Sisustussuunnittelija Niina Ahonen: ”Tavallinen arki on parasta”

Henkilöt

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen: ”Tavallinen arki on parasta”

Niina Ahonen on sisustussuunnittelun moniottelija. Hän auttaa ihmisiä toteuttamaan kodeissaan entistä toimivampaa arkea.

JULKAISTU 14.5.2021 | TEKSTI Anu Virnes-Karjalainen | KUVAT Nonna Achren

Niina Ahonen / Ominta Aikaa

Inspiroidun toisista ihmisistä. Se voi olla mieleen jäävä keskustelu, vaate tai väri, joka synnyttää ahaa-elämyksen ja siirtyy aivan uudella tavalla vaikkapa johonkin sisustusprojektiini.

Rentoudun parhaiten, kun ympärilläni on merta ja saaristoa. Odotan jo innolla ensi kesänä saareen valmistuvaa kesämökkiämme.

Minua huolestuttaa, mihin asentoon maailma koronapandemian jäljiltä jää. Mietin, mitä muutokset yrittäjän elämässä tarkoittavat. Nyt kaipaan ihmisvilinää ja puheensorinaa. Olen sosiaalinen ja energisoidun ihmisistä.

Minulle on tärkeää tavallinen arki. En kaipaa normiarkeen sirkushuveja, vaan yhdessäoloa perheen kanssa.

Nukun parhaiten omassa sängyssäni. En ole mestarinukkuja ja haluan käpertyä nukkumaan omassa turvallisessa ympäristössäni tietäen, että läheisilläni on kaikki hyvin. Pääni kovalevy täyttyy päivällä ja tarvitsen siirtymän ennen nukahtamista. Usein menenkin sänkyyn jo iltayhdeksältä.

Työni on minulle elämäntapa. Saan käyttää kaikkia aistejani ja tuottaa ihmisille onnellisuutta. Oli ihana huomata, kuinka paljon pystyimme parantamaan ihmisten arkea viime syksynä kuvatun Kotoisa-ohjelman projekteissa.

Omassa kodissani nautin siitä, ettei ympärillä ole liikaa tavaraa ja että kaikella on paikkansa. En ole minimalisti, mutta en keräilijäkään. Tykkään siivoamisesta ja järjestelen paikkoja vähän koko ajan.

En voisi olla ilman perinteistä nahkakantista kalenteriani. Kalenteri on ollut samanlainen 15 vuotta, eikä tulisi mieleenkään siirtyä sähköiseen kalenteriin. Vanhat kalenterit ovat tallessa ja voin niiden avulla palata menneeseen. Se on vähän kuin päiväkirja minulle.

Huolehdin kunnostani monin tavoin. Naapurin rouvan kanssa teimme viime keväänä takapihan terassille korona-ajan punttisalin. Sinne oli pakko päästä joka päivä. Lenkkeilen myös säännöllisesti. Talvella kaikki muu vapaa-aika menee suksilla laskettelurinteessä.

Kuka?

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen

  • 43-vuotias salolainen sisustussuunnittelija ja stailisti. Yrittäjä.
  • Mukana MTV3:n Kotoisa -sisustus- ja remontointiohjelmassa. Tuttu myös ohjelmista Pientä pintaremonttia ja Pientä mökkiremonttia
  • Perheeseen kuuluu aviomies ja tämän kaksi aikuista lasta, sekä Niinan lapset 16-vuotias Ilona ja 17-vuotias Valtteri 

Juttu on julkaistu alunperin Oma Aika -lehdessä 3/2021.
Tilaa itsellesi Oma Aika -lehti kotiin kannettuna 7kk vain 39 € tästä 

Lue myös: Jorma Uotinen: Inspiroidun kun joku yllättää minut