”Borrelioosi opetti kuuntelemaan kehoa”

Tunteet

”Borrelioosi opetti kuuntelemaan kehoa”

Borrelioosiin sairastuminen pakotti valmentaja Riikka Pajusen miettimään, millainen elämä olisi oikeasti omannäköistä. Vastaus löytyi pienestä Mathildedalin ruukkikylästä meren ääreltä.

JULKAISTU 17.9.2020 | TEKSTI Kirsi-Marja Kauppala | KUVAT Tommi Loimovuori

Mitä ihmeen hyttysen puremia nämä ovat? Kesällä 2019 huomasin pari outoa punaista läiskää ihollani. Kun ne eivät hävinneet viikossa, varasin ajan lääkäriin. Diagnoosina oli vanhasta punkin puremasta tullut borrelioosi ja hoitona antibiootit. Mutta oireet vaan lisääntyivät. Aloin kärsiä kovasta tinnituksesta, nivelsäryistä ja olkapääni kipeytyi. Olo oli kokonaisvaltaisen heikko, hengästytti ja huimasi.

Aloin selvittää, millä muilla keinoilla borrelioosi hoidetaan muualla maailmassa. Yhtenä hoitomuotona on gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio. Olin jo aiemmin halunnut muuttaa ruokavaliotani juuri tällaiseksi, ja nyt sain siihen pakon edessä mahdollisuuden. Aloitin myös elimistöä puhdistavan yrttikuurin ja kävin erilaisissa hoidoissa, kuten akupunktiossa, vyöhyketerapiassa ja Rosenhoidossa.

Tajusin, ettei kyse ole vain bakteerista, vaan siitä, että minun on tehtävä muutoksia elämässäni.

Olin ollut yrittäjänä 10 vuotta ja rakastin työtäni onnellisen työelämän valmentajana. Olin juuri julkaissut Omaa tehtävää etsimässä -kirjan ja siihen liittyi monenlaista tapahtumaa. Oli työkiireitä, ihmissuhdehaasteita ja remontoin Espoon-omakotitaloa, jossa asuin 8-vuotiaan Minttu-tyttäreni kanssa. Kuntoilu ja luonnossa oleminen olivat jääneet kiireiden alle, ja huomaamattani olin ylikuormittunut.

Uudessa kodissa alkoi paraneminen

Uskon, että borrelioosi oli tullut palauttamaan minut takaisin omannäköiseen elämään. Sairaus pysäytti minut järeällä otteella: ”Nyt et suorita mitään, vaan mietit, mitä oikeasti haluat ja mikä sinulle ja kehollesi tekee hyvää!”
Sille kesälle olin suunnitellut roadtrippiä hyvän ystäväni Sharonin kanssa. Heikon kuntoni takia Sharon ehdotti, että ajaisimmekin Salon Perniössä sijaitsevaan Mathildedalin merenrantakylään. En ollut kuullutkaan paikasta aiemmin, mutta päätimme vuokrata sieltä mökin viikoksi.

Muistan ikuisesti, kun toisena iltana istuimme laiturilla ilta-auringossa ja sanoimme yhteen ääneen: ”Täällä olisi ihana asua!”

Mietimme, että mikä meitä estää. Jo viikon päästä olimme vuokranneet hirsitalon merenrannalta kakkoskodiksemme, jonne ajoimme joka viikonloppu tyttäriemme kanssa.

Mathildedalin kodista tuli paranemispaikkani. Luonnon keskellä pystyin hengittämään ja nukkumaan paremmin ja oireeni alkoivat lieventyä.

Onni on arjessa

Olen kotoisin pikkukylältä Pohjanmaalta, mutta viimeiset 20 vuotta olin asunut isoissa kaupungeissa. Pikkukylällä asuminen oli ollut alitajuisesti haaveissani jo pitkään. Tuntui, että nyt palasin sinne, minne kuuluin.

Aloimme miettiä, olisiko mahdollista muuttaa Mathildedaliin pysyvästi ja saada tytär kyläkouluun.

Oma koti löytyi yllättävän nopeasti. Olin kahvilla uuden paikallisen ystäväni kanssa ja kerroin, että unelmissani olisi kompakti, raikas ja kaunis hirsitalo. Hänen tutuillaan oli kaksi kuvaustani vastaavaa taloa ja lähdimme saman tien katsomaan niitä. Kun näin toisen taloista ja kuulin, että se oli vielä budjettini rajoissa, tiesin: tämä on minun! Seuraavan kuukauden järjestelin talokauppoja, kuntotarkastuksia, remonttia ja tyhjensin omakotitaloani Espoossa. Muutimme Mathildedaliin jo jouluksi, ja tyttöni aloitti kyläkoulun tammikuussa.

Borrelioosi opetti minulle, että vähemmän on enemmän. En tarvitse isoa taloa ja pihaa ollakseni onnellinen. Nykyinen 75-neliön kotimme on minulle ja tytölleni paljon mieluisampi vaihtoehto kuin aiempi 130-neliön asunto.
Ennen ajattelin, että elämäni on parasta, kun saan kokea paljon asioita, matkoja, koulutuksia ja elämyksiä. Nyt tiedän, että onni on arjessa: miltä minusta tuntuu kun herään, mitä syön aamiaiseksi ja keitä tapaan. Elämässäni on nyt vähemmän tekemistä, mutta enemmän laatua ja läsnäoloa.

Herätykset vievät lähemmäs itseä

Olen luonut itselleni uuden normaalin ja alkanut elää oman rytmini mukaan. Herään ilman herätyskelloa ja kuulostelen aamulla, mitä kehoni tarvitsisi: joogaa, kävelylenkin järven ympäri vai blogin kirjoittamista? Olen myös aloittanut uusia hyvinvointia tukevia harrastuksia, kuten avantouinnin, itsepuolustuksen, tankotanssin ja pelaamisen kylän sählyjengissä.

Nykyisin teen valmennuksia vain pari päivää viikossa ja otan vain ne työt, jotka kutsuvat sydäntäni. Muut työt annan tiimini hoidettavaksi. Aion tuoda ihmisiä Mathildedalin rauhaan retriiteille tutkiskelemaan oman elämänsä suuntaa, voimaantumaan ja saamaan oivalluksia siitä, mikä heille voisi olla ”uusi normaali”.

Elämäni isoin käännekohta tapahtui 10 vuotta sitten, kun sain burnoutin aiemmassa työssäni konsulttifirmassa. Silloinen työuupumus pakotti etsimään vastauksen kysymykseen: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Päätin toteuttaa unelmani sapattivuodesta ja lähteä maailmanympärysmatkalle. Thaimaassa vuoren huipulla oivalsin, että haluan auttaa ihmisiä löytämään omannäköisen elämän. Oivallus johdatti minut henkisen kasvun polulle.

Elämä kuorii kuin sipulia

Uskon, että minulle on annettu rankkoja kokemuksia, jotta pystyn auttamaan muita. Kun yhdestä kriisistä pääsen, seuraava on jo ovella. Elämä kuorii minua kuin sipulia kerros kerrokselta, jotta pääsen omaan ytimeeni ja sitä kautta näkemään muidenkin ytimeen. Jokaisen haastavan kohdan jälkeen koen enemmän myötätuntoa itseäni ja muita kohtaan.

Autan ihmisiä näkemään asioita eri näkökulmista ja ymmärtämään vastoinkäymisiä pintaa syvemmältä: Mikä henkinen oppi niihin voisi sisältyä? On voimaannuttavaa oivaltaa, että itsellä on avaimet paranemiseen. Joskus on vain tapahduttava rankkoja asioita, jotta kykenee tekemään haluamansa muutokset.

Keho toimii kuitenkin yksinkertaisesti: Kun kuuntelet itseäsi, voit hyvin. Kun laiminlyöt itsestäsi huolehtimisen, keho alkaa herätellä. Ne herätykset eivät ole aina kivoja, mutta vievät aina lähemmäs itseä.

Lue myös:
Sokea Teija Kustula: ”Pimeydessä on myös valoa”