Keskiäkäinenmies Jarmo Aaltonen – Oravannahat takaisin!

Oma Talous

Keskiäkäinenmies Jarmo Aaltonen – Oravannahat takaisin!

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Keskiäkäinenmies Jarmo Aaltonen – Oravannahat takaisin!

Kirjoittaja on Oman Ajan tuottaja, joka kiihtyy monesti nollasta sataan turhankin nopeasti.

Minulla ei ole sinänsä mitään oravia vastaan, vaikka ne ovatkin rottia, joiden ahteriin on tökätty hellyttävä huiskahäntä.

Rauhanomaisen rinnakkainolon hengessä olen sietänyt vuosikaudet sitäkin, että lähikurre kavereineen on käyttänyt rakentamiani piha-aitoja moottoriteinä, joita pitkin pääsee vilistämään sata lasissa käpypuulta toiselle.

Senkin vielä nielin, että yksi hyväkäs ryhtyi hamstraamaan lasivillaa vintiltämme pesänsä vällyiksi. Veijari paineli tuppo suussa pitkin vesiränniä, mutta extreme-laji koitui pesänrakentajalle kohtaloksi: patiini ei pitänyt liukkaassa kourussa, vaan kurre putosi ränniä pitkin vesisaaviin ja hukkui.

Sitä sen sijaan en sietänyt, että eräänä vuonna kesälomamme aikana citykurre oli nakertanut tiaispönttöni suuaukon vähintään kottaraisen mentäväksi.

Oravat pistävät käpyjen lisäksi poskeensa myös linnunmunia ja jopa -poikasia, joten motiivista ei ollut epäselvyyttä. Tästä näkökulmasta ymmärrän hyvin, miksi Nordea ei säilyttänyt oravalogoa, joka oli nykyisen Nalle-pankin toisen alkujuuren eli Kansallispankin symboli.

Sittemmin olen ympäröinyt pikkulintujen pönttöjen suuaukot pellillä tai napsinut lentoaukon ympärille niittejä.

Kerran siippani soitti kesken päivän töihin ja huusi kuin hinaaja: meillä on oravan poikanen sisällä! Sanoin, että avaa ovi ja häädä se ulos, mutta viliskantti oli jo ehtinyt kadota. Kun seuraavana aamuna lähdin hakemaan lehteä, samalla tuulikaapin oven avauksella pikkuorava pujahti ulos. Oli viettänyt yön eteisessä.

Kaikesta päätellen meidän perheen ja luontokappaleiden ekologisten lokeroiden rajapinta on alkanut hämärtyä.

Aleksis Kivi romantisoi runossaan, kuinka makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa, kiikkuu armaan kuusen äitinrinnas’, ja Metsolan kantele soi. Kyllä nämä cityoravaiset soittelevat enempi meikäläisen veekäyrää!

Sain vuosi sitten synttärilahjaksi design-lintulaudan, joka on varustettu hämäräkytkimellä toimivilla led-valoilla. Sen jalka oli pakko päällystää liukkaalla muovilla, koska orava kiipesi vaivatta puista vartta pitkin lintulaudalle aterioimaan. Ja koska ateriapalvelu oli näin liki, orava pykäsi viereiseen kynäkatajaan pesän!

Nyt poistin pesän ja tökkäsin lintulaudan taas pihaan. Kotona ollut vaimo parahti jälleen puhelimeen, että nyt se orava istua töröttää taas laudalla.

Olin sijoittanut lintulaudan liian lähelle köynnössäleikköä. Nokkela otus kiipesi säleikön päälle, viuhtoi hännällään vauhtia ja pomppasi kolmatta metriä lintulaudalle.

Harva muistaa, että entisaikojen suosittua turkisriistaeläintä saa edelleenkin metsästää joulukuun alun ja tammikuun lopun välisenä aikana. Eiköhän elvytetä perinne: luovutaan euroista ja siirrytään taas oravannahkoihin silläkin uhalla, että pajatsot menevät tukkoon!

@JarmoAaltonen1