Karhusafarilla Kainuun sydänmailla

LähikohteetMatkat

Karhusafarilla Kainuun sydänmailla

Kuhmo on luontomatkailijan paratiisi. Karhusafarilla pääsee seuraamaan otsojen lisäksi usein myös susia.

JULKAISTU 27.10.2020 | TEKSTI Matti Välimäki | KUVAT Ilari Välimäki

Kontio, otso, ohto, mesikämmen, metsänhaltija, metsähinen, metsänkuningas, metsänvilja, metsänvanhus, metsänvaari, kouvo, mönninkäinen, pöykäri…

Kun automme tärryttää eteenpäin kuhmolaisella metsätiellä lähellä ­Venäjän rajaa, kertaan illan isännästämme käytettyjä kiertoilmauksia.

Esi-isämme eivät halunneet käyttää pyhästä eläimestä sen oikeaa ­nimeä. He pelkäsivät, että jos metsän kuningas kuulisi itseään kutsuttavan, se todellakin ilmaantuisi paikalle.

Mutta me emme mitään muuta toivokaan. Enteet ovat varsin hyvät, sillä sana karhu on mainittu keskusteluissamme tänään jo lukemattomia kertoja.

Jos meillä on oikein hyvä onni, niin pääsemme seuraamaan paitsi karhuja myös susia ja jopa lajien välisiä kohtaamisia. Kuhmo on tähän Yhdysvaltain Yellowstonen ohella parhaimpia paikkoja maailmassa.

Samassa saavummekin jo laajalle suoalueelle, jonka reunalle on ripoteltu piilokojuja. Korpit raakkuvat, tuuli heiluttaa tupasvilloja.
Ilmassa on hieman hyttysiä ja paljon jännitystä. Karhusafari on alkamassa.

 

Karhut veivät mukanaan

Tulimme Wildlife Safaris Finlandin tukikohtaan Kuikkajärvelle iltapäivällä neljä tuntia aikaisemmin. Meidät vastaanotti luontokuvaaja ja luontomatkailuyrittäjä Lassi Rautiainen, jonka karhuharrastus vei mukanaan jo pikkupoikana.

”Kuuntelin innokkaasti, kun miehet turisivat vakioaiheistaan: talvisodasta, savotoista ja karhuista. Karhujutut olivat niin hurjia, että niitä en sentään uskonut. Halusin ottaa itse selvää, minkälainen eläin se oikein on.”

Se juoksee vauhdilla kohti meitä ja paikalle juuri tuotua sianruhoa. Se näyttää aivan karhulta – ja se on karhu!

Rautiainen muistelee, miten pääsi kerran vanhempiensa kanssa Rukalle katsomaan kuuluisia mäkihyppääjiä Veikko Kankkosta ja Björn Wirkolaa. Alueelle oli tuotu kisavieraiden ihmeteltäväksi häkkiin suljettu karhu.

”En nähnyt varmaan yhtään hyppyä, kun seurasin koko ajan vain karhua.”

Vaikka Rautiainen on kuvannut karhuja yli neljänkymmenen vuoden ajan, niin innostus ei ole hiipunut. Hän on viettänyt tälläkin viikolla jo useamman yön piilokojussa.

”Pelkästään karhujen tarkkailu kiikarilla on kiehtovaa, niillä on esimerkiksi hyvin ihmismäisiä eleitä ja ilmeitä. Myös karhujen ja susien välisissä kohtaamissa riittää loputtomasti valokuvattavaa.”

Jotain tummaa metsänrajassa

Astelemme pitkospuita pitkin yhteen suon reunalla sijaitsevista piilokojuista. Huomaamme, että se on itse asiassa pieni parakki, josta löytyy nukkumapaikat kahdeksalle hengelle.

Seinällä on suolle aukeava kapea ikkuna ja tämän alla kankaalla vuorattuja aukkoja kameroiden pitkille objektiiveille.
Ennen kuin ehdimme asettua paikoilleen, se sanotaan taas ääneen. Tai oikeastaan huudetaan. ”Karhu!”

Samassa minäkin huomaan metsän reunassa jotain tummaa. Se juoksee vauhdilla kohti meitä ja paikalle juuri tuotua sianruhoa. Se näyttää aivan karhulta – ja se on karhu!

Vähän matkan päässä sen perässä jolkuttelee harmaa susi.

 

Karhu ryhtyy ensin aterialle, jossain välissä susikin ehtii napata muutaman suupalan. Susi myös hieman härnää mesikämmentä, lähestyy ja on näykkäisevinään. Karhu ärähtää, tekee valehyökkäyksen ja susi kiirehtii kauemmaksi.

Tunnemme, että meitä on kohdannut suuri kunnia, olemme etuoikeutettuja. Saamme olla karhujen luona kylässä.

Pelko pois

Rautiainen on järjestänyt jo vuosikymmenten ajan myös muille mahdollisuuksia kuvata petoja piilokojusta tai seurata niitä kiikareilla. Kyse on tietenkin elinkeinosta, mutta myös halusta tehdä petoja tutuksi sekä lieventää niihin liittyviä pelkoja.

Monet ihmiset vihaavat suurpetoja, koska he eivät yksinkertaisesti tiedä, minkälaisia eläimiä ne ovat. Karhu esimerkiksi pinkoo pakoon ihmistä. Se on vaarallinen vain silloin, jos sitä itseään uhataan. Petoja haaskoilla ruokkivan luontomatkailuyrittäjän uran alku oli vaikea, hän sai jopa tappouhkauksia.

”Nyt asenteet ovat onneksi lieventyneet. Ihmiset ovat nähneet kuinka paljon luontomatkailu tuo syrjäseuduille väkeä ja hyvinvointia.”

Normaalivuosina Rautiaisen piilokojuissa vierailee karhusesongin aikana, huhtikuusta lokakuuhun, noin kahdeksansataa ihmistä. Kävijöitä on ollut jo kolmestakymmenestä maasta.

John Wayne ja Kettutyttö

Piilokojulla tunnemme olevamme itsekin keskellä luontodokumenttia. Välillä joku eläin lähtee pois, sitten on vähän aikaa hiljaista, mutta pian joku toinen astuu suonäyttämölle.

Laskemme ainakin neljä eri karhua ja kolme sutta. Ne alkavat erottua myös yksilöinä. Karhu nimeltä Lenkuttaja kävelee hitaasti leveässä haara-asennossa kuin John Wayne; se nousee myös mielellään kahdelle jalalle hieman uhoamaan. Susi nimeltä

”Kettutyttö” on helppo tunnistaa siroista piirteistään ja punertavasta turkistaan.

Merikotka laskeutuu suolta kohoavaan kelohonkaan. Sekin haluaa ottaa roolia näytelmästä tai ainakin pientä huikopalaa.

Auringon laskettua on vähän aikaa ihan hiljaista. Sitten sudet alkavat ulvoa.

Selkäpiitä pitkin kulkee kylmiä väreitä. O

3 x luontoelämys ja karhusafari

1 Kuhmon luontokeskus Peltola
Tietoa karhusta, sudesta, ilveksestä ja ahmasta sekä vinkkejä Kuhmon luontokohteista.
suurpedot.fi/petola

2 Wildlife Safaris Finland
Luontokuvausta ja -tarkkailua piilokojuissa. Kojuissa on vuoteet, joissa yövytään. Seuraavana päivänä on mahdollisuus levätä lähellä sijaitsevan Kuikan kämpän majoitustiloissa.
wildfinland.org

3 Erä-piira
Vastuullisia luontomatkailu- ja opaspalveluita Kuhmon alueella: esimerkiksi kanootti- ja kajakkivuokrausta sekä koskikelluntaa Pajakkakoskella. erapiira.fi

Lue myös: Norppasafari Saimaalla on pysäyttävä elämys