien valtatiellä

M/S Kaesa puksuttaa rauhallisesti eteenpäin. Sää on aurinkoinen, mutta tuuli on yltymässä.

Rannoilla ei näy enää kesämökkejä eikä ylipäätään mitään merkkiä ihmisestä.

Olemme saapuneet Metsähallituksen maille, vesireitille, jota isäntämme Juha Taskinen kuvailee norppien highwayksi. Taskinen, elo- ja valokuvaaja, on tehnyt jo vuosikymmenten ajan töitä norppien puolesta.

Norppia ei vaan näy. Tuulee sen verran navakasti, että hylkeet eivät ole nousseet kiville päivää paistattelemaan. Kova aallokko tekee vaikeaksi myös niiden havaitsemisen vedestä.

Yritämme etsiä rantojen suojista suvantopaikkoja. Ohitamme synkkiä kiviröykkiöitä, joiden uumenista Juha kertoo joskus öisien kantautuneen norppien kuorsausta. Vanha kansa on erikoisen äänen kuullessaan arvellut joutuneensa tekemisiin itsensä sielunvihollisen kanssa.

Kiikaroimme myös ulapalle, mutta Suuren Sinisen keskeltä löytyy vain kuikkia ja tukkakoskeloita.

Hienoja lintuja, mutta, kaikella kunnioituksella, nyt hakusessa on jotain paljon harvinaisempaa.

– Norppaa ei oteta, se annetaan, Juha sanoo.

Tervahöyry ei hoppuile

M/S Kaesan keulassa tuulta halkoo karhupatsas.

Kipparimme Esko Muhonen huomauttaa, että kyseessä ei ole mikään merikarhu, vaan järvinalle, tarkemmin ottaen Rasmus-nalle.

– Olen tehnyt laivan itse. Otin siihen mallia pikkupoikana lukemistani Rasmus-nalle-sarjakuvista. Mutta muuten alus noudattelee kyllä vanhojen höyrylotjien mallia. Nimi on äidiltäni, Esko myhäilee.

Käy ilmi, että Esko on toiselta ammatiltaan veneenrakennuksen opettaja. Hän kertoo, että höyrylotjien eli tervahöyryjen kulta-aika oli 1800-luvun lopussa ja viime vuosisadan alussa. Ennen maamme itsenäistymistä lotjilla kuljetettiin polttopuuta Pietariin. Suomalainen puu lämmitti silloin niin ruhtinaiden palatseja kuin rahvaan matalampia majoja.

– Kaesa on hieman perinteistä tervahöyryä pienempi. Mutta se sopii oikein hyvin tällaisille matkoille, joille vene on liian pieni ja laiva liian iso.

Mielessäni alkavat jostain syystä pyöriä Kipparikvartetin vanhan laulun sanat: Jätkät, sätkät, parrun pätkät sinisellä Saimaalla seilattiin, poijat, jätkät, pitkät pätkät, kaunista Veeraa me katseltiin.

Norppa oli täällä ennen meitä

M/S Kaesan kannella Matti Hämäläinen tähyilee auringossa kimaltelevaa Saimaata ja sen kivisiä rantoja.

Eläkkeellä oleva opettaja on yksi WWF:n norppakummeista eli hän antaa kuukausittain pienen summan rahaa norppien tutkimus- ja suojelutyöhön.

– Norppa on ainutlaatuinen eläin, sillä on oikeus elää Saimaalla. Norppa oli täällä jo paljon ennen meitä, me ihmiset olemme tulokkaita.

Matti kertoo, että hänellä – ja kultainennoutaja Sakulla – on ollut jo onni nähdä kerran saimaannorppa.

– Olin iltahämärissä mökkirannassamme Saimaan Yövedellä. Yhtäkkiä Saku tuli levottomaksi, se oli havainnut jotain. Vedessä parinkymmenen metrin päässä saimaannorppa silmäili meitä uteliaana!

Seilaa selkien kanssa

Matin kertomus nostattaa norppakuumettamme entisestään. Juha päättää lisätä löylyä kiukaalle. Hän ryhtyy muistelemaan kohtaamisiaan norppien kanssa Saimaalla sekä muiden makean veden hylkeiden kanssa Laatokalla, Baikalilla, Pohjois-Kanadassa ja Alaskassa.

– Oma ukkini oli hylkeenpyytäjä. Norpat veivät myös minut mukanaan, heti ensi kohtaamisella, seitsemänkymmentäluvun lopussa. Kun näin ensimmäisen kerran norpan, niin en saanut sitä enää mielestäni. Norpat vain jotenkin ovat niin kiehtovia ja niin vähän tunnettuja eläimiä.

Norppakummi, eläinlääkäri Sanna Sainmaa arvioi, että Juha taitaakin olla selkie. Tämä on Skotlannin, Irlannin ja Färsaarten mytologian tuntema hahmo, joka on puoleksi hylje ja puoleksi ihminen. Tarujen mukaan selkie pystyy maalle noustessaan riisumaan pois hylkeennahkansa ja olemaan hetken kuin kuka tahansa meistä.

Juha ei kommentoi, vaan naurahtaa. Hän ryhtyy tarjoilemaan Viena-tyttärensä kanssa lounasta. Yllätys, yllätys. Ruokalistalla on norpan normiruokaa eli muikkuja!

Kaunis Veera ilmestyy!

Kello 16.25 se sitten tapahtuu.

”Norppa!” huudahtaa joku norppakummien joukosta. Kaikkien kiikarit käännähtävät salamannopeasti samaan suuntaan.

Norppa katselee meitä noin viidenkymmenen metrin päässä. Eläimen pää näkyy aallokossa vedenpinnan yläpuolella.

Huomio kiinnittyy heti norpan hätkähdyttävän suuriin tummiin silmiin. Niissä on jotain melkeinpä inhimillistä.

Silmistä puheen ollen. Aivan kuin omissani olisi jotain kosteaa.

Juha tuntee näiden vesien norpat ihan nimeltä, mutta hän ei ole varma, kuka tällä kertaa on kyseessä. Minä päätän nimetä norpan Kauniiksi Veeraksi.

Ensikertalaiset saavat viikset

Taianomainen kohtaaminen kestää vain muutaman sekunnin. Sitten Veera päättää, että se on nähnyt tarpeeksi ja sukeltaa takaisin Saimaan syvyyksiin.

Juha Taskinen ryhtyy piirtämään meille kynällä norpanviiksiä. Se on kuulemma tapana tehdä hänelle, joka näkee norpan ensimmäistä kertaa.

Kultainennoutaja Sakun kohdalla tehtiin kuulemma taannoin poikkeus, koska sillä oli norppamaiset viikset jo entuudestaan.

Me ollaan selkieitä kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

Käki juhlii kesäyötä

M/S Kaesa rantautuu. Kannella tähyilyn jälkeen pieni kävelylenkki tekee hyvää. Kiipeämme varovaisesti saaren korkeille kallioille, koskematon valkoinen jäkälämatto kertoo, että edellisten vieraiden käynnistä on jo aikaa.

Suomalainen kesäyö on kauneimmillaan ja järjettömimmillään. Aurinko ei ymmärrä mennä ollenkaan nukkumaan.

Käki kukkuu tohkeissaan, mutta ujo pajulintu tohtii vetää juuri ja juuri oman säkeensä loppuun.

Metsähyttysilläkin on juhlat. Hämärän henget etsivät touhukkaasti hyvää laskeutumispaikkaa samoilijan niskasta.

Talviturkki jää Pihlajaveteen

M/S Kaesalta kantautuva räiskäleiden tuoksu houkuttelee takaisin laivaan. Lättykekkereiden jälkeen on vielä vuorossa sauna- ja uimareissu.

Pihlajaveden vesi on varsin viileää, mutta minäkään en kehtaa olla heittämättä pois talviturkkiani. Ties vaikka Veerakin katselisi jostakin.

Kuikkapari soutelee vähän matkan päässä, mutta ei kuik-kuik-kommentoi sen kummemmin lahteensa ilmestyneitä outoja polskijoita.

Veera tulee yöllä uniinkin ja vinkkaa silmää.

Seuraavana päivänä tuuli on yltynyt entisestään. Norppia ei enää näy.

Saimaannorppaa ei oteta, se annetaan…

Tervahöyry M/S Kaesa halkoo rauhalliseen tahtiin Saimaan aaltoja.Juha Taskinen, elo- ja valokuvaaja, on tehnyt vuosikymmeniä töitä saimaannorpan puolesta. Hän isännöi norppasafareja.Kello 16.25 norppa ilmestyy! Saimaannorppaa ei oteta, vaan se annetaan kärsivälliselle Saimaan-kävijälle.