Maria Guzenina ja Kari Mokko: Mikael Jungner toimi amorina

Tunteet

Maria Guzenina ja Kari Mokko: Mikael Jungner toimi amorina

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Maria Guzenina ja Kari Mokko: Mikael Jungner toimi amorina

Kansanedustaja Maria Guzeninan ja toimittaja, projektijohtaja Kari Mokon elämänpolut olivat kohdanneet monissa mutkissa, mutta amoriksi tarvittiin toinen kansanedustaja.

Teksti Päivi Lipponen

Kuva Arsi Ikäheimonen

Guzenina ja Mokko olivat molemmat tienanneet nuorena taskurahoja paistamalla hampurilaisia Carrolsissa. Kari oli ollut työkomennuksella diplomaattina ja Maria vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja vieläpä samassa kaupungissa Washington DC:ssä. Useat kaupungit ja kulmat oli jaettu toisesta tietämättä.

Ensimmäinen varsinainen kohtaaminen tapahtui Yleisradion työntekijöinä. Maria työskenteli toimittajana puheradion puolella, musiikki- ja iltapäivätoimituksessa. Kari teki tiukkaa journalismia ajankohtaistoimituksessa.

– Maria haastatteli minua television kevätohjelmistosta 90-luvun lopussa. Jännitin tilannetta, sillä toimittajana olin tottunut esittämään kysymyksiä, en vastaamaan niihin. Mietin, että osaanko vastata oikein. Maria oli tiukan ja nopean haastattelijan maineessa. Hän oli tehnyt uraa kansainvälisessä Music TV:ssä.

Haastattelu onnistui hyvin, mutta sydämet eivät vielä tuolloin sanoneet klik.

”Tiedän hyvän miehen”

Vuosien päästä he kohtasivat valtioneuvostossa. Maria oli nimitetty sosiaaliministeriksi ja Kari toimi valtioneuvoston viestintäjohtajana. Karin tehtäviin kuului vastata ministereiden tiedotustilaisuuksista.

Kesällä 2012 pääministeri Jyrki Katainen ja ministeri Maria Guzenina esiintyivät medialle Kesärannassa ja aihe oli mikäpäs muu kuin sote. Kariin Marian ammatillisuus teki vaikutuksen.

– Maria oli aina ystävällinen ja empaattinen. Hän pyrki hakemaan kaikille sopivaa ratkaisua. Hän oli selkeä ja rauhallinen esiintyjä. Hyvin professionaalinen.

Nainen jäi mieleen, mutta rakkaus ei leimahtanut. Pariskunnan pikkuamoriksi tarvittiin puoluetoveri Mikael Jungner.

– Istuin Jungnerin vieressä täysistunnossa ja puheeksi nousi parisuhde. Mikael sanoi, että hän tietäisi minulle hyvän miehen, Kari Mokon.

Täyttä kiitosta nykyisestä onnesta Maria ei Jungnerille suo.

– Olisi meidän rakkaus varmasti syttynyt muutenkin. Niin monta kertaa polkumme ovat ristenneet. Useat asiat ovat johdattaneet meitä yhteen.

Mitä kuuluu Maria Guzeninan ja Kari Mokon yhteiselämään nyt? Lue Oman Ajan numerosta 8-9/2017.

Lue myös:

Lena Meriläinen ja Olli Tola parisuhteestaan: ”Me ollaan päivänsäde ja menninkäinen”

Kirjailijapari: ”Kumpikaan meistä ei kaipaa omaa elämää”

Pariskunta seurasi unelmaa: ”Lopetimme mainostoimiston, perustimme mehupuristamon”