Artikkeli

Kir­si-Mar­ja Kaup­pa­la Ado­be ku­vat

Puhu totta vaikka pelkäät

Tahdotko onnellisuutta, terveyttä ja aidompia ihmissuhteita? Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämän, mutta vaatii rohkeutta olla teeskentelemätön oma itsensä.

Ku­ka­pa meis­tä ei pi­täi­si it­se­ään re­hel­li­se­nä ih­mi­se­nä. Mut­ta kuin­ka moni vas­taa ai­na re­hel­li­ses­ti ky­sy­myk­seen ”mitä kuu­luu?” Ke­nen on help­po kiel­täy­tyä il­man val­kois­ta val­het­ta? Kuka ei ole kos­kaan har­ras­ta­nut myk­kä­kou­lua?

Aloi­te­taan siis syn­nin­pääs­töl­lä: Kaik­ki va­leh­te­le­vat ja tees­ken­te­le­vät joko tie­dos­ta­en tai tie­dos­ta­mat­taan, myös it­sel­leen. Re­hel­li­syy­teen kan­nat­taa sil­ti pyr­kiä, jos ha­lu­aa edis­tää ih­mis­suh­tei­taan ja hy­vin­voin­ti­aan, ker­too Ra­di­kaa­li re­hel­li­syys -kou­lut­ta­ja Tuu­lia Sy­vä­nen.

Mitä re­hel­li­syys sit­ten vaa­tii ja mil­lä ta­val­la se voi muut­taa elä­män?

– En­sin on tie­dos­tet­ta­va, mil­lai­sia va­leh­te­lu­tyy­le­jä it­se käyt­tää: lii­oit­te­lee­ko, vä­hät­te­lee­kö, tees­ken­te­lee­kö, kau­nis­te­lee­ko asi­oi­ta tai on­ko vain hil­jaa, Sy­vä­nen sa­noo.

Teh­tä­vä ei ole ai­na help­po, sil­lä omat ta­vat ovat usein tie­dos­ta­mat­to­mia. Nii­tä käy­te­tään yleen­sä an­ta­maan pa­rem­pi kuva it­ses­tä tai ta­pah­tu­nees­ta. Mi­kään tees­ken­te­ly­tyy­li ei kui­ten­kaan edis­tä ih­mis­suh­tei­ta, on­nea tai hy­vin­voin­tia, Sy­vä­nen muis­tut­taa.

Tun­nus­ta heti

Kun it­sen­sä saa kiin­ni ker­to­mas­ta muun­nel­tua to­tuut­ta, se kan­nat­taa heti tun­nus­taa: ”Nyt vä­hän lii­oit­te­lin/kau­nis­te­lin/vä­hät­te­lin/jä­tin sa­no­mat­ta, et­tä…”

To­tuu­den ker­to­mi­nen voi pe­lot­taa, mut­ta se pal­kit­see on­nel­li­sem­mal­la – ja tut­ki­mus­ten mu­kaan myös ter­veem­mäl­lä – elä­mäl­lä.
Yh­dys­val­ta­lai­sen Uni­ver­si­ty of Not­re Da­men tut­ki­muk­sen mu­kaan 10 viik­koa re­hel­li­syyt­tä vä­hen­si fyy­si­siä vai­vo­ja ku­ten pään­sär­kyä ja kurk­ku­ki­pua ja psyyk­ki­siä ma­sen­nu­soi­rei­ta sekä pa­ran­si ih­mis­suh­tei­ta.

To­tuus va­paut­taa ja te­kee tut­ki­tus­ti­kin ter­veek­si, mut­ta mik­si se on niin vai­ke­aa?

Omat pe­lot pöy­däl­le

Va­leh­te­luun opi­taan jo lap­suu­des­sa, omien van­hem­pien ja opet­ta­jien kas­va­tuk­sen ja esi­mer­kin kaut­ta.

– Jos van­hem­mat ei­vät kes­tä vi­han tai su­run il­mai­sua, myös lap­si ope­te­taan tu­kah­dut­ta­maan tun­teen­sa. Ei saa ol­la vaa­ti­va, han­ka­la tai ää­ne­käs, vaan kilt­ti ja hil­jai­nen, Sy­vä­nen sa­noo.

Moni ha­vah­tuu re­hel­li­syy­teen vas­ta yli ne­li­kymp­pi­se­nä, kun omat lap­set ovat muut­ta­neet pois ja on ai­kaa py­säh­tyä. Näin kävi myös Sy­vä­sel­le. Hän löy­si ra­di­kaa­lin re­hel­li­syy­den pa­riin seit­se­män vuot­ta sit­ten, suur­ten ky­sy­mys­ten myö­tä.

– Ha­vah­duin sii­hen, et­tä het­ki­nen! Kuka minä olen? Mitä ha­lu­an ja mi­ten tah­don viet­tää elä­mä­ni?

Sy­vä­nen löy­si yh­dys­val­ta­lai­sen psy­ko­lo­gi­an toh­to­rin ja psy­ko­te­ra­peu­tin Brad Blan­to­nin Ra­di­kaa­li re­hel­li­syys -kurs­sin ja il­moit­tau­tui mu­kaan. Blan­ton oli huo­man­nut työs­sään, et­tä suu­rin syy ih­mis­ten pa­haan oloon on va­leh­te­lu. Va­leh­te­lu taas kum­pu­aa sii­tä, et­tä mie­tim­me jat­ku­vas­ti, mitä muut meis­tä ajat­te­le­vat.

Sy­vä­nen hyp­pä­si vii­kon kurs­sil­la Krei­kas­sa suo­raan sy­viin ve­siin. Tun­te­mat­to­mien kans­sa ja­et­tiin niin omat pe­lot kuin sa­lai­suu­det. Re­hel­li­syys nos­ti esiin myös sen suu­rim­man pe­lon: Mitä jos muut tor­ju­vat mi­nut? Sy­vä­nen oi­val­si, et­tä oli tie­dos­ta­mat­taan ta­voi­tel­lut mui­den hy­väk­syn­tää.

Kurs­sil­la Sy­vä­nen har­joit­te­li sa­no­maan ää­neen ”nyt mi­nua kiin­nos­taa, tyk­kää­vät­kö kaik­ki mi­nus­ta” ja ot­ta­maan vas­taan kai­ken­lais­ta pa­lau­tet­ta. Vä­hi­tel­len hän oi­val­si, et­tei kaik­kia tar­vit­se­kaan miel­lyt­tää.

– Jos joku ei tyk­kää mi­nus­ta, se ei tar­koi­ta sitä, et­tä mi­nun pi­täi­si ol­la eri­lai­nen tai mi­nus­sa oli­si mi­tään vi­kaa.

Puhu tot­ta vaik­ka pel­käät

Ra­di­kaa­li re­hel­li­syys pe­rus­tuu sii­hen, et­tä jo­kai­nen saa ol­la oma it­sen­sä. Mi­tään puo­lia ei tar­vit­se pii­lo­tel­la, vaan voi avoi­mes­ti ker­toa, mitä si­sim­mäs­sä liik­kuu – va­loi­neen ja var­joi­neen.

– Ih­mi­sil­lä on syvä tar­ve tul­la näh­dyk­si ja kuul­luk­si. Ja sa­maan ai­kaan pel­ko sii­tä, mitä oman si­sim­pän­sä pal­jas­ta­mi­ses­ta voi seu­ra­ta, Sy­vä­nen sa­noo.

Moni us­koo, et­tä jos näyt­tää vain hy­vät puo­len­sa, tu­lee hy­väk­sy­tyk­si ja ra­kas­te­tuk­si. Vaik­ka us­ko­mus ei pidä paik­kaan­sa, se elää sil­ti sy­väl­lä.

Val­heen po­luil­le lip­suu eten­kin sil­loin, kun pel­kää to­tuu­den louk­kaa­van tai suu­tut­ta­van. On hel­pom­paa ol­la hil­jaa kuin pal­jas­taa jo­tain ikä­vää. Vaik­ka toi­sen re­ak­tio kuin­ka pe­lot­tai­si, Sy­vä­nen ke­hot­taa ker­to­maan myös sen: ”Mi­nua pe­lot­taa, et­tä suu­tut, mut­ta olet­ko sil­ti val­mis kuun­te­le­maan?”

Toi­sen re­ak­ti­oi­ta on tur­ha ar­vail­la etu­kä­teen, kos­ka ar­vauk­set me­ne­vät usein met­sään, Sy­vä­nen muis­tut­taa. Vas­ta­puo­li re­a­goi yleen­sä luul­tua po­si­tii­vi­sem­min to­tuu­teen, ker­too myös vuo­si sit­ten teh­ty chi­ca­go­lai­nen yli­o­pis­to­tut­ki­mus.

Sy­vä­sen mie­les­tä hy­viin so­si­aa­li­siin tai­toi­hin kuu­luu se, et­tei jätä sa­no­mat­ta asi­oi­ta, jot­ka vai­vaa­vat it­seä. Toi­saal­ta yh­tä tär­ke­ää on myös osa­ta ar­vi­oi­da, mil­loin ja mil­lä ta­val­la kan­nat­taa avau­tua – tai on­ko pa­ras­ta sit­ten­kin ol­la hil­jaa.

Jos asia ei ole it­sel­le ko­vin tär­keä, hil­jaa ole­mi­nen voi ol­la hyvä rat­kai­su, Sy­vä­nen us­koo. Hän on it­se op­pi­nut kuun­te­le­maan lii­an­kin in­nok­kaas­ti neu­vo­ja an­ta­vaa äi­ti­ään sen si­jaan, et­tä sa­noi­si suo­raan ”en ha­lua kuun­nel­la”.

– Tök­säyt­te­ly on eri asia kuin re­hel­li­syys, Sy­vä­nen muis­tut­taa.

Lupa vaih­taa miel­tä

Kaik­ki tun­te­vat ”joo joo -tyy­pin”, mut­ta har­va ajat­te­lee, et­tä ikui­nen myö­täi­li­jä on oi­ke­as­ti va­leh­te­li­ja. Myös Sy­vä­nen oli en­nen pas­sii­vi­nen mu­ka­na aje­leh­ti­ja, joka suos­tui eh­do­tuk­siin sen kum­mem­min miet­ti­mät­tä.

– En ot­ta­nut vas­tuu­ta va­lin­nois­ta­ni, vaan syy­tin myö­hem­min mui­ta pas­sii­vis-ag­g­res­sii­vi­ses­ti, esi­mer­kik­si va­lit­ta­mal­la.

Nyt hän käyt­tää kuu­den se­kun­nin sään­töä. Kun ka­ve­ri eh­dot­taa vaik­ka kah­vil­le me­noa, hän kuu­los­te­lee het­ken, ha­lu­aa­ko oi­ke­as­ti läh­teä. Re­hel­li­syy­teen kuu­luu myös oi­keus muut­taa miel­tä.

– Jos so­vit­tu ta­paa­mi­nen ei enää tun­nu­kaan hou­kut­te­le­val­ta, sa­non: ”Tie­dän, et­tä so­vim­me näin, mut­ta nyt en jak­sa­kaan. Mil­tä si­nus­ta tun­tuu, jos pe­ru­taan?”

Sy­vä­nen muis­tut­taa, et­tä kai­kil­la on yh­tä­läi­nen oi­keus sa­noa ”sori, nyt en jak­sa­kaan.”

– On iha­naa, et­tä on ys­tä­viä, jot­ka pi­tä­vät huol­ta it­ses­tään. Ei­kä ta­paa­mi­sen pe­ruut­ta­mi­nen tar­koi­ta, et­tei­kö toi­nen oli­si sil­ti tär­keä.

Pei­li kä­teen pa­ri­suh­tees­sa

Rak­kaus jos mikä on ra­di­kaa­lia re­hel­li­syyt­tä, sil­lä se vaa­tii roh­keut­ta pal­jas­taa si­sim­pän­sä. Pit­kis­sä pa­ri­suh­teis­sa re­hel­li­syys voi kui­ten­kin unoh­tua vuo­sien mit­taan.

– Jos pie­niä jut­tu­ja jät­tää jat­ku­vas­ti sa­no­mat­ta, voi pian huo­ma­ta, et­tei enää tun­ne­kaan tois­ta, Sy­vä­nen tie­tää.

Jos yh­teys kump­pa­niin on ka­don­nut, Sy­vä­nen suo­sit­te­lee päi­vit­täis­tä ja­ka­mis­het­keä: mo­lem­mat ker­to­vat toi­sel­le vii­den mi­nuu­tin ajan kai­kes­ta, mikä tun­tuu tär­ke­äl­tä ja toi­nen kuun­te­lee kom­men­toi­mat­ta. Asi­at voi­vat ol­la ar­ki­sia, ku­ten mi­ten päi­vä meni tai mikä har­mit­taa.

– Kun ikä­vät tun­teet kä­sit­te­lee tuo­reel­taan, asi­oi­ta ei jää ham­paan­ko­loon ja lä­hei­syys li­sään­tyy.

Jos oma kump­pa­ni ei puhu ei­kä pus­saa, Sy­vä­nen ke­hot­taa va­lit­ta­mi­sen si­jaan kat­so­maan pei­liin ja vas­taa­maan re­hel­li­ses­ti: Mi­ten se, et­tä olen va­lin­nut juu­ri hä­net kump­pa­nik­se­ni, pal­ve­lee mi­nua? On­ko mi­nul­le tär­ke­ää saa­da pu­hua ja tul­la kuul­luk­si? Osaan­ko it­se kuun­nel­la? Ha­lu­an­ko yli­pään­sä enää ol­la yh­des­sä?

Kun us­kal­taa ol­la re­hel­li­ses­ti oma it­sen­sä ja pyy­tää mitä ha­lu­aa, ih­mis­suh­teet sy­ve­ne­vät ja muut­tu­vat an­toi­sam­mik­si. Enää ei tar­vit­se miet­tiä ”mitä muut mi­nus­ta ajat­te­le­vat” ja ha­kea mui­den hy­väk­syn­tää. Re­hel­li­syys li­sää on­nel­li­suut­ta, mut­ta Sy­vä­nen nä­kee vie­lä si­tä­kin tär­ke­äm­män syyn pu­hua tot­ta.

– Kun sel­vit­tä­mät­tö­mät asi­at ei­vät vai­vaa, voi elää täy­sil­lä täs­sä het­kes­sä. 

Lue Myös