Johanna Pohjola: ”Halusin selvittää, miksi isä joi”

Tunteet

Johanna Pohjola: ”Halusin selvittää, miksi isä joi”

Alkoholistin tyttärenä kasvanut Johanna Pohjola vietti aikaa päihdehoitoloissa ymmärtääkseen isää ja tämän sairautta paremmin. Kokemuksista syntyi kirja, joka kuvaa alkoholismia, sen vaiheita ja päihderiippuvuuden vaikutuksia läheisiin.

JULKAISTU 13.1.2021 | TEKSTI Salla Nazarenko | KUVAT Mika Pollari

Paniikki valtasi ruumiin. Ahdistus ja kauhu. Johanna Pohjola, 43, oli aikeissa lentää kotikaupungistaan Uruguayn Montevideosta Helsinkiin uutta kirjaansa markkinoimaan, kun hän säikähti.

”Mietin, mitä olin mennyt tekemään. Kertoa nyt lapsuuden salaisuuteni kaikille!”

Paniikki katosi pian, mutta se oli muistutus tutusta tunteesta, häpeästä.Tunne liittyy Johannan kirjan aiheeseen: hänen isänsä alkoholismiin.

Johannan isä kuoli tapaturmaisesti keväällä 2017, neljä kuukautta sen jälkeen, kun viimeinen pidempi raitis kausi oli päättynyt. Jo ennen tätä ­Johanna oli alkanut kirjoittaa isästään ja alkoholismista kirjaa. Kuten hän itse kuvailee: kirja vaati päästä ulos. Johannan oli pakko selvittää, mikä oli tuo asia, joka hänen isänsä aikanaan kaappasi.

Kirja Isä pullossa – matka alkoholistin mieleen ja maailmaan ilmestyi lokakuussa ja sai erittäin hyvän vastaanoton. Johannan tarina kosketti ja osui suomalaisiin.

”Isäni oli rakastava isä, empaattinen lääkäri ja kusipäinen juoppo.”

 

Apuna lapsuuden päiväkirjat

Mutta mennäänpä vuosien taakse, omakotitaloon suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa Johanna varttui. Isän alkoholismi oli osa perheen arkea Johannan elämän alkutaipaleelta lähtien.

Lapsuuden päiväkirjat ovat olleet suurena apuna Johannan kirjoitustyössä. Niistä näkyy jo varhain lapsen turhautuminen isän juomiseen ja sen tuoma häpeä.

”Junassa isi oli täyshumalassa. En muista koskaan nähneeni ketään niin humalassa, ketään tuttua. Se yrjösi ja istui lattialla. Ai niin, tiistai-iltana söimme yhden isin tutun tarjoaman hienon aterian hienossa ravintolassa.”

14-vuotiaan päiväkirjamerkintä junamatkalta Wienistä Budapestiin on paljonpuhuva. Isä, arvostettu lääkäri, oli menossa puhumaan kansainväliseen reumatologian konferenssiin, ja matka sujui juopotellen.

Lapsena Johanna kantoi häpeää mukanaan eri tavoin. Hän halusi miellyttää ja olla suosittu. Päiväkirjakin kertoo tästä. Johanna halusi sopeutua joukkoon ja olla hyväksytty, joten esimerkiksi urheiluharrastuksesta myöhästyessään hän keksi valkoisen valheen, jotta ei olisi tarvinnut kertoa myöhästymisen todellisen syyn olleen kuvataidekoulu.

”Valehtelin neutraaleista asioista. Imeydyin alkoholistin toimintamalliin ja maailmaan, jossa valehtelustakin tullaan riippuvaisiksi.”

Ja vaikka hän alkoholistin lapsena vannoi, ettei koskaan jäisi viinakoukkuun, alkoholista tuli teini-iässä tärkeä seuralainen.

”Teini-iän päiväkirjat paljastavat, että elämäni oli alkoholikeskeistä. ­Vodka oli minun juhlajuomani. Kuvittelin silloin, että alkoholistin lapsena minusta ei tule alkoholistia. Hyvin olisi voinut tulla.”

Kirjaa kirjoittaessaan Johanna kävi läpi isänsä papereita vuosikymmenten ajalta. Isän nuoruuden kirjeistä paljastuu, että viinalla oli mieheen valtaa jo tuolloin. Isä kirjoitti juomisesta ihastellen, seuraavia ryyppyretkiä suunnitellen.

Johanna puhuu isänsä monista puolista hyvin rauhalliseen sävyyn. Vuosien löytöretkeily alkoholistien parissa on tehnyt tehtävänsä: hän tietää, mitä alkoholismi on ja miten se toimii.

Kirjaansa varten Johanna vietti useita jaksoja päihdehoitoloissa ja kuunteli kuntoutujien tarinoita. Hänelle selvisi, miten retkahdus tapahtuu, miten alkoholistit käyttäytyvät – he kätkevät pulloja kuin oravat, he valehtelevat ja pettävät lupauksensa, he kehkeytyvät itsepetoksen ja monenlaisten tarinoiden mestareiksi. Jokaisen juopon elämä on ainutlaatuinen, mutta juoppouden kaavassa on paljon samaa. Johanna löysi hoitolaitosten asiakkaista yhä uudelleen isänsä.

 

Miksi isä joi?

Johannan lääkäri-isä ei koskaan edustanut stereotypiaa syrjäytyneestä puliukosta. Hän erikoistui urallaan fysiatriaan ja nousi urallaan ylilääkärin asemaan. Väitöskirja jäi kesken, mikä oli eräs isän elämää painanut asia.

”Alkoholistit, samoin kuin heidän läheisensä, etsivät juomiselle aina syytä, jotakin, joka tekisi siitä loogista ja inhimillistä. Itse ajattelin pitkään, että isä oli väärällä alalla, sillä hänen isänsä oli painostanut hänet lääkäriksi.”

Vuosien sukellus alkoholistin maailmaan kuitenkin paljasti, että alkoholisti juo, koska hänen on pakko. Aluksi syynä voi olla stressin lievittäminen tai elämysten hakeminen, mutta kun riippuvuuden raja ylittyy, juominen muuttuu pakonomaiseksi.

”Siinä vaiheessa syynä on enää kemiallinen riippuvuus alkoholista. Ymmärsin myös, että lähes kenestä tahansa voi tulla alkoholisti.”

Alkoholismin syntyä on tutkittu paljon. Sen selvittäminen, miksi toisista tulee alkoholisteja ja toisista ei, on askarruttanut tiedettä kauan. Se tiedetään jo, että jos ihminen altistuu jatkuvasti alkoholille, hän tulee siitä riippuvaiseksi. Alkoholismi on etenevä aivosairaus, jossa alkoholi muovaa aivokuoren alaista hermosolurakennetta. Aivot eivät enää toimi normaalisti ilman päihdettä.

Alkoholistissa elää ikään kuin kaksi ihmistä: alkoholisti, ja sen alla toinen ihminen. Näin eli myös Johannan isä, joka oli lempeä, herkkä ja hyväntahtoinen mies. Humalassa hän kuitenkin jankkasi, raivosi ja uhkaili perhettä.

 

Juova alkoholisti työelämässä

Johanna aprikoi kirjaa kirjoittaessaan paljon sitä, että isä ehti tehdä 42 vuoden uran lääkärinä ollessaan suurimman osan ajasta alkoholisti.

”Minun oli vaikea ymmärtää, miten oli mahdollista, ettei hän saanut potkuja eikä vakavampia potilasvalituksia tullut.”

Tätäkin Johanna selvitti kirjaansa varten. Isän entiset työkaverit kertoivat kyllä huomanneensa viinalta haisevan, yhä useammin huoneeseensa sulkeutuvan ylilääkärin. Isän työpäivät myös jäivät lyhyiksi. Johanna löysi työaikaraportin kesältä 2000, joka paljasti yli 87 tuntia miinussaldoa.

Kolme varoitusta isä ehti saada ja hakeutua lopulta muun muassa ilokaasuvieroitushoitoon, mutta pysyvästi tilanne ei korjaantunut.

Paradoksaalista kyllä, eräs tekijä saattoi olla juuri isän ammatti. Eräs Johannan haastattelema lääkäri myönsi, että lääkärit olivat kauan suojatussa asemassa ongelmineen. Lääkärien vahva kollegiaalisuus kääntyi itseään vastaan. Nykyään lääkärien alkoholinkäyttöön puututaan tiettävästi herkemmin.

Johannan mielestä juomiseen puuttumisen pitäisi kuulua työelämän perustaitoihin kaikilla työpaikoilla.

Isä oli välillä pitkiä aikoja raittiina. Pisin raittiusjakso kesti neljä vuotta, kun isä oli jäänyt osa-aikaeläkkeelle ja aloittanut uuden elämän.

”Hän kävi AA:ssa, käsitteli riippuvuuttaan ja pyysi läheisiltään anteeksi tekemisiään. Silloin minulle muodostui luottamus, että hän pysyisi raittiina.”

Ilo oli kuitenkin tilapäinen, ja työpaikan pikkujouluissa isä retkahti uudestaan.

”Jostakin syystä hän retkahti usein joko jouluna tai juuri ennen joulua. Ehkä perhejuhla toi tunteita pintaan.”

 

Johanna Pohjola on tutkinut kirjaansa varten alkoholistien käyttäytymistä ja toimintaa.

Häpeää ja syyllisyyttä

Alkoholismi on sairautena viekas ja salakavala. Niin viekas, että se tempaisee mukaansa koko perheen. Kirjaansa varten Johanna muun muassa matkusti Porvooseen tapaamaan Tommy Hellsteniä, joka on popularisoinut läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuus tarkoittaa sitä, että läheiset oireilevat yhdessä sairaan läheisen kanssa. Syntyy pakonomaisia tapoja tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Toimintaa ohjaavat turvan ja rakkauden tarve, hylätyksi tulemisen pelko, häpeä sekä huonommuuden ja riittämättömyyden tunteet.

Häpeän lisäksi Johanna kantoi pitkään syyllisyyttä. Viimeisinä vuosina isän ratkettua juomaan hän kertoi siitä isälle.

”Isä oli aidon hämmästynyt. Hän sanoi, että eihän hänen juomisensa minuun liity. Mutta siltä se tuntui.”

Järjen tasolla Johanna ymmärsi, että isän juominen ei hänestä johdu, mutta tunnetasolla syyllisyys kulki mukana. Johanna koki pitkään, että hänen olisi pitänyt pystyä auttamaan.

”Nyt tiedän, että toisen pelastaminen on mahdotonta. Olisin tietenkin voinut toimia viisaammin, asettaa rajoja ja vaikkapa olla kuskaamatta isää baariin.”

Omasta häpeästään ja syyllisyydentunteistaan Johanna on päässyt yli tunnetyöpajojen ja vertaistuen avulla. Erityisesti syyllisyydestä oli vaikea päästä eroon.

”Syyllisyys oli verho, jonka alla oli surua. Syyllisyys suojasi siltä suurelta surulta, jota koin isäni tilanteesta ja hänen menettämisestään.”

Isä kuoli lopulta tukehtumalla syödessään kanankoipea. Juopumus lisää tapaturmariskiä ja isä oli tapahtumahetkellä kahden promillen humalassa. Kuolema oli yllättävä, dramaattinen ja järkyttävä ja toi mukanaan riipivän surun mukana ripauksen helpotusta. Nyt loputon huoli isästä oli ohi.

 

Ei vaihtoehtoista elämää

Johanna ei käytä aikaansa miettimiseen, millaista elämä olisi ollut, jollei isä olisi ollut alkoholisti. Sellaista vaihtoehtoa hänellä ei ollut.

Antropologiksi ja toimittajaksi lukenut Johanna sai alkuvuodesta 2020 unelmatyön Yleisradion Latinalaisen Amerikan toimittajana ja ja muutti Uruguayhin. Johanna tunnistaa, että hänen aiempi tarpeensa lähteä mahdollisimman kauas – lukioikäisenä vaihto-oppilaaksi Japaniin ja myöhemmin Etelä-Amerikkaan – on liittynyt tarpeeseen paeta isän tilannetta.

Lisäksi Johannasta kasvoi ihminen, jonka oli vaikea pitää puoliaan ja tunnistaa omia tarpeitaan. Vuosien opettelun jälkeen hän kuitenkin huomaa tulleensa paremmaksi.

”Aikaisemmin en esimerkiksi koskaan kertonut, jos olin suuttunut tai harmistunut. Olen opetellut ilmaisemaan, mitä koen ja haluan. Olen nykyään rehellisemmin minä.”

Kirjaprojektin aikana Johanna alkoi opiskella mindfulness-ohjaajaksi. Ihmismieli kiinnostaa. Mindfulness eli tietoinen läsnäolo auttaa käsittelemään tunteita. Surullekin voi olla läsnä.

”Tästä kaikesta on seurannut hyviäkin asioita. Olen oppinut ymmärtämään ihmistä monine puolineen. Taustastani on hyötyä myös toimittajan työssä: pystyn kohtaamaan helpommin elämän varjopuolia”, Johanna kertoo.

JOHANNA POHJOLA
– Helsinkiläinen 43-vuotias toimittaja
– Koulutukseltaan toimittaja ja antropologi
– Työskentelee Ylen toimittajana Uruguaissa
– Kirjoittanut tietokirjat Mate Etelä-Amerikan voimajuoma (2013) sekä Isä pullossa matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (2020)