Oikeushammaslääkäri Helena Ranta: ”Työ on hallinnut elämääni”

Henkilöt

Oikeushammaslääkäri Helena Ranta: ”Työ on hallinnut elämääni”

Helena Ranta on puolueeton sotarikosten selvittäjä ja väsymätön ihmisoikeuksien puolustaja. "Mielestäni jokaisella kadonneen omaisella on oikeus tietää, mitä hänen rakkaalleen tapahtui.”

JULKAISTU 20.1.2021 | TEKSTI Eeva-Maria Lidman

Hiekkatie kaartuu mäkeä alas. Vaalea mansardikattoinen puutalo asettuu rinteeseen. Helena Ranta on remontoinut vanhan työläisten asuintalon päätyhuoneiston kodikseen.

Viihtyisässä keittiössä tuoksuu kahvi ja emäntä asettelee tuoreet korvapuustit tarjolle. Helena kertoo, että mieluiten hän ostaa tuoreen pullan tutulta torimyyjältä. Helsingin-vuosien jälkeen hän on kotiutunut hyvin maalaiskylän verkkaiseen elämänmenoon ja luonnon läheisyyteen. Hän osoittaa ikkunasta mäen päällä olevaa taloa. Siellä sijaitsee hänen nykyinen työhuoneensa. Helenalla on ollut aina periaate, ettei hän tuo töitä kotiin.

Kaunista taloa ei saa kuvata eikä kertoa paikan nimeä. Kyse on hänen turvallisuudestaan. Helenan elinympäristöä ei saa tunnistaa. ­Hänellä on ollut vuosia suojelupoliisissa oma kontaktihenkilö, jolle on voinut hädän hetkellä soittaa.

”Tämä on ensimmäinen vuosi, kun en ole saanut yhtään uhkausta työhöni liittyen. Uhkaukset ovat liittyneet tappamiseen tai minulle on sanottu, että ”on vielä aikaa rukoilla pelastusta Jumalalta”.

Kulttuurikodin seiniä koristavat Kirsi Neuvosen ja Kuutti Lavosen taideteokset. Kattava klassisen musiikin kokoelma löytyy vitriinistä. Päätyseinää peittää tiiviisti täytetty kirjahylly. Olohuoneen istuinryhmän keskimmäinen nojatuoli on Helenan nimikkopaikka. Siinä hän lukee ja nauttii musiikista. Helenan lempisäveltäjiä ovat Dimitri Sostakovits ja Alban Berg Wozzeck. Tällaisina rauhallisina hetkinä maailman pahuus katoaa kauaksi.

”Olen päättänyt käydä kaikki Mahlerin teokset läpi. Harrastan keskiaikaista musiikkia. Se on yksinkertaista, ei mahtipontista.”

Ainoana naisena

Helenan elämää on hallinnut työ. Srebrenican kansanmurhan tutkinta nosti hänet kansainväliseen maineeseen. Hän tutki ryhmänsä kanssa luurankoasteelle tuhoutuneita ruumiita ja löydösten perusteella todistettiin uhrien kuolleen luoteihin. Serbit olivat teloittaneet 8 000 ihmistä.

Sen jälkeen hän on kolunnut kuolemankenttiä Bosnia-Hetrzegovinassa, Kamerunissa, Kosovossa, Libyassa, Perussa, Irakissa, Tshetsheniassa ja Kaakkois-Aasiassa. Hän on haastatellut silminnäkijöitä, puhdistanut luita, tutkinut luotien irrottamia hampaita ja liittänyt ne DNA-tutkimuksella vainajiin.

”Olen ollut outo lintu niissä porukoissa, kun olen nainen.”

Helena Ranta on koulutukseltaan hammaslääkäri, väitöskirjan hän teki Iso-Britanniassa. Yliopistoura vaihtui virkamiehen tehtäviin, kun oikeusministeriöön avautui vuonna 1989 vankeinhoito-osaston ylilääkärin virka. Helena haki virkaa ja sai sen.

Mikä ajaa naista kaivamaan hautoja?

Hän toteaa, että sortuneitten yhteiskuntien jälleenrakentaminen ja kansallisen sovinnon teko edellyttää kipeidenkin asioiden selvittämistä.

”Kun haudat avataan, ajattelen, että kadonneiden omaisilla on oikeus tietää, mitä heidän läheisille tapahtui ja mahdollisuus haudata vainajat.”

Hän on halunnut myös kehittää oikeuslääketieteellisen tutkimusten eettisiä sääntöjä. Vainajia on kohdeltava arvokkaasti. Aiemmin ruumiista saatettiin irrottaa osia, jotta niitä oli helpompi ja nopeampi tutkia.

Omat tunteet vaimennettava

Pahoin maatuneiden ruumiiden tutkiminen on henkisesti raskasta. Ei ole etukäteen selvyyttä, kuka pärjää tällaisessa työssä. Helena Ranta pärjäsi.

”Tutkimustyöhön on suhtauduttava kliinisesti. Vaikeita tapahtumia ei kannata käydä läpi, eikä jossittelu kannata. Se kuluttaa, on mentävä eteenpäin.”

Hän sanoo oppineensa vaimentamaan omat tunteensa, eikä koskaan itke töissä. Hän antaa mielipahan purkautua vasta kodin seinien sisällä.

”Omat tunteet on pantava syrjään. Alkuun se oli vaikeaa. Bosnian raiskatut naiset tekivät itsemurhia. Raiskaus sulki heidät yhteisönsä ulkopuolelle ja he odottivat vielä vihollisen lasta. Kosovossa tunnistin näitä vauvaa odottaneita äitejä. Sikiöiden luiden iästä osasin arvioida hyökkäyksen tekohetken.”

Traumaattisia kokemuksia ei voi pyyhkiä pois elämästä. Helena kertoo, että ikävät muistot takautuvat välähdyksinä mieleen.

”Kuolema on aina elämässäni läsnä. Vaikka muistot kulkevat mukana, ne eivät saa häiritä elämää.”

Pelolle ei saa antaa valtaa

Kansanmurhat ovat sotarikoksia ja niiden tutkiminen on arka asia sodan repimässä valtiossa, konfliktin keskellä. Kenttätyössä tutkija tarvitsee mielenlujuutta. Helena toteaa, että tällaisessa työssä oma henki on myös liipaisimen alla. Hänet on pidätetty kahdesti ja otettu ihmiskilveksi. Hän on joutunut ristitulitukseen ja todistanut autopommi-iskua pimeässä yössä.

”Ties kuinka monta kertaa olen ollut tarkka-ampujan kohteena.”

Kaikista läheltä piti -tilanteista huolimatta Helena sanoo, ettei hän pelkää kuolemaa. Tutkijaryhmän apuna toimii aina kriisipsykologi, jonka kanssa ryhmän jäsenet voivat keskustella, kun ahdistaa. Pahimmaksi tilanteeksi hän mainitsee hetken, kun oman ryhmän jäsen ei kestänyt kenttätyön painetta ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Tätä aggressiota hän ei ole vieläkään pystynyt käsittelemään.

Runokirja aina mukana

Työ kentällä, konfliktin polttopisteessä on paineistettua. Siellä ei kierretä turistinähtävyyksiä, vaan paiskitaan töitä aamusta iltaan, kelloon katsomatta. Vähäinen vapaa-aika pysytään neljän seinän sisällä ja nukutaan. Ainoa teos, jonka Helena pakkaa matkalaukkuunsa mukaan, on runokirja.

”Työmatkoilla elän keskellä kriisiä ja teen vain työtä. Turvallisuustilanne ei salli harrastaa mitään. Kävellä ei voi, koska tiet ovat huonossa kunnossa ja valaisemattomia.”

Poikkeus pitkällä työuralla sattui Pristinassa, jossa he kävivät Makedonian puolella ulkoiluttamassa suomalaisten rauhanturvaajien autoja. Helenaa naurattaa vallaton teko.

Ystävystyminen voi vaarantaa työn

Kansamurhien tutkijalle ei kerry uran varrelta laajaa ystäväpiiriä. Hän on päästänyt työn kautta vain kaksi ihmistä lähelleen. Toinen heistä sai surmansa väijytyksessä ja toinen joutui suureen vaaraan Valko-Venäjällä.

”Nepalin-työkomennuksella puhelimeni soi. Langan toisessa päässä oli ystäväni Valko-Venäjältä. Hän oli ollut vastaehdokas presidentti Lukashenkolle. Ystäväni halusi kertoa, että hänen vaalipäällikkönsä oli löydetty hirttäytyneenä, eikä kyseessä voinut olla itsemurha.”

Helena muistelee, että vaali-iltana ystävä ja hänen vaimonsa pidätettiin. Mies tuomittiin vankilaan. Sosiaaliviranomaiset uhkasivat huostaanotolla heidän lastansa, joka oli isovanhempien hoidossa. Myöhemmin Lukashenko armahti miehen.

Tutkijan työ edellyttää objektiivisuutta. Helena toteaa, että konfliktin osapuolten kanssa ei voi ystävystyä. Tutkija ei voi ottaa riskiä, että häntä käytettäisiin hyväksi ja hänelle syötettäisiin disinformaatiota.

”Asia on tehtävä itselle selväksi, että niin ei saa tapahtua. Jos vaikka rakastuisi, se päättyisi katastrofiin.”

Kansanmurhaa selvittäessään Helena etsii silminnäkijöitä saadakseen luottamuksellisia tietoja. Kertojat joutuvat hengenvaraan. Helenalla on vahva halu suojella todistajiaan. Hän mieluummin luikauttaa valkoisen valheen kuin paljastaa todistajansa henkilöllisyyden.

Puutarhanhoito on Helenan rakas harrastus. Kasvihuoneessa kasvaa lukuisia yrttejä.

Puutarhanhoito antaa mielenrauhaa

Jäätyään eläkkeelle Helena Ranta on vähentänyt työntekoa ja alkanut harrastaa. Helena esittelee puutarhansa viljelyksiä: salviaa, meiramia, persiljaa, oliiviyrttiä ja agrettoa. Hän rakastaa yrttejä ja tarjoaa maistiaisia suoraan penkistä. Yrttien lisäksi hän harrastaa sienestystä.

”Olen myös sienifriikki. Herkkutatteja ja suppilovahveroita on syöty, kuivattu ja säilötty. Kanttarellit on laitettu etikkaan.”

Astelemme pihan perälle, jossa puutarhuri viimeistelee lasisen kasvihuoneen kiveystä. Korotetut leikkokukka laatikot ovat jo valmiit.

”Minulle myönnettiin Hammaslääkäriseuran Apollonia-palkinto. Päätin käyttää palkintorahat kasvihuoneen rakentamiseen. Nyt laajennan sitä.”

Valkohäntäpeuran sirot sorkan jäljet ovat painuneet saviseen maahan. Peurojen polku kulkee Helenan puutarhan läpi. Idyllillä on hintansa, sillä nelijalkaiset herkuttelevat Helenan kukkasilla, erityisesti hajuherneet maistuvat.

Perheen kuopus

Helena Ranta syntyi vuonna 1946 kuopukseksi neljän lapsen katraaseen. Suomi toipui sodasta ja lapsen syntymä oli kuin lupaus paremmasta tulevaisuudesta. Äiti oli matemaatikko ja isä kemisti. Matematiikka oli Helenan lempiaine ja jo koululaisena hän opiskeli avaruusgeometriaa. Ylioppilaskirjoitusten pitkästä matematiikasta hän kirjoiti täydet pisteet. Sisarukset lähtivät opiskelemaan ydinfysiikkaa, mutta Helena valitsi hammaslääketieteen.

”Se oli helppo putki, josta pullahti lopulta pois.”

Opintojensa ohella hän kokeili opiskelijapolitiikkaa, mutta se ei innostanut pidemmän päälle. Uran aikana häntä on pyydetty monesta puolueesta eduskunta- ja EU-vaaliehdokkaaksi. Helena ei ole kuitenkaan ryhtynyt poliitikoksi.

”Pitää haluta politiikkaa. Minulla on poliittisia mielipiteitä ja seuraan politiikkaa, mutta työni on ollut sellainen, että aikaa ei ole jäänyt.”

Hammaslääketieteen laitokselta, samalta vuosikurssilta löytyi myös puoliso. Liitto päättyi eroon vuonna 1995.

”Erosimme ystävinä eikä siihen liittynyt dramatiikkaa. Työ on täyttänyt elämäni ja olen kasvanut itsenäiseksi. Minun on helppoa olla yksin.”

Korona-virus on rajannut Helenan elämää. Hän ei ole päässyt konsertteihin. Ensi kesäksi Helena on suunnittelee kulttuurikierrosta, johon kuuluu musiikkijuhlia ja muita musiikkitapahtumia.

Lue myös: Rikosylikomisario Thomas Elfgren: ”Ruanda muutti elämäni”