Artikkeli

Tii­na Komi

Voimia vievät ihmissuhteet kasvattavat meitä

Vaikeat ihmissuhteet eivät muodostu sattumalta. Ne palvelevat aina jotain tarkoitusta. Jokainen on törmännyt tyyppeihin, joiden kanssa tulee voimaton olo, mutta tilanteessa on aina mahdollisuus oppia ymmärtämään paremmin itseään

On ih­mi­siä, joi­den lä­hel­lä on hyvä ja voi­maan­nut­ta­va ol­la. On myös ih­mi­siä, jot­ka tun­tu­vat ime­vän kai­ken ener­gi­an ym­pä­ril­tään. Kou­lut­ta­ja ja val­men­ta­ja Vuok­ko Tra­van­ti tar­kas­te­lee vuo­ro­vai­ku­tus­ta ener­gi­an saa­mi­se­na ja an­ta­mi­se­na. Sii­tä käy­dään myös kamp­pai­lua.

Ener­gia vir­taa sin­ne, mi­hin huo­mio koh­dis­tuu. Opim­me lap­se­na, mi­ten saa­da huo­mi­oi­ta.

– Esi­mer­kik­si minä sain äi­dil­tä­ni huo­mi­o­ta sil­loin, kun opin ja osa­sin asi­at no­pe­as­ti. Tä­män var­jo­puo­li on se, et­tä mi­nul­le on yhä val­ta­van trau­maat­tis­ta ko­kea it­se­ni tyh­mäk­si tai osaa­mat­to­mak­si.

Lap­suu­des­sa opi­tut ta­va­ta saa­da huo­mi­o­ta il­me­ne­vät ai­kui­se­na ih­mis­suh­tei­den hal­lin­tad­raa­mois­sa. Hal­lin­tad­raa­mat ovat usein tie­dos­ta­mat­to­mia, ja ne ak­ti­voi­tu­vat eten­kin konf­lik­ti­ti­lan­teis­sa, jois­sa yri­täm­me pär­jä­tä ja saa­da ener­gi­aa huo­mi­o­ta ha­ke­mal­la

Huo­mi­o­ta voi saa­da esi­mer­kik­si ot­ta­mal­la mi­nä­pa­ran, kuu­lus­te­li­jan, pe­lot­te­li­jan tai tor­ju­jan roo­lin.

– Käy­täm­me kaik­ki näi­tä roo­le­ja jon­kin ver­ran ih­mis­suh­teis­sam­me. Jol­la­kin joku roo­leis­ta voi il­me­tä erit­täin vah­va­na, mikä vie mui­den voi­mia.

Tais­te­lu huo­mi­os­ta

Ku­kaan ei ole koko ajan ener­gi­a­syöp­pö. Elä­män­ti­lan­teet ja päi­vät vaih­te­le­vat. Ra­sit­ta­val­ta tun­tu­van käy­tök­sen ta­ka­na voi piil­lä krii­si, ah­dis­tus­ta, ma­sen­nus­ta tai tai­ta­mat­to­muut­ta omien tun­tei­den kä­sit­te­lys­sä.

Yh­den ener­gi­a­syöp­pö voi ol­la toi­sen voi­maih­mi­nen.

Ih­mis­ten vä­li­siin konf­lik­tei­hin vai­kut­taa kui­ten­kin Tra­van­tin mu­kaan rat­kai­se­vas­ti se, mi­ten ih­mi­nen ot­taa huo­mi­oon omat ja mui­den nä­ke­myk­set.

Kun ih­mi­sen huo­mio on vah­vas­ti hä­nes­sä it­ses­sään, toi­sen tar­peet jää­vät huo­mi­ot­ta. Sil­loin ih­mi­nen on tie­tyl­lä ta­val­la it­se­käs. Hä­nel­lä on vah­va oi­ke­as­sa ole­mi­sen tar­ve. Hä­nen miel­tään hal­lit­see yk­si aja­tus ker­ral­laan – ja se on hä­nen oman­sa. Hä­nel­le on ole­mas­sa vain yk­si oi­kea tapa teh­dä asi­oi­ta. On vain yk­si tapa keit­tää kah­via, yk­si tapa pe­da­ta sän­ky sekä yk­si oi­kea tapa elää ja aja­tel­la. Muut ta­vat ovat vää­riä.

– Täl­lai­sen ih­mi­sen lä­hel­lä me­net­tää val­ta­vas­ti ener­gi­aa, Tra­van­ti sa­noo.

Pe­tym­me omiin odo­tuk­siim­me

Luom­me ih­mis­suh­teis­sam­me uu­del­leen lap­suu­den­per­heem­me tu­tun ja tur­val­li­sen so­si­aa­li­sen pa­no­raa­man. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä se saat­taa ol­la yh­tä hel­vet­tiä ja vie­dä ener­gi­aam­me.

Ha­keu­dum­me ai­kui­se­na yhä uu­del­leen suh­tei­siin sel­lais­ten ih­mis­tyyp­pien kans­sa, jot­ka ovat tut­tu­ja kas­vui­äs­tä ja lap­suu­den­per­hees­tä. Tun­nis­tam­me tyy­pin eh­kä vas­ta konf­lik­ti­ti­lan­teis­sa.

Pa­ri­suh­teen al­ku­vai­hees­sa ra­kas­tum­me toi­ses­sa ih­mi­ses­sä nii­hin piir­tei­siin, joi­ta it­ses­säm­me ar­vos­tam­me. Sit­ten pe­tym­me, kun toi­nen ei vas­taa­kaan odo­tuk­si­am­me.

– Em­me pety oi­ke­as­ti kos­kaan toi­seen ih­mi­seen vaan nii­hin odo­tuk­siin, joi­ta hä­neen lii­maam­me. Pet­ty­mys syn­tyy sii­tä, et­tä to­del­li­suus ja omat odo­tuk­set ovat ris­ti­rii­das­sa, sa­noo Vuok­ko Tra­van­ti.

Pet­ty­mys voi pur­kau­tua esi­mer­kik­si ar­vos­te­lu­na, syyt­te­ly­nä, tuo­mit­se­mi­se­na, hal­vek­sun­ta­na, iro­ni­a­na, epäi­ly­nä, ali­ar­vi­oi­mi­se­na ja pääl­le pu­hu­mi­se­na. Se tun­tuu ikä­väl­tä. Kun muis­taa, et­tä muut koh­dis­ta­vat omia odo­tuk­si­aan mei­hin em­me­kä voi nii­hin vai­kut­taa, toi­sen re­ak­ti­o­ta ei ota niin hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti.

Ja vas­taa­vas­ti: Jos it­se huo­maa, et­tä pur­kaa omis­ta odo­tuk­sis­taan kum­pu­a­vaa pet­ty­mys­tä toi­seen, tä­män tie­dos­ta­mi­nen aut­taa löy­tä­mään ti­lan­tee­seen uut­ta nä­kö­kul­maa, jos­sa ei ole syyl­li­siä.

Omia aja­tuk­si­aan kan­nat­taa ky­see­na­lais­taa

Jos ih­mis­suh­de vie voi­mia, kan­nat­taa miet­tiä, mit­kä omat aja­tuk­se­ni mah­dol­lis­ta­vat sen, et­tä toi­nen vie ener­gi­aa­ni.

Aja­tuk­set ei­vät ole to­si­a­si­oi­ta. Voin ku­vi­tel­la esi­mer­kik­si, et­tä toi­nen käyt­tää mi­nua hy­väk­seen, ei vä­li­tä mi­nus­ta tai ha­lu­aa kos­taa. En­tä mitä ajat­te­len hä­nen ajat­te­le­van mi­nus­ta? Omiin aja­tuk­siin­sa saa etäi­syyt­tä, kun muis­taa, et­tä ne ovat vain mie­len­si­säi­siä ta­pah­tu­mia.

Kaik­ki nämä aja­tuk­set vai­kut­ta­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­seen. Em­me ole vas­tuus­sa sii­tä, mitä muut te­ke­vät, mut­ta olem­me vas­tuus­sa sii­tä, mi­ten re­a­goim­me.

Vuok­ko Tra­van­ti us­koo, et­tä elä­män tar­koi­tus on pait­si fyy­si­nen myös hen­ki­nen kas­vu. Sii­hen tar­vit­sem­me tois­ta ih­mis­tä. Kas­vam­me vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa. Sik­si tar­vi­taan myös vai­kei­ta ih­mis­suh­tei­ta.

Toi­nen ih­mi­nen opet­taa mei­tä. Jos­kus kui­ten­kin kiin­nym­me näi­hin ih­mis­suh­tei­siim­me huo­maa­mat­ta, et­tä tar­vit­ta­va op­pi on jo saa­tu ja on ai­ka pääs­tää ir­ti.

Tun­nis­ta hal­lin­tad­raa­mo­jen roo­lit

1. Mi­nä­par­ka

• pääs­tää tie­dos­ta­mat­taan elä­mään­sä juu­ri nii­tä hy­väk­si­käyt­tä­jiä, joi­ta eni­ten pel­kää

• yrit­tää saa­da kun­ni­oi­tus­ta ja huo­mi­o­ta ma­ni­pu­loi­mal­la muut tun­te­maan sym­pa­ti­aa it­se­ään koh­taan

• am­men­taa ener­gi­aa syyl­lis­tä­mäl­lä: ”Odo­tin, et­tä soi­tat, mut­tet soit­ta­nut­kaan…Olin ihan pu­las­sa, en­kä löy­tä­nyt si­nua mis­tään”.

2. Pe­lot­te­li­ja

• luo ym­pä­ris­tön, jos­sa toi­set tun­te­vat it­sen­sä niin uha­tuk­si, et­tä kiin­nit­tä­vät kai­ken huo­mi­on­sa hä­neen esi­mer­kik­si ole­mal­la muka sa­maa miel­tä hä­nen kans­saan, vaik­kei­vat oli­si­kaan

• am­men­taa ener­gi­aa saa­mal­la muut tun­te­maan olon­sa uu­pu­neek­si, epä­mu­ka­vak­si tai tur­vat­to­mak­si

• an­taa ai­het­ta olet­taa, et­tä koh­ta hän rai­vos­tuu tai muut­tuu vä­ki­val­tai­sek­si.

3. Kuu­lus­te­li­ja

• jär­kyt­tää mui­den ta­sa­pai­noa kri­ti­soi­mal­la hei­tä ja te­ke­mäl­lä hei­dän olon­sa epä­var­mak­si

• voi puut­tua mui­den pu­keu­tu­mi­seen, ko­din siis­tey­teen, työ­hön tai pu­hee­seen sekä ar­vos­tel­la tois­ten hen­ki­lö­koh­tai­sia piir­tei­tä

• saa ener­gi­aa et­si­mäl­lä mui­den vir­hei­tä ja ole­mal­la it­se mui­ta pa­rem­pi.

4. Tor­ju­ja

• vai­kut­taa kop­pa­val­ta

• on etäi­nen ja vä­lin­pi­tä­mä­tön,

• vas­tai­lee ar­voi­tuk­sel­li­ses­ti

• luo ym­pä­ril­leen hä­mä­rän ja sa­la­pe­räi­sen il­ma­pii­rin pa­kot­ta­en muut käyt­tä­mään ener­gi­aan­sa saa­dak­se­si kai­ve­tuk­si hä­nes­tä tie­dot, jot­ka joku toi­nen ker­toi­si il­man mi­tään sa­la­myh­käi­syyt­tä

• ku­vit­te­lee, et­tä pal­jas­tu­nei­ta tie­to­ja käy­te­tään hän­tä vas­taan myö­hem­min tai hän­tä kri­ti­soi­daan nii­den poh­jal­ta

• voi kat­kais­ta yh­tey­den ja pa­e­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­ta

Li­sää hal­lin­tad­raa­mois­ta Ja­mes Red­fiel­din kir­jois­sa Yh­dek­sän oi­val­luk­sen tie ja Opas oi­val­lus­ten tiel­le.

Pel­kä­sin bes­ser­wis­se­riä

”Työs­ken­te­len asi­an­tun­ti­ja­teh­tä­vis­sä työ­pa­ri­na­ni kriit­ti­nen bes­ser­wis­ser, jon­ka seu­ras­sa ai­em­min ikään kuin ty­pis­tyin ja tyh­mis­tyin. Pel­kä­sin hän­tä ja tein sik­si vir­hei­tä. Aloin teh­dä mie­li­ku­va­har­joi­tuk­sia, jois­sa ku­tis­tin hä­net ja lai­toin häk­kiin pomp­pi­maan kiuk­kui­se­na tai kiep­sau­tin pal­lok­si ja hei­tin kau­em­mas. Pel­ko­ni lie­ve­ni. Vä­hi­tel­len aloin muut­taa hän­tä mie­li­ku­vis­sa­ni po­si­tii­vi­seen suun­taan ja ku­vi­tel­la, mi­ten hän ar­vos­taa osaa­mis­ta­ni. Suh­teem­me muut­tui ta­sa­ve­roi­sem­mak­si.” Kaa­ri­na, 61.

Puo­li­so­ni ve­täy­tyy myk­kyy­teen

”Kai­paan pa­ri­suh­tee­see­ni enem­män kump­pa­nuut­ta, asi­oi­den ja­ka­mis­ta ja ju­tus­te­lua. Mie­hel­le­ni tun­teis­ta ja aja­tuk­sis­ta pu­hu­mi­nen on vai­ke­aa. Hä­nen lap­suu­den­per­hees­sään ei pu­hut­tu tun­teis­ta. Hil­lit­ty käy­tös oli heil­lä hyve. Ap­piuk­ko ei ko­rot­ta­nut kos­kaan ään­tään. Pelk­kä sa­no­ma­leh­den yli luo­tu kat­se riit­ti rie­hu­vien las­ten hil­jen­tä­mi­seen. Puo­li­so­ni ve­täy­tyy it­seen­sä eten­kin vä­sy­nee­nä tai stres­saan­tu­nee­na, ei­kä ker­ro, mikä hä­nen miel­tään pai­naa. Hil­lit­ty, myk­kä hil­jai­suus on kuin saip­pua, jos­ta en saa otet­ta. ” Kat­ri, 59.

Lue Myös