Näyttelijä Laura Malmivaara: ”Tunnen kaikesta kokemastani kiitollisuutta”

HenkilötTunteet

Näyttelijä Laura Malmivaara: ”Tunnen kaikesta kokemastani kiitollisuutta”

Amerikkalainen Molly tuskin tietää, millainen merkitys hänen vierailullaan 1980-luvun Kajaaniin oli. Ainakin ala-asteikäiseen Laura Malmivaaraan, 46, se teki lähtemättömän vaikutuksen. Hollywood-hymyinen ja kiharatukkainen Molly oli tuulahdus kiehtovasta maailmasta.

JULKAISTU 10.6.2020 | TEKSTI Anu Virnes-Karjalainen | KUVAT Mika Pollari

Molly esiintyi nuorten Up with People tanssi- ja lauluryhmässä. Lauran ekonomi-isä oli järjestämässä ryhmän esiintymistä pikkukaupungissa. Laura Malmivaara katsoi jokaisen esityksen.

”Molly, joka sittemmin valittiin Miss Floridaksi, yöpyi meillä. Hänen vierailunsa jälkeen vietin peilin edessä tuntikausia Famen ja Flashdancen tanssiliikkeitä opettelemassa”, Laura Malmivaara muistelee.

Lauran tuleva ura taiteen monitaitonaisena ei siinä kohtaa vielä kirkastunut, mutta jäljen vierailu jätti. ”Olin lapsena ujo enkä halunnut huomiota, mutta esiintymisestä olin siitä huolimatta kiinnostunut.”

Voitto valokuvauskisassa

Esiintymisiä on sittemmin riittänyt. Suuri yleisö tuntee Lauran näyttelijänä. Elokuvat kuten Levottomat, Kuutamolla ja FC Venus ja tv-sarjat Samaa sukua, eri maata ja Kotikatu ovat tehneet Laurasta kaikkien tunteman tähtinäyttelijän. Lauran työ valokuvaajana ja käsikirjoittajana ei ole samalla tavalla julkista.

”Olen tottunut siihen, että minut luokitellaan aina näyttelijäksi. Siksi ilahduin, kun tuntematon henkilö puhutteli minua äskettäin valokuvaajana.”

Valokuvaaminen on kulkenut mukana jo teini-iästä. Lauran hammashoitajaäidillä oli työtä varten kamera, jossa oli pieniä yksityiskohtia kuvaava makrotoiminto.

”Saimme lunastettua äidin käytössää olleen kameran edullisesti, ja sen jälkeen kuvasin hulluna kaikkea; naapuruston lapsia, luontoa, mitä vaan. Sain kuvattavakseni myös kaverin rippijuhlat.”

Kun Laura Malmivaara menestyi valokuvauskisassa 16-vuotiaana, ystävä kannusti pyrkimään Taideteolliseen korkeakouluun.

”Se ei ollut käynyt mielessäkään, enkä olisi muuten ehkä uskaltanutkaan. Mutta sittemmin pyrin ja pääsin sisään. Olen aina tarvinnut pientä potkua persuuksiin, jotta saan tehtyä asioita.”

Valokuvauksessa Lauraa kiinnostaa eniten muotokuva.

”Esikuvani on tätini, joka oli muotokuvaaja Hämeenlinnassa. Ihailen hänen energiaansa, ja sitä miten hän kuvasi.”

Kuvaamisessa on ollut etua siitä, että Lauralla on kokemus myös kameran edessä olemisesta.
”Minun on helppo samaistua kuvattavan rooliin, kun olen itse tottunut toimimaan kameran molemmilla puolilla.”

"Kaikilla on talossa oma soppensa ja rauhansa. Vaikeinta yläasteikäisille tytöille on ollut olla tapaamatta kavereita."

Sisukkuus ajaa eteenpäin

Kunnianhimottomaksi Lauraa on vaikea uskoa, jos miettii mitä kaikkea hän on urallaan ehtinyt tehdä.
”Mutta niin se on. Minulta puuttuu kunnianhimo, mutta tykkään tehdä monenlaista. Toisaalta olen sisukas ja kilpailuhenkinen. Ehkä se on vienyt minua eteenpäin.”

Teatterikorkeakouluun, jonne ystävä hänet innosti hakemaan, Laura pääsi toisella yrittämällä. Hänet valittiin suoraan koulupenkiltä Aku Louhimiehen ohjaaman Levottomat-elokuvan päärooliin vuonna 2000.

”Näytellessä parasta on kontakti toiseen näyttelijään. Se, ja näytteleminen ylipäätään, on aina yhtä ihmeellistä ja innostavaa.”

Laura työskenteli vuosia KOM-teatterissa, mutta on ollut jo useita vuosia freelancer.
”Vapaus on nyt kaikista tärkeintä. On henkistä liikkumatilaa ja vapaus ottaa töitä vastaan.”

Avioparista työkavereiksi

Työtoveruus Akun kanssa muutti rakkaudeksi ja vuonna 2003 avioliitoksi, joka kesti liki kymmenen vuotta. Avioerosta toipuminen ja uuden elämän rakentaminen vei aikaa.

”Se oli iso kriisi ja itsenäistymisen paikka.”

Nyt asiat ovat asettuneet uomiinsa.

”Minulla ja Akulla on jälleen yhteisiä työprojekteja muun muassa käsikirjoitusten tiimoilta. Meillä on selkeät ja suorat välit. Ymmärrämme toisiamme ja olemme oppineet toisiltamme valtavasti. Arvostan sitä todella paljon.”

Akun ja Lauran tytöt, 14-vuotias Aino ja kohta 16-vuotias Alma, asuvat joustavasti niin isän kuin äidinkin luona. Perheeseen kuuluu myös Lauran miesystävän tytär.

Minulla ja Akulla on jälleen yhteisiä työprojekteja muun muassa käsikirjoitusten tiimoilta. Meillä on selkeät ja suorat välit. Ymmärrämme toisiamme ja olemme oppineet toisiltamme valtavasti. Arvostan sitä todella paljon.

Ruuhkavuosien kohina on takana

Kun puhe kääntyy parisuhteeseen, Laura hymyilee. Kuvataiteilijana työskentelevästä miesystävästä Laura on löytänyt sielunkumppanin, jonka kanssa puhuminen ja asioiden jakaminen on helppoa.

”Puhe alkaa aamulla ja loppuu yöllä. Molemmat tykkäämme analysoida ja filosofoida. Emme puhu vaikkapa näytelmistä tai vastaavasta, puhumme ihmisyyden ytimestä”, myös teologiaa opiskellut Laura kertoo.

Hän kokee, että iän myötä entistä tärkeämmäksi on tullut se, että parisuhteessa on henkistä ja fyysistä liikkumavaraa. Molemmat voivat toteuttaa itseään ilman syyllisyyttä.

”Nyt kun ruuhkavuosien kohina on takana, elämä tuntuu helpolta. Lasten ote omasta elämästä kasvaa ja meillä on mieheni kanssa aikaa puhua ja tehdä asioita. Aikaa ei tarvitse erikseen kalenterista raivata.”
Aikaa on nyt enemmän myös itsestä huolehtimiseen.

”Liikun ja hoidan itseäni. Käyn jumpassa ja vien koiraa lenkille. Myös kiropraktikolla käynnit ja fustra pitävät kehoa kunnossa.”

Tyhjä kalenteri ei ahdista

Koronakevät toi myös Lauran kalenteriin normaalia enemmän väljyyttä. Jokunen tv-kuvaus ja valokuvaustöitä on peruuntunut, mutta se ei ahdista.

”En ole koskaan ollut murehtija. Uskon, että asiat järjestyvät enkä osaa stressata. Nyt kalenterissa on vähän merkintöjä, kohta ehkä taas enemmän.

Koska koko perhe viihtyy hyvin kotona, arki ei ole radikaalisti mullistunut. Mies tekee pihapiirissä puuveistoksia ja kodin yhteydessä olevassa ateljeessa keramiikkaa. Tytöt hoitavat koulunsa itsenäisesti.

”Kaikilla on talossa oma soppensa ja rauhansa. Vaikeinta yläasteikäisille tytöille on ollut olla tapaamatta kavereita.”

Lauralla itsellään on enemmän aikaa keskittyä käsikirjoitusprojekteihin. Työn alla on elokuva- ja TV-käsikirjoitukset.

”Toinen hankkeista on pidemmällä ja toinen vielä synopsisvaiheessa. TV-hanke etenee paremmin, koska se on ryhmätyötä. Yksin tehtävä juttu ei juurikaan tahdo edetä”, Laura naurahtaa.

Kotona on myös tilaa puuhailla kaikenlaista. Yksi huone on varattu kokonaan käsillä tekemiselle, eikä siellä haittaa, jos maalipurkki kaatuu lattialle.

”Mieheni on kannustanut lapsia käsillä tekemiseen. Ja muutenkin koemme, että vanhempien tehtävä on antaa lapsille hyvät olosuhteet ja puitteet. Lapset toimivat sitten kuten toimivat ja tekevät omat valintansa.”

Kadulta malliksi

Omilta vanhemmiltaan Laura kokee saaneensa luottamuksen elämään. Vanhemmat olivat elämäniloisia ja kannustivat lapsia toteuttamaan itseään.

Lauran isoveljestä tuli muusikko ja pikkuveljestä jääkiekkoilija.

”Olemme kaikki kolme hyvin erilaisia, mutta läheisiä. Vietämme aikaa yhteisellä kesäpaikallamme Loviisassa.”

Laura kokee, että elämän käänteet ovat usein kiinni sattumuksista ja siitä, keitä ihmisiä kohtaa. Opiskeluaikojen tulonlähde, mallintyöt, starttasivat, kun mainostoimiston vetäjä pysäytti Sibeliuslukiota käyvän Lauran Liisankadulla.

”Se oli sattuma, jonka avulla elätin itseni monta vuotta, aina valokuvaamisen opintojen alkuun saakka. Ensimmäinen kuvaukseni oli pullamainos, joka johti mallintöihin.”

Mallin töiden myötä itsevarmuus lisääntyi ja visuaalinen maailma avautui, ja ura sai taas uutta suuntaa.
”Seurasin valokuvaajien työskentelyä. Tykkään oppia muiden esimerkistä.”

Jalat maassa

Kun työt ovat julkisia, arvosteluakin tulee. Palaute on Lauralle aina sysäys itsetutkiskeluun. Omaan persoonaan kohdistuva arvostelu sattuu.

”En suhtaudu siihen välinpitämättömästi. Ihmiset näkevät yllättävän tarkasti olennaisen. Ja minähän olen joka tapauksessa ne työni tehnyt. Arvostelu koskettaa silti minäkuvaani.”

Hän antaa kiitokset miehelle ja tyttärille siitä, että heidän avullaan jalat pysyvät maassa.

”Eivät he katsoa minua töideni kautta. Eikä heitä aina edes kiinnosta. Se on helpottavaa.”

Tulevaisuuden suhteen Lauran toiveet ovat selkeät.

”Tunnen kiitollisuutta siitä, mitä minulla nyt on ja mitä olen kokenut. Toivon, että elämä jatkuisi samanlaisena.”

Laura Malmivaara uskoo iän mukanaan tuomiin murroksiin. Iän myötä elämään on tullut perspektiiviä ja asiat ovat asettuneet mittasuhteisiinsa.

”Nuorena koin olevani polttopisteessä, kaiken keskellä. Myös neljänkympin rajapyykki tuntui voimakkaalta muutokselta.”

50-vuoden lähestyminen vaikuttaa rauhallisemmalta.

”Koen oloni nyt tasapainoiseksi.” O

Lisää kiinnostavia henkilötarinoita löydät täältä.