Artikkeli

An­na-Lii­sa Hä­mä­läi­nen

Tanssimatka Havannaan - opin muutakin kuin salsaa

Vietin kaksi viikkoa tanssimatkalla Havannassa ilman digitaalista toimintaa. Paitsi tanssista, saatoin oppia jotain läsnäolosta hetkessä ja rutiinien nautinnollisuudesta.

Kä­vin Kuu­bas­sa en­sim­mäi­sen ker­ran mar­ras­kuus­sa 2014 työ­mat­kal­la. Olin ta­pail­lut sal­san as­ke­lei­ta zum­ba­tun­neil­la. Pa­ri­sal­sas­ta eli ca­si­nos­ta en tien­nyt mi­tään – min­kä huo­ma­sin konk­reet­ti­ses­ti, kun mi­nua ha­et­tiin tans­si­maan en­kä osan­nut men­nä mu­ka­na ol­len­kaan. No­loa, kiu­sal­lis­ta, är­syt­tä­vää.

Tri­ni­da­din Casa de la Tro­vas­sa seu­ra­sin ih­mi­siä, jot­ka tans­si­vat täy­des­tä sy­dä­mes­tään, hy­myil­len ja iloi­ten. He oli­vat kai­ke­ni­käi­siä ja -ko­koi­sia, ja kai­kis­ta vä­lit­tyi yh­tä­läi­nen rie­mu.

Pää­tin op­pia tans­si­maan myös pa­rin kans­sa. Har­ras­tin nuo­re­na vuo­sia jaz­zia ja af­roa, jo­ten en­sin aloit­ta­mil­la­ni soo­lo­tun­neil­la koen pääs­see­ni jy­väl­le mel­ko hel­pos­ti, vaik­ka­kin är­syt­tää, et­tä sar­jo­ja ei opi enää ker­ta­kat­so­mal­la ku­ten nuo­re­na. Mut­ta pa­ri­tans­si on eri laji. Alus­sa olin sur­kea. Yli­pää­tän­sä mi­nul­le on ol­lut hel­pom­paa ope­tel­la ko­re­og­ra­fi­aa kuin op­pia tul­kit­se­maan ja seu­raa­maan vie­jää, jois­ta jo­kai­nen on eri­lai­nen.

Olen on­nek­se­ni saa­nut har­joi­tel­la ja op­pia niin soo­lo- kuin pa­ri­tans­si­a­kin ko­ke­nei­den, tai­ta­vien ja kär­si­väl­lis­ten opet­ta­jien ja kans­sa­tans­si­joi­den seu­ras­sa. Vä­lil­lä olen edel­leen hu­kas­sa, var­sin­kin jos jän­ni­tän, jos­kus opet­ta­jaa, jos­kus kans­sa­tans­si­joi­ta.


Suu­ria epäi­lyk­siä en­nen mat­kaa

Vuo­sien var­rel­la huo­ma­sin, et­tä tans­si­mat­koil­ta Ha­van­nas­ta pa­laa sä­tei­le­viä ih­mi­siä. Aja­tus al­koi ky­teä, mut­ta mon­ta hen­kis­tä es­tet­tä oli yli­tet­tä­vä­nä, en­nen kuin pää­tin läh­teä.

Ky­sees­sä oli­si ak­tii­vi­lo­ma ja ryh­mä­mat­ka, jon­ka oh­jel­ma oli­si en­nal­ta suun­ni­tel­tu. En tun­ti­si ih­mi­siä, joi­den kans­sa reis­sai­sin. Sai­sin hen­ki­lö­koh­tai­sen, pai­kal­li­sen tans­si­no­pet­ta­jan. En­tä jos yh­teis­työ ei toi­mi­si? Lä­hes kak­si viik­koa on pit­kä ai­ka, ajat­te­lin­pa mitä ta­han­sa edel­lä mai­nit­tua as­pek­tia.

Elä­mä­ni on kym­me­niä vuo­sia ol­lut yh­tä ai­ka­tau­lua ja myös tois­ten ih­mis­ten ja ta­pah­tu­mien ai­ka­tau­lu­jen or­ga­ni­soin­tia. En­nus­tee­ni on­nis­tu­neel­le oh­ja­tul­le ryh­mä­mat­kal­le ei läh­tö­koh­tai­ses­ti ol­lut hyvä.

Ja mi­ten mat­ka oli­si jär­jes­tet­ty? Jär­jes­tän työk­se­ni - ja myös yk­si­tyi­se­lä­mäs­sä­ni – asi­oi­ta lak­kaa­mat­ta ja olen kuul­lut ole­va­ni hyvä jär­jes­tä­mään. Olen or­ga­ni­sa­to­ri­ses­ti ai­ka herk­kä. Pu­hu­mat­ta­kaan sii­tä, et­tä en ole mat­kus­ta­nut va­paa-ai­ka­na il­man per­heen­jä­se­niä. Pel­kä­sin ikä­vöi­vä­ni hei­tä ja koi­ria ka­ma­las­ti.

Pää­tin ot­taa ris­kin. Läh­din oh­ja­tul­le tans­si­mat­kal­le Ha­van­naan.

Asuimme Vedadon kaupunginosassa. Siellä on paljon kotimajoitusta ja ravintoloita sekä kaksi suurta hotellia, Habana Libre ja Nacional de Cuba. Tunnelma on kuitenkin vähemmän turistinen kuin vanhassa Havannassa.

Asuimme Vedadon kaupunginosassa. Siellä on paljon kotimajoitusta ja ravintoloita sekä kaksi suurta hotellia, Habana Libre ja Nacional de Cuba. Tunnelma on kuitenkin vähemmän turistinen kuin vanhassa Havannassa.

An­tau­duin oh­jat­ta­vak­si ja nau­tin

Jos­kus olen ol­lut tv-oh­jel­man ku­vauk­sis­sa ja muis­tan yhä tun­teen, mi­ten iha­naa oli an­tau­tua oh­jaa­jan huo­maan. Am­mat­ti­lai­set neu­voi­vat, mitä teh­dä ja mil­loin pu­hua. Oli rau­hoit­ta­vaa vain men­nä mu­ka­na.

Sa­man­lai­nen fii­lis tuli Ha­van­nas­sa. Sii­nä on suu­ri an­sio mat­kan­jär­jes­tä­jäl­lä, Au­ra Fors­ma­nil­la, jon­ka jär­jes­te­lyt toi­mi­vat luo­tet­ta­vas­ti.

Seu­ra­sin ru­tii­nia tyy­ty­väi­sin mie­lin. Päi­vät tois­tui­vat sa­man­kal­tai­si­na: aa­mi­ai­nen ca­sas­sa, kah­den tun­nin yh­teist­ree­nit ja yleen­sä sen jäl­keen tun­nin yk­si­tyist­ree­ni, käm­pil­le eli ca­saan, jos­sa ruo­kaa, vii­des­tä yh­dek­sään ma­ti­nea ja va­paa­ta tans­sia ja sit­ten nuk­ku­maan, jos­kus piz­zan tai ham­pu­ri­lai­sen kaut­ta. Ai­nut oma-aloit­tei­suus, jota tar­vit­tiin, oli ol­la oi­ke­as­sa pai­kas­sa oi­ke­aan ai­kaan ja py­syä ryt­mis­sä.

Tans­sil­li­ses­ti suu­rin jut­tu oli op­pia läs­nä­o­loa. Eh­kä en­si ker­taa pa­ri­tans­si­har­ras­tuk­se­ni ai­ka­na us­kal­sin an­tau­tua tans­sil­le, ol­la het­kes­sä miet­ti­mät­tä, teen­kö yk­si­tyis­koh­dat juu­ri oi­kein – mitä mi­nul­la on hel­pos­ti ta­pa­na aja­tel­la lak­kaa­mat­ta.

Hotelli Nacional de Cuba valmistui 1930 ja ollut luksusta siitä asti. Viihtyisä uima-allas on auki myös muille kuin hotellin asukkaille. Lysti maksaa 25 cucia eli euroa, ja sillä voi syödä ja juoda. Vertailun vuoksi: harva kuubalainen ansaitsee 25 cucia kuussa.

Hotelli Nacional de Cuba valmistui 1930 ja ollut luksusta siitä asti. Viihtyisä uima-allas on auki myös muille kuin hotellin asukkaille. Lysti maksaa 25 cucia eli euroa, ja sillä voi syödä ja juoda. Vertailun vuoksi: harva kuubalainen ansaitsee 25 cucia kuussa.

Ja mi­ten su­jui tans­si­no­pet­ta­jan kans­sa?

Sain opet­ta­jak­se­ni am­mat­ti­tans­si­jan Con­jun­to Folk­lo­ri­co Na­ci­o­nal de Cu­bas­ta. Hän kor­ja­si, jak­soi tois­taa ja kan­nus­ti. Oli myös kiin­nos­ta­vaa kuul­la hä­nen elä­mäs­tään, opin­nois­taan ja työs­tään. Ryh­mä­ni tark­kaa pa­lau­tet­ta an­ta­nut­ta ve­tä­jää ja kurs­sin pää­o­pet­ta­jaa ar­vos­tan niin ikään pal­jon.

Olen jos­kus lu­ke­nut jut­tu­ja, jois­ta tu­lee kuva, et­tä kuu­ba­lai­set am­mat­ti­tans­si­jat ja tans­si­no­pet­ta­jat jou­tu­vat myön­ty­mään opet­ta­maan tans­sia ul­ko­maa­lai­sil­le, pää­a­si­as­sa eu­roop­pa­lai­sil­le nai­sil­le ja pe­rä­ti it­se­ni ikäi­sil­le nai­sil­le, kos­ka pal­kat ovat ma­ta­lat. Eri­tyi­sen alen­ta­val­ta vai­kut­taa, et­tä opet­ta­jat ovat op­pi­laan mu­ka­na myös ma­ti­ne­ois­sa, op­pi­laan kus­tan­ta­ma­na. En ihan ym­mär­rä tätä. Tul­kit­sen, et­tä opet­ta­ja oli sil­loin­kin töis­sä ja me op­pi­laat saa­toim­me har­joi­tel­la va­paa­tans­sia ja so­ke­ri­na poh­jal­la haus­kaa ru­e­daa. Koin ti­lan­teen mu­ka­va­na ja neut­raa­li­na. Li­säk­si elä­vän mu­sii­kin ma­ti­ne­oi­den si­sään­pää­sy­mak­sut ja mei­kä­läi­sel­le edul­li­set juo­mat ovat pai­kal­li­sil­le ih­mi­sil­le suh­tees­sa kal­lii­ta.

Suu­rin osa myös suo­ma­lai­sis­ta – ja yli­pää­tän­sä kai kai­kis­ta tans­si­no­pet­ta­jis­ta – an­sait­see lei­pän­sä tai li­sä­tie­nes­tiä opet­ta­mal­la eri­ta­soi­sia har­ras­ta­jia tans­si­maan. En näe eroa sii­nä, opet­taa­ko suo­ma­lai­nen tai vaik­ka kuu­ba­lai­nen opet­ta­ja har­ras­ta­jia Hel­sin­gis­sä vai kuu­ba­lai­nen tans­si­ja/opet­ta­ja ul­ko­maa­lai­sia har­ras­ta­jia Ha­van­nas­sa. Kuu­ban palk­ka­ta­son tie­tä­en en us­ko, et­tä pes­ti esi­mer­kik­si oman mat­ka­ni opet­ta­ja­na on huo­no jut­tu. Osa opet­ta­jis­ta on ol­lut mu­ka­na vuo­sia, näin ym­mär­sin.

Sosialistiset iskulauseet kuuluvat Kuuban katukuvaan. Fidel Castro kuoli marraskuussa 2016, mutta nimi elää. Castrojen valtakausi päättyy pian, sillä nykyinen presidentti Raul Castro on pian 87-vuotias ja ilmoittanut luopuvansa tehtävästään lähitulevaisuudessa.

Sosialistiset iskulauseet kuuluvat Kuuban katukuvaan. Fidel Castro kuoli marraskuussa 2016, mutta nimi elää. Castrojen valtakausi päättyy pian, sillä nykyinen presidentti Raul Castro on pian 87-vuotias ja ilmoittanut luopuvansa tehtävästään lähitulevaisuudessa.

Ryh­mä on mie­len­kiin­toi­nen asia

En­sim­mäi­sen ker­ran koh­ta­sin tu­le­via mat­ka­ka­ve­rei­ta­ni in­fos­sa jo syys­kuus­sa, kun mat­ka al­koi jou­lu­kuun lo­pus­sa. Uu­sia kas­vo­ja – ja tut­tu­ja kas­vo­ja eri­lai­sil­ta tans­si­tun­neil­ta.

Suu­rin osa mat­kus­ti ys­tä­vän tai tu­tun kans­sa, mut­ta mei­tä oli kui­ten­kin ai­ka mon­ta, jot­ka läh­ti­vät reis­suun yk­sin. Val­ta­o­sa ih­mi­sis­tä ei tun­te­nut toi­si­aan ai­na­kaan hy­vin.

Voin vil­pit­tö­mäs­ti sa­noa, et­tä koh­ta­sin kiin­nos­ta­via, vie­hät­tä­viä ja fik­su­ja ih­mi­siä. Eri­lai­sia, eri ikäi­siä, eri taus­tai­sia, eri puo­lil­ta Suo­mea. Mei­tä yh­dis­tä­vä asia oli tans­si, ja se riit­ti hy­vin.

Opin myös muu­ta­man ki­kan, ku­ten sen, et­tä rom­mil­la kur­laa­mal­la saa pa­lau­te­tuk­si ka­don­neen ää­nen. Se oli­kin ai­noa, päi­vän kes­tä­nyt ter­veys­har­mi mat­kal­la­ni ja ar­va­ten­kin seu­raus­ta yh­den ma­ti­ne­a­pai­kan jää­tä­väs­tä il­mas­toin­nis­ta.

Mi­nus­ta on hyvä, et­tä ryh­mä on iso. Pa­ri­kin cru­el­laa – tie­dät­te­hän elo­ku­van 101 dal­ma­ti­a­lais­ta… - voi­si viil­lel­lä haa­vo­ja pie­nes­sä ryh­mäs­sä. Isos­sa ryh­mäs­sä näin ei käy, kos­ka se voi muo­tou­tua kuin amee­ba ja ih­mi­set voi­vat vaih­del­la seu­ru­ei­ta ha­lu­tes­saan.

Tyk­kään – am­mat­ti­ni kou­li­ma­na – myös ju­tut­taa ja seu­rail­la ih­mi­siä. Sii­nä mie­les­sä mat­ka oli kuin kak­si­viik­koi­nen kark­ki­päi­vä, kun lä­hel­lä­ni pyö­ri lä­hes 60 hen­gen jouk­ko suo­ma­lai­sia ja kuu­ba­lai­sia ih­mi­siä ta­ri­noi­neen ja ede­sot­ta­muk­si­neen.

Matkan herkullisimmat ateriat nautin oman casamme keittiössä emäntämme Josefan tarinoiden ryydittäminä.  Lounas maksoi 10 cucia, ja siihen sisältyi kolme ruokalajia ja kahvi.

Matkan herkullisimmat ateriat nautin oman casamme keittiössä emäntämme Josefan tarinoiden ryydittäminä. Lounas maksoi 10 cucia, ja siihen sisältyi kolme ruokalajia ja kahvi.

Ko­ti­ma­joi­tus­ta ja pa­ko­kaa­sua

Asuim­me casa par­ti­cu­la­ris­sa, ko­ti­ma­joi­tuk­ses­sa. Se on mai­nio tapa tu­tus­tua kuu­ba­lai­seen elä­män­me­noon - ja vie­lä mu­ka­vam­pi, jos osaa edes aut­ta­vas­ti es­pan­jaa.

Olen­nais­ta on, et­tä ca­sat ovat Kuu­ban rat­kai­su yh­dis­tel­mään pal­jon mat­kai­li­joi­ta ja heik­ko inf­rast­ruk­tuu­ri. Toi­sin sa­no­en ho­tel­lien ka­pa­si­teet­ti ei rii­tä.

Yh­dys­val­tain aset­ta­ma kaup­pa­saar­to hait­taa ra­ken­ta­mis­ta ja yh­teis­kun­nan ke­hi­tys­tä. Edel­li­sel­tä mat­kal­ta­ni muis­tan Ha­ba­na Lib­re -ho­tel­lin his­sit. Ho­tel­li oli alun pe­rin Hil­ton, joka val­mis­tui 1959 juu­ri en­nen Fi­del Cast­ron val­taan­nou­sua. Tie­tys­ti his­sit ovat ame­rik­ka­lai­set. Kak­si his­siä yli­pää­tän­sä toi­mi, ja toi­ses­sa is­tui koko ajan nai­nen pi­te­le­mäs­sä piu­hois­ta kiin­ni. Aloin kä­vel­lä kym­me­nen­teen ker­rok­seen. Kaup­pa­saar­ron ta­kia ame­rik­ka­lai­sia his­se­jä ei voi­tu kor­ja­ta, kos­ka nii­hin ei saa­nut va­ra­o­sia, se­li­tet­tiin. En täl­lä ker­taa käy­nyt tsek­kaa­mas­sa, mon­ta­ko his­siä Ha­ba­na Lib­res­sä nyt toi­mi.

Ja ne ro­mant­ti­set van­hat au­tot – suu­rin osa on kar­mei­ta saas­tut­ta­jia. Pa­luu­mat­kal­la Tro­pi­ca­na-shows­ta olin pö­ker­tyä mei­tä kul­jet­ta­neen, si­nän­sä kau­niin, mut­ta muu­ten iki­van­han au­ton pa­ko­kaa­sun kat­kuun.

Emäntämme Josefa ja hänen apulaisensa Judy huolehtivat meistä vieraista ystävällisesti.

Emäntämme Josefa ja hänen apulaisensa Judy huolehtivat meistä vieraista ystävällisesti.

Jo­se­fan luo­na kuin ko­to­na

Tämä mat­ka ei oli­si ol­lut yh­tä hie­no il­man Jo­se­faa, ca­sam­me emän­tää..

– Jo­kai­nen ta­lo­ni kyn­nyk­sen as­tu­va ih­mi­nen kuu­luu per­hee­see­ni, Jo­se­fa sa­noi.

Mat­kai­li­joi­den ma­joit­ta­mi­nen on hä­nen am­mat­tin­sa, mut­ta kyl­lä siel­lä tun­tui ko­dil­ta.

Pait­si, et­tä mi­nua pal­vel­tiin lak­kaa­mat­ta ruo­al­la, sii­vouk­sel­la ja pyy­kin­pe­sul­la, mitä ei ta­pah­du ko­to­na, jos­sa pal­ve­lu olen yleen­sä minä. Huo­len­pi­to tun­tui niin mu­ka­val­ta, et­tä tai­dan it­se­kin nyt pas­sa­ta toi­sia poik­keuk­sel­li­sen iloi­sel­la mie­lel­lä.

Jo­se­fan ruo­at oli­vat tai­vaal­li­sia. Iha­nia oli­vat myös vuo­laat ta­ri­nat, joi­ta hän ker­toi nii­den val­mis­ta­mi­ses­ta. Ei voi kuin ihail­la hä­nen ruo­ka­tar­joi­lu­jaan kau­pun­gis­sa, jos­sa voi jou­tua et­si­mään vet­tä ja jos­sa ome­noi­den saa­pu­mi­nen kaup­paan on ka­dul­le lai­tet­ta­van mai­nos­kyl­tin ar­voi­nen asia.

Jo­se­fan kau­pun­ki­ta­lon elä­män­tyy­lis­sä oli jo­tain sa­maa kuin lap­suu­den­ko­dis­sa­ni maal­la. Vie­rai­ta tuli ja meni. Iloi­nen ru­pat­te­lu oli vas­tas­sa olo­huo­nees­sa, jos­sa myös telk­ka­ri oli au­ki koko ajan. Keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä is­tui lä­hes joka päi­vä joku uu­si kas­vo syö­mäs­sä tai muu­ten vaan. Jo­se­fan pu­he­lin soi tiu­haan.

Huoneeni sisustus oli värikäs: violettia ja mintunvihreää. Näkymä oli vastapäisen talon seinä ja päivänvalon saattoi vain aavistaa. Mutta se ei haitannut, sillä huoneessa ei juuri ehtinyt muuta kuin peseytyä ja nukkua ja casan tunnelma oli ihana.

Huoneeni sisustus oli värikäs: violettia ja mintunvihreää. Näkymä oli vastapäisen talon seinä ja päivänvalon saattoi vain aavistaa. Mutta se ei haitannut, sillä huoneessa ei juuri ehtinyt muuta kuin peseytyä ja nukkua ja casan tunnelma oli ihana.

Kak­si viik­koa il­man äly­pu­he­lin­ta

Ha­van­nas­sa vie­tin kak­si viik­koa räp­lää­mät­tä äly­pu­he­lin­ta­ni, sil­lä il­man eril­li­siä toi­mia käy­tös­sä ei ol­lut verk­koa. Ei siis what­sap­pia, säh­kö­pos­tia, verk­ko­leh­tiä ei­kä so­mea.

Toki oli­sin voi­nut os­taa eril­li­sen kor­tin ja men­nä lä­hei­seen puis­toon hoi­te­le­maan asi­oi­ta­ni. Pää­tin ol­la te­ke­mät­tä niin, sil­lä tie­sin, mitä sii­tä oli­si seu­ran­nut: oli­sin joka päi­vä tar­kis­ta­nut työ­säh­kö­pos­tin ja ta­kuul­la kui­kuil­lut He­sa­ria ja so­si­aa­lis­ta me­di­aa­kin. Teks­ti­vies­tit kul­ki­vat per­heel­le ja muu­ta­ma no­pea pu­he­lu soi­tet­tiin. Vii­kon koh­dal­la tuli muu­ten ek­sis­ten­ti­aa­li­nen tans­sik­rii­si ja hir­veä ikä­vä per­het­tä, mut­ta sit­ten se meni ohi.

Of­f­li­ne teki hy­vää. Olin yh­des­sä pai­kas­sa ja yh­des­sä het­kes­sä. Tuli tun­ne, et­tä hal­lit­sen in­for­maa­ti­o­ta ei­kä är­sy­ke­tul­va mi­nua. Yh­tään tär­ke­ää asi­aa ei jää­nyt tie­tä­mät­tä tai ker­to­mat­ta. Ja eh­kä pa­teet­tis­ta, mut­ta jo­ten­kin tun­tui, et­tä sain ote­tuk­si sy­vem­min yh­teyt­tä myös it­see­ni, kun jat­ku­via ul­koi­sia im­puls­se­ja oli vä­hem­män.

Mat­kan ai­ka­na kir­joi­tin päi­vä­kir­jaa kä­sin joka päi­vä. Sen­kin olin päät­tä­nyt etu­kä­teen, sil­lä kä­sin kir­joit­ta­mi­nen te­kee hy­vää ai­voil­le ja hie­no­mo­to­rii­kal­le. Sii­nä jou­tuu ajat­te­le­maan tar­kem­min ja ehe­äm­min. Lau­sei­ta ei voi muo­ka­ta mie­lin mää­rin, ku­ten tie­to­ko­neel­la, vaik­ka tyk­kään­kin sa­no­jen va­pau­des­ta näy­töl­lä. Li­säk­si piti kir­joit­taa huo­lel­li­ses­ti, jot­ta tä­nään­kin pys­tyn lu­ke­maan, mitä olen muis­tiin lait­ta­nut.

Ja: en­si vuon­na läh­den uu­del­leen, mi­kä­li elä­mä ei yl­lä­tä ta­val­la, joka te­kee mat­kus­ta­mi­sen mah­dot­to­mak­si.

P.S. Tans­si­tun­neil­ta ei ole va­li­tet­ta­vas­ti ku­via, kos­ka nii­tä en ke­rin­nyt ot­taa, kos­ka tans­sin.

Havannan lähellä on hienoja rantoja. Meidän retkemme suuntautui Playa del Estelle uudenvuodenaattona. Meduusoita oli sekä rannalla että vedessä jonkin verran, mutta muutoin ranta oli siisti.

Havannan lähellä on hienoja rantoja. Meidän retkemme suuntautui Playa del Estelle uudenvuodenaattona. Meduusoita oli sekä rannalla että vedessä jonkin verran, mutta muutoin ranta oli siisti.

Lue Myös