Hanna huostaanotettiin lapsena – meni aikuisena töihin lastenkotiin

Tunteet

Hanna huostaanotettiin lapsena – meni aikuisena töihin lastenkotiin

Oma Aika arkisto | TEKSTI Oma Aika

Hanna huostaanotettiin lapsena – meni aikuisena töihin lastenkotiin

Hanna Lehtinen, 28, otettiin huostaan viisivuotiaana. Aikuisena hän hakeutui töihin lastenkotiin, jotta näkisi, millaista siellä on.

Heräsin vieraan ihmisen sylissä vieraassa autossa. Olin viisivuotias ja peloissani. Minut vietiin lastenkotiin. Pääsin sieltä neljän kuukauden kuluttua. Vannoin, että noihin laitoksiin en enää mene.

Äitini on alkoholisti. Meitä tyttäriä on kolme, jokaisella eri isä. Pikkusiskoni syntyi, kun olin 12-vuotias. Lintsasin koulusta ja hoidin vauvaa, kun äiti istui baarissa. Kun kävin kahvilassa iltatöissä, otin vauvan mukaan.

15-vuotiaana menin sosiaalitoimistoon ja pyysin apua. Mitään ei tapahtunut. Äiti lähti ryyppäämään ja jätti pikkusiskoni kännisen miesystävänsä luo. Annoin äidille kaksi vaihtoehtoa: joko haen siskon tai joku muu hakee.

Äiti kielsi minua hakemasta. Soitin päivystävään lastensuojelunumeroon. Pikkusiskoni otettiin huostaan ja vietiin lastenkotiin, sieltä toiseen ja kolmanteen.

Koti tädin luota

Siskoni itki lastenkodissa ikävää. Minä itkin kotona tyynyyni.

Olin raivoissani ja tyrmistynyt. Olin ajatellut, että minut ja pikkusiskoni sijoitettaisiin samaan laitokseen, jossa olisin voinut huolehtia siskostani. Jouduin kuitenkin jäämään äitini luo.

Miksei kukaan aikuinen ollut huolissaan minusta? Isosiskoni asui isänsä luona, oma isäni oli kuollut. Äiti ryyppäsi. Väistelin lyöntejä ja pakenin kotoa.

Muutin poikakaverini luo. Kun suhde lopahti, kysyin isäni siskolta, saisinko asua heidän perheessään. Kun täti seuraavana päivänä sanoi kyllä, keräsin kiireesti tavarani. Olin saanut kodin.

Sijaisäiti siskolle

Kun täytin kahdeksantoista, halusin pikkusiskoni sijaisäidiksi. Minulle sanottiin, että olin siihen liian nuori. Isosiskoni sen sijaan kelpaisi. Hän oli 25-vuotias, töissä ja perheellinen.

Äiti suostui tähän. 7-vuotiaana pikkusiskoni sai lopulta oikean kodin.

Tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteiltani. Pikkusisko oli turvassa, eikä minun tarvinnut huolehtia hänestä. Olin 20-vuotias, ja voisin keskittyä omaan elämääni. Ajatus oli outo, sillä olin huolehtinut siskostani ja äidistäni pikkutytöstä asti.

Minusta oli tullut päättäväinen, ylivahva. Nainen, joka selviytyi kaikesta.

Välillä olin liian kova, toisinaan liian herkkä. En osannut säädellä tunteitani. Joskus pienet pettymykset paisuivat valtaviksi. Minut saattoi vallata epämääräinen pahan olon tunne, joka kumpusi lapsuudesta.

En osaa vieläkään nimetä tunnetta. Se on ahdistusta, levottomuutta.

Aikuiset eivät reagoineet

Toivoin, että aikuiset olisivat kysyneet, mitä minulle kuuluu. Päiväkodissa olin aamun ensimmäinen ja iltapäivän viimeinen lapsi. Äidin tai muun hakijan humalaa katsottiin läpi sormien.

Koulussa minua kiusattiin. Olin bitch ja anorektikko, vaatteitani arvosteltiin.

Yläkoulussa minut lähetettiin koulukuraattorille ja psykologille. Toivoin, että psykologi auttaisi minua käsittelemään tunteitani, mutta hän vain kuunteli. Minulle suunniteltiin lääkitystä. Ajattelin, että yhtään pilleriä en ota.

Olen onnellinen, etten päätynyt nuorisokotiin. En olisi pärjännyt siellä.

Töihin lastenkotiin

Keskiarvoni peruskoulusta on 8,6. Valmistuin mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajaksi kuten isosiskoni. Työskentelin mielenterveyskuntoutujien ja vanhusten parissa, kunnes päätin hakea töihin yksityiseen lastenkotiin.

Minulle oli jäänyt trauma laitoksesta, johon jouduin viisivuotiaana. Halusin nähdä, millaista lasten arki on lastenkodissa.

Tunsin, että minulla on voimaa ja ymmärrystä auttaa lapsia. Kun olin työskennellyt lastenkodissa vuoden, johtaja nimitti minut työntekijöiden lähiesimieheksi. Kun hän oli poissa, vastasin lastenkodin toiminnasta.

Ystävystyimme johtajan kanssa. Hänellä oli terapeutin koulutus. Pystyin puhumaan hänen kanssaan lapsuudestani ja tunteistani. Se oli onneni.

Lopulta tunsin, etten enää riittänyt työssäni. Toimin ohjaajana lastenkodin erityisen tuen yksikössä, jossa lapset oireilivat rajusti. Siirryin lastenhoitajaksi päiväkotiin. Päätin opiskella sairaanhoitajaksi, ehkä jopa lääkäriksi.

Äiti raitistui

Haluan, että läheisilläni on kaikki hyvin. Isosisko on nykyään seinänaapurini samassa rivitalossa. Pikkusisko on 16-vuotias ja opiskelee parturi-kampaajaksi.

Ilman siskojani en olisi selvinnyt. Saan heiltä voimaa.

Isosisko osti aikoinaan minulle kännykän ja sanoi, että soita milloin tahansa, haen sinut. Soitin usein. Sisko tuli aina ja haki minut autolla kotiinsa.

Minulla ja äidillä on nykyisin hyvät välit. Ajattelen, että hän on ihminen, jota ei kohdattu ja joka ei kohdannut ketään. Hän vietti lapsuutensa seitsemässä eri lastenkodissa. Minusta on ihanaa, että äiti on raitistunut, löytänyt viinaa paremman tarkoituksen elämälleen.

Myös minulla on hyvä olo. Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta olen pystynyt kohtaamaan ne. Tunnen, että olen selvinnyt niistä voittajana.”

Kuka?

Hanna Lehtinen, 28

Perhe: aviomies ja kaksi tytärtä

Työ: opintovapaalla päiväkodin lastenhoitajan työstä; satunnaisia työvuoroja lastenkodissa

Harrastukset: pianonsoitto, kuntosali

Lue myös:

Millainen on yhteen huoneeseen teljettynä eletty lapsuus?

Kuinka olla isovanhempi eri-ikäisille lastenlapsille?

Lapsiperheen leikkisä koti Kuopiossa

Hanna ei kanna kaunaa äidilleen vaan ajattelee, että tälläkin on ollut taakkanaan vaikea lapsuus. Nykyisin äidillä ja tyttärellä on hyvät välit.