Hankalat aikuiset lapset

Tunteet

Hankalat aikuiset lapset

Aikuinen lapsi kiukuttelee, syyttelee tai kinuaa rahaa. Jos suhde omaan lapseen on kovin ongelmallinen, suhteen rakentuminen on ehkä jäänyt kesken.

JULKAISTU 16.7.2020 | TEKSTI Tiina Komi

Eräässä kyselyssä 80 prosenttia aikuisista kertoi, että heillä on ristiriitoja omien vanhempiensa kanssa. Osa aikuisista lapsista syyttää vanhempaansa menneistä, heijastaa häneen omia kriisejään tai käyttää tätä terapeuttinaan tai pankkinaan.

Monet vanhemmat kantavat aikuisten lastensa huolia ja surevat heidän surujaan. Lapset kohtaavat työttömyyttä, eroavat, ostavat hometaloja, väsyvät omien lastensa kanssa ja murehtivat raha-asioitaan. Psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrönen huomasi ystäviensä kanssa jutellessaan, että aikuisten lasten kanssa syntyy myös konflikteja.

“Tiedän aikuisia tyttäriä, jotka soittavat äideilleen vain valittaakseen joka asiasta. Tekisi mieli sanoa heille, että hankkikaa oma elämä!”

Aikuisen lapsen suuret elämänmuutokset voivat saada hänet pohtimaan mennyttä elämäänsä ja nostamaan kipeitä asioita pöydälle. Vanhemmat ovat olleet ehkä liian ankaria, etäisiä tai kiireisiä. Tai lapsi on kokenut, ettei häntä koskaan ymmärretty. Jotain sisaruksista on ehkä suosittu tai kohdeltu paremmin kuin häntä. Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset voivat purkautua aikuisena syytöksinä omia vanhempia kohtaan.

Syitä on monia. Eräänkin hyvin toimeentulevan perheen aikuinen lapsi syytti ilmastoahdistuksessaan vanhempiaan siitä, että hänellä oli liian yltäkylläinen lapsuus.

Menneisyyden kuviot voivat nousta pintaan omissa parisuhteissa ja suhteissa omiin lapsiin. Ihmissuhteet toimivat peileinä, jotka paljastavat sokeat ja keskeneräiset kohdat. Aikuisen menneisyyden painolastit ovat ennen kaikkea kutsu muutokseen; valpastumiseen.

“Menneisyys ei ole koskaan kohtalo.”

Kokemukset muovautuvat tarinoiksi

Hannele Törrönen kirjoitti vanhemman ja aikuisen ristiriidoista kirjan Väärin rakastettu. Haastatellessaan vanhempia kirjaansa varten hän huomasi, että moni sietää huonosti sitä, että lapsi näkee asiat niin eri tavalla kuin hän itse.

Kukin perheenjäsen voi muistaa samat tapahtumat eri lailla. Lapselle voi jäädä monenlaisia väärinkäsityksiä siitä, mitä perheessä tapahtui. Mitä pienempi lapsi, sen vaikeammin hän hahmottaa tapahtumia. Kokemukset muovautuvat elämäntarinoiksi.

Eräs aikuinen tytär syytti vanhempiaan siitä, että häntä hakattiin ja jätettiin yksin kotiin pikkutyttönä. Lapsi pelkäsi ja oli kauhuissaan. Vanhemmat hämmästyivät, koska sellaista ei koskaan tapahtunut. Kun muistoa alettiin purkaa, kävi ilmi, että tytär oli kokenut turvattomuutta ja yksinäisyyttä perheen vaikean elämänvaiheen aikana.

Jos rajan asettaminen tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä, mikä siinä pelottaa.

Törrönen sanoo, että tällaisessa tilanteessa vanhempien täytyy ymmärtää, että aikuisen lapsen kokemus on totta, vaikka faktat poikkeavat siitä, mitä vanhempi itse muistaa. Hakkaamisesta vanhempiaan syyttävä tytär oli temperamenttinen lapsi, joka sai sellaisia raivareita, että hänestä oli pakko pitää kiinni. Näistä kokemuksista lapselle muodostui muisto, että häntä kohdeltiin väkivaltaisesti.

Katso riidan taakse

Törrösen mielestä sillä, mistä riidellään, ei ole oikeastaan merkitystä. Paljon tärkeämpää on se, miten riidellään.

On hyvä tunnistaa, onko kyse vain erimielisyyksistä vai sisältyykö niihin muutakin. Esimerkiksi, jos vanhempi ja aikuinen lapsi väittelevät kiivaasti terveellisestä ruokavaliosta joka kerta tavatessaan, kannattaa miettiä, mistä tässä toistuvassa riidassa on oikeasti kyse. Se voi sisältää esimerkiksi toiveen, että vanhempi kuuntelisi vihdoinkin lastaan.

Aikuinen lapsi voi vaatia vanhemmiltaan rahaa ja suuttua, jos sitä ei anneta. Kannattaa miettiä, mitä lapsi pyytää, jos hän vaatii vanhempia elättämään itseään tai syyllistää vanhempia näiden varallisuudesta, varattomuudesta tai rahan käytöstä. Mistä hän on jäänyt paitsi?

On hyvä käydä menneitä asioita läpi aikuisten lasten kanssa. Miettiä yhdessä, mitä oikeasti tapahtui ja miltä asiat lapsen silmin näyttivät. Aikuisen lapsen tunnemuistoa kannattaa arvostaa ja kunnioittaa, eikä lähteä riitelemään siitä.

“Ensin vanhemman pitää pohtia, onko lapsi oikeassa. Omat virheensä täytyy myöntää niin vaikealta kuin tuntuukin.”
Lapselle on aikuisenakin tärkeä tulla kuulluksi. Vanhempia voi sanoa uskovansa, että on ollut tilanteita, joissa häntä on kohdeltu huonosti, on oltu liian ankaria tai ei ole kunnioitettu häntä.

Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta aina voi pyytää anteeksi ja selittää. Yksityiskohdista on turha riidellä.

Rajat aikuiselle lapselle

Aikuisten lasten voi olla vaikea ymmärtää omien vanhempiensa vanhenemista. Vanhemman vanheneminen ja elämän rajallisuus kulkevat vanhempi-lapsisuhteen pinnan alla silloinkin, kun niistä ei puhuta.

“Lapset sivuuttavat herkästi myös sen, että vanhempienkin elämässä tapahtuu kriisejä: sairauksia, eroja ja epäonnistumisia.”

Lapset saattavat myös komennella vanhempiaan. Esimerkiksi eräs äiti oli seurustellut avioeronsa jälkeen jonkin aikaa. Suhde päätyi kuitenkin eroon ja äiti päätti aloittaa uuden elämän. Hän irtisanoutui työpaikastaan ja muutti toiselle paikkakunnalle. Aikuinen tytär kauhistui ja haukkui äitinsä lyttyyn. Hän ei voinut ymmärtää, että äiti jätti hyvän työpaikkansa ja vaihtoi maisemaa.

Aikansa tyttärensä puheluja kuunneltuaan äiti laittoi lapselleen rajat. Hän ilmoitti, ettei hän aio enää keskustella ratkaisustaan tyttärensä kanssa ja pyysi, ettei tämä enää soittaisi, jos hänellä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin moittia äitiään.

Jos rajan asettaminen tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä, mikä siinä pelottaa. Pelkääkö esimerkiksi välien katkeamista, lastenlasten katoamista elämästä vai mitä?

Aikuinen on vastuussa elämästään

Joskus vanhempi kokee niin valtavaa syyllisyyttä, että ottaa vastaan kaiken huudon ja syytökset, mitä päälle sataa. Syyllisyys lukitsee ajattelun ja lopulta koko ihmissuhteen.

Vanhempi voi ajatella, että kun hän suostuu kuuntelemaan, huuto loppuu aikanaan. Näin voi myös käydä.

Toisinaan ihminen vatkaa samaa juttua yhä uudelleen. Ajattelun erottaa vatkaamisesta se, että ajattelu tähtää ymmärrykseen ja oivaltamiseen, vatkaaminen ei. Lapsi voi jumittua syytöksiinsä, vanhempi syyllisyyteensä.

Lapsen tunnereaktioiden hyväksyminen on tärkeää, mutta vanhemmat eivät ole loppuikäänsä vastuussa aikuisen lapsensa elämästä. Vaikka vanhemmat olisivat tehneet virheitä ja lapsella olisi ollut vaikea elämä, on aikuisen lapsen vastuulla pitää huoli siitä, ettei hän jää menneisyytensä vangiksi vaan suuntaa eteenpäin ja hakea tarvittaessa apua itselleen.

“Läheiseen ihmissuhteeseen pitäisi sisältyä ymmärrys siitä, ettei kaikkia ajatuksia sanota toiselle ääneen. Vanhempi on vanhempi, ei hänelle tarvitse kaikkea kertoa.”

Hannele Törröstä ärsyttää sanonta ”sille kiukuttelee, joka on tärkein”. Kukaan ei kiukuttele alituisesti tärkeimmälle, vaan sille, jonka kanssa suhde on jäänyt jotenkin kesken tai on pahasti jumissa. Suhteessa on silloin puhumattomia asioita, ääneen lausumattomia täyttymättömiä odotuksia tai sietokyvyn ylittäviä pettymyksiä.

Törrösen kokemuksen mukaan monet vanhemmat haluavat selvittää aikuisten lasten kanssa syntyvät ristiriidat. Aina lapset itse eivät kuitenkaan tähän valmiita, vaikka saattavat syytää toinen toistaan kamalampia syytöksiä vanhempiaan kohtaan.

Tällöin vanhemman on tärkeä huolehtia itsestään myllerryksen keskellä turvaamalla itselleen rauhoittumisen ja hyvinvoinnin saarekkeita. Ajattelukyvyn säilyttäminen on yksi hyvinvoinnin mittareista.