Juontaja Ile Uusivuori: ”Kuuntelen kroppaani tarkasti”

HenkilötTerveys

Juontaja Ile Uusivuori: ”Kuuntelen kroppaani tarkasti”

JULKAISTU 4.6.2020 | TEKSTI Suvi Lahtinen | KUVAT Mika Pollari

Ile Uusivuori ja terveyden avaimet:

Olen ylpeä sukupolvestamme, joka ottaa koronavirustilanteen tosissaan. On hienoa, miten olemme sopeutuneet yhtäkkiä tulleisiin muutoksiin.

Arkemme ei ole juuri muuttunut. Olemme Marjan kanssa freelancereita ja voimme jakaa kotonaolovuorot. Uimahalliin tai HopLopiin ei nyt mennä eikä kyläillä. Viihdymme kotona ja käymme porukalla vaikka metsässä.

Aloitan päivän smoothiella, johon tulee banaania, avokadoa, karpaloita, mustikoita, persiljaa ja vettä. Myös lapset tykkäävät tästä ja nauttivat sen aamupuuron kanssa mielellään.

Arkisin syön enimmäkseen kasviksia ja kalaa, mutta viikonloppuisin en juurikaan katso mitä syön. Tämä jäi päälle YleX:n aamuohjelman ajoilta. Jos söin lounaaksi esimerkiksi pastan, niin väsähdin nopeasti. Toteutin 5:2 dieettiä tietämättäni, koska se sopi kropalleni.

Kotona syömme ihan perusruokaa, kuten lihakeittoa ja makaronilaatikkoa, eineksiä syödään vähemmän. Hampparit ja muut herkut kuuluvat erityispäiviin.

Voimistelurenkaat, jotka asensin lastenhuoneeseen, oli fiksu päätös. Liikkumiseni perustuu kahvakuulailuun, juoksemiseen ja oman painoni hyödyntämiseen treeneissä.

Urheilu on omaa aikaani. Huomenna on edessä viiden kilometrin lenkki Munkkiniemen rantaan. Siellä on ulkokuntoilupaikka, jossa teen 5–6 kierrosta liikkeitä, juoksen takaisin ja kuuntelen samalla äänikirjaa.

Haluan olla kondiksessa pitkään. Raskaampien painojen kanssa treenaamisen jätin, koska selkäni alkoi krakaamaan. Kävin fysioterapissa ja nyt selkä on onneksi hyvässä kunnossa.Olen juossut muutaman maratonin, mutta se osoittautui liian pitkäksi matkaksi, vaikka juoksusta pidänkin. Kuuntelen kroppaani tarkasti, jos joku paikka vihoittelee, jätän treenin väliin.

Oma faijani oli intohimoinen urheilija. Olen omaksunut hänen liikkumisenilonsa myös itselleni.

Alkoholin käyttö on jäänyt. Muutama olut tuntuu jo suurelta määrältä. Ehkä kroppa on herkistynyt, kun määrät ja käyttökerrat ovat vähentyneet. Alkoholi heikentää yöunia, joten saa olla aika hyvät bileet, että otan enemmän kuin muutaman oluen.

Aamuheräämiset radiotyössä olivat rankkoja. Itselleni sopii yrittäjänä työskentely. Olen kurinalainen ja saan hommat tehtyä hyvissä ajoin. Kun teen töitä, teen töitä ja kotona olen läsnä perheelle.

Huolehdimme aikuisten omasta ajasta ja käymme Marjan kanssa esimerkiksi rauhassa syömässä. On tärkeää jutella ja kuunnella toista. 

 

Lue myös: Mikko Kuustonen – En halua ajaa kehoani äärirajoille”