Leena Harkimo ja Timo Kousa: ”Olemme tehneet rohkeita ratkaisuja”

Henkilöt

Leena Harkimo ja Timo Kousa: ”Olemme tehneet rohkeita ratkaisuja”

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Leena Harkimo ja Timo Kousa: ”Olemme tehneet rohkeita ratkaisuja”

Yrittäjä Leena Harkimon ja toimitusjohtaja Timo Kousan uusperheen ratkaisut on tehty viiden lapsen ehdoilla, nyt lasten itsenäistyessä ollaan uuden edessä.

Teksti Anu Virnes-Karjalainen

Kuvat Fabian Björk

Leena Harkimo ja Timo Kousa eivät ole pelänneet haasteita tai heittäytymistä uuteen. Uraratkaisut ovat vieneet heitä toimialalta toiselle, usein täysin uuden äärelle.

Leena Harkimo aloitti viime helmikuussa Suomen turkiselinkeinon edunvalvojana. Timo Kousa on ollut Aurinkomatkojen toimitusjohtaja vuodesta 2014.

– Kun toissa keväänä päätin jättää eduskunnan, olin luottavaisella mielellä. Jotain kyllä järjestyisi, Leena muistelee.

Kansanedustajana edessä olisivat olleet viidennet vaalit, eikä se enää houkuttanut. 16 vuotta kokoomuksen kansanedustajana oli riittävästi. Politiikassa hän piti tärkeimpänä tehtävänä viedä lainsäädäntöä eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti.

– Paljon on poliitikkoja isolla P:llä. Moni haluaa valtaa. Itse en nähnyt tarpeelliseksi tehdä numeroa jokaisesta tekemisestäni, etenkin urheilun ja yrittäjyyden eteen työskennellyt Leena Harkimo sanoo.

Viisikymppisenä hän myös ajatteli, että jos haluaa työurallaan tehdä jotain uutta, ratkaisu kannattaisi tehdä nyt.

Leena Harkimo

”Halusin voittaa ujouteni”

Leena Harkimo puhuu innostuneesti uudesta työstään turkisten parissa. Siinä yhdistyvät häntä kiinnostavat muoti, design ja suomalainen suunnittelu. Viime keväisellä vienninedistämismatkalla Soulissa ja Tokiossa vastaanotto oli hyvä.

– Oli jopa häkellyttävää, kuinka positiivisen vastaanoton saimme. Suomalaisia turkiksia pidetään lähtökohtaisesti eettisesti kestävinä ja laadukkaina.

Sen lisäksi, että turkis on ekologinen ja kierrätettävä tekstiiliteollisuuden materiaali, turkistuotannon sivutuotteena on myös syntynyt kiinnostavia innovaatioita. Esimerkiksi se, että turkiseläinten lannasta tuotetaan luonnonmukainen kasvualusta kukille ja yrteille.

– Eikä sekään ole pieni asia, että rehuksi kalastetun silakan mukana Itämerestä nousee fosforia. Tämä on ympäristön kannalta merkittävä asia, Leena Harkimo sanoo.

On helppo uskoa Leenan olevan erinomainen puhenainen alalle ja vaikea uskoa sitä, että hän on joutunut tekemään itsensä kanssa kovan työn noustakseen takarivin tytöstä puhujaksi parrasvaloihin. Käännekohta ujouden voittamisessa oli työ Jokereiden toimitusjohtajana. Sitä aikaa Leena kutsuu korkeakoulukseen.

”Kroatian sisällissota sotki suunnitelmat”

Timo Kousan työura alkoi ravitoimittajana. Kaksi vanhempaa veljeä olivat innostaneet miehen hevosten pariin. Media-ala sai kuitenkin jäädä, kun häntä pyydettiin mukaan varustamobisnekseen. Kousa muutti kahdeksan suomalaisen kanssa Malmöhön perustamaan varustamoa.

Etelä-Ruotsissa oltiin kovin ihastuneita Pohjois-Itämeren risteilykonseptiin. Persianlahden sota ja sisällissota Kroatiassa sotkivat suunnitelmat. Toinen rakenteilla ollut laiva jäi sodan jalkoihin Kroatiaan. Toinen laivoista seilaa tätä nykyä Gabriellana Itämerellä.

Jos asiat olisivat menneet toisin, hän saattaisi asua tänäkin päivänä Etelä-Ruotsissa. Sikäläinen elämän meno viehätti häntä.

Timo Kousa palasi perheineen Suomeen ja siirtyi alkoholivalmistajan palvelukseen Itä-Euroopan vientijohtajaksi.

– Työ oli kiinnostavaa, mutta matkapäiviä kertyi järkyttävästi.

Vaikka nykyinen työ on matkailualalla, matkalaukkua ei enää tarvitse jatkuvasti pakata. Matkustamisen sijaan on tarvittu kykyä uudistua. Perinteistä pakettimatkatarjontaa on tuotu nykypäivään lisäämällä ihmisten valinnanvapautta.

Leena Harkimo

Kymmenen vuotta yhdessä ollut pariskunta tapasi alussa lähinnä viikonloppuisin. Arki-illat täyttyivät alakouluikäisten lasten harrastuksista ja arjen pyörittämisestä. Tärkeintä oli, että lapsille ei avioerojen myötä tulisi enää enempää muutoksia.

– Minulla itselläni oli kyllä aluksi avioerolapsiolo, kun kassi kourassa kuljin kahden kodin välillä, Timo naurahtaa, mutta myöntää samalla, että Leenan tapaaminen pian avioeron jälkeen nopeutti uuteen tilanteeseen sopeutumista.

Samalla mallilla on jatkettu koko yhdessäolon ajan. Se, muutetaanko saman katon alle, kun kaikki lapset ovat lähteneet kotoa, jää nähtäväksi.

Lue myös:
Helena Ahti-Hallberg ja Eric Hallberg: ”Tämä elämänvaihe on nautinto”

Leena Harkimon ja Timo Kousan uusperheeseen kuuluu lasten lisäksi kääpiönautseri Skorpan.Kääpiönautseri Skorpan pitää huolen lenkkikilometreistä.