Artikkeli

www.mikapollari.com

An­na-Lii­sa Hä­mä­läi­nen teks­ti Mika Pol­la­ri ku­vat

Näyt­te­li­jä, oh­jaa­ja Tii­na Lymi

"Olen huono kestämään virheitä"

Tiina Lymi on valmis tekemään töitä, kunnes kaikki on juuri oikein. Hän on nopeaälyinen ja joskus niin herkkä, että ampuu hyttystä singolla. - Vanhenemisen parhaita puolia on, että välitän vähemmän muiden sanomisista. Hyväksyn sen, ettei kaikkien kanssa voi kävellä auringonlaskuun, hän toteaa.

Tii­na Lymi pyy­tää pah­vi­kah­via ja si­ka­na mai­toa. Hän se­lit­tää ryh­ty­neen­sä juo­maan kah­via nel­jä vuot­ta sit­ten ja jää­neen­sä kouk­kuun. Jos kah­via ei saa, pää tu­lee ki­pe­äk­si. Li­säk­si hän epäi­lee näyt­tä­vän­sä tyh­mäl­tä ku­vis­sa, mikä ei to­del­la­kaan pidä paik­kaan­sa.

Olem­me so­pi­neet, et­tem­me käy suu­rem­min läpi van­ho­ja asi­oi­ta. Vaik­ka sitä ker­to­mus­ta, jos­sa tam­pe­re­lai­nen yk­sin­huol­ta­ja­äi­ti us­koo lah­jak­kaan ja pon­te­van tyt­tä­ren­sä pys­ty­vän mi­hin vain. Ja ty­tär pys­tyy. Hän muun mu­as­sa pää­see Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­luun en­si yrit­tä­mäl­lä.

Lap­suus muok­kaa mei­tä

Tii­na sa­noo kui­ten­kin, et­tä tie­tyt asi­at ei­vät ka­toa ih­mi­ses­tä. Ne voi­vat kyl­lä muut­taa muo­to­aan.

– On su­rul­lis­ta, mi­ten pal­jon jot­kut lap­suu­den asi­at muok­kaa­vat mei­tä ja mi­ten pal­jon tar­vit­sem­me älyä ja ky­kyä sii­hen, et­tem­me kan­na huo­no­ja asi­oi­ta mu­ka­nam­me.

Hän pu­huu hy­väk­syn­nän ha­ke­mi­ses­ta: mik­sen kel­paa, mi­nus­sa on vi­kaa. Näi­tä asi­oi­ta jou­tuu kä­sit­te­le­mään suh­tees­sa sii­hen, mitä us­kal­taa teh­dä.

– Nuo­rem­pa­na hä­vi­ä­mi­nen oli kes­tä­mä­tön­tä. Nyt se on enem­män sitä, et­tä otan haas­tei­ta vas­taan mie­lel­lä­ni ti­lan­teis­sa, jois­sa nii­tä ei edes hei­te­tä. En kui­ten­kaan kil­pail murs­kaa­mal­la toi­sia vaan it­se­ni kans­sa. Pys­tyn­kö tä­hän? Kai­van it­ses­tä­ni jak­sa­mi­sen, voi­man ja roh­keu­den kä­si­tel­lä asi­at.

Am­mun hyt­tys­tä sin­gol­la

Tii­na Lymi tun­nis­taa it­ses­sään yli­ko­ros­tu­neen herk­kyy­den, jota hän on op­pi­nut peit­tä­mään ai­kui­se­na. Hän on kii­tol­li­nen älys­tä, joka on an­ta­nut riit­tä­väs­ti ana­lyyt­tis­tä ky­kyä kä­si­tel­lä ris­ki­alt­tii­ta ti­lan­tei­ta.

– Jos­kus am­mun sil­ti hyt­tys­tä sin­gol­la. Vä­li­tön eloon­jää­mis­tais­te­lu al­kaa sa­man tien. Sen omi­nai­suu­den kans­sa olen teh­nyt töi­tä.

Van­he­ne­mi­sen par­hai­ta puo­lia on, et­tä hän vä­lit­tää en­tis­tä vä­hem­män sii­tä, mitä ih­mi­set sa­no­vat.

– Ny­ky­ään hy­väk­syn sen, et­tei kaik­kien kans­sa voi kä­vel­lä au­rin­gon­las­kuun. Ja vaik­ka ris­ti­rii­ta oli­si so­vit­ta­ma­ton, on kum­man­kin ko­ke­mus yh­tä ar­vo­kas.

Hy­viä ja huo­no­ja päi­viä

Kun alam­me ot­taa ku­via, Tii­na ky­syy kä­ve­ly­mat­ko­jen pi­tuuk­sia. Hän ker­too, et­tä yh­dek­sän vuot­ta sit­ten hä­nel­lä to­det­tiin ni­vel­reu­ma.

– Ajat­te­lin, et­tä reu­ma in­va­li­di­soi mi­nut ja kuo­len yk­si­näi­se­nä töö­lö­läis­mök­kii­ni. Elä­mä­ni on ohi.

Hän ei pu­hu­nut asi­as­ta työ­ka­ve­reil­leen­kaan pit­kään ai­kaan.

– Lo­pul­ta oli iso hel­po­tus sa­noa asia ää­neen. Ih­mis­ten suh­tau­tu­mi­nen on ol­lut iha­naa. Ni­vel­reu­mas­sa on hy­viä ja huo­no­ja päi­viä, ja huo­noi­na päi­vi­nä mua au­te­taan ai­na.

Tii­na on saa­nut voi­mia sii­tä, kun on lu­ke­nut tai kuul­lut jon­kun toi­sen ih­mi­sen elä­män ra­joit­teis­ta. Va­ka­vien­kin sai­rauk­sien kans­sa voi teh­dä mitä vain. Sik­si hän ker­too asi­as­ta nyt, vaik­ka hän­tä as­kar­rut­taa, mil­lai­sia klik­ki­ot­si­koi­ta ai­hees­ta voi­daan laa­tia.

Mi­ten siis­tiä on kä­vel­lä!

Tä­nään Tii­na iloit­see jo­kai­ses­ta päi­väs­tä, kun hä­nel­lä ei ole oi­rei­ta.

– Kun vai­ke­an jak­son jäl­keen kä­ve­len il­man oi­rei­ta, te­ki­si mie­li an­taa jo­kai­sel­le vas­taan­tu­li­jal­le ylä­fem­mat. Mi­ten siis­tiä on kä­vel­lä! Voin nos­taa kä­det il­maan ja pu­kea ta­kin pääl­le. Tans­si­mi­nen on iha­naa.

Ur­hei­lu on ol­lut tär­ke­ää, ja juok­se­mi­ses­ta luo­pu­mi­nen on ol­lut hen­ki­ses­ti vai­ke­aa.

­– Jot­kut asi­at ovat ohi lo­pul­li­ses­ti. Sil­loin meis­tä jo­kai­sen on et­sit­tä­vä mui­ta ta­po­ja. On tämä ai­ka paha paik­ka. Mik­si tää tuli mul­le? Mut­ta jo­kai­sel­la on ris­tin­sä. Voin miet­tiä, mi­ten toi­min, kun joku asia me­nee pa­has­ti pie­leen. Odo­tan­ko, et­tä ra­tik­ka ajaa ylit­se­ni vai nou­sen­ko täs­tä?

Se nai­nen sie­ti kai­ken

Syys­kuus­sa Tii­na pa­laa val­ko­kan­kaal­le näyt­tel­jän roo­lis­sa. En­si-il­taan tu­lee Alek­si Mä­ke­län oh­jaa­ma elo­ku­va Olen suo­ma­lai­nen. Se ker­too lau­la­ja Kari Ta­pi­os­ta, ja Tii­na esit­tää hä­nen vai­mo­aan Pia Vi­he­ri­ä­vaa­raa.

Elo­ku­va näyt­tää kyl­lä uran, mut­ta muis­tut­taa ko­ros­te­tus­ti lau­la­jan al­ko­ho­lis­mis­ta: hu­ma­lai­sen ör­vel­lyk­ses­tä, riip­pu­vuu­des­ta ja it­se­tu­hos­ta.

Tii­na Lymi tul­kit­see roo­lin­sa rii­pai­se­vas­ti.

– En ol­lut näy­tel­lyt het­keen, ja se oli haus­kaa. Se nai­nen sie­ti kai­ken.

Yö­syö­tön jäl­keen Tar­ha­päi­vä

Tii­nan seu­raa­va oma oh­jaus, mar­ras­kuus­sa en­si-il­taan tu­le­va, Eve Hie­ta­mie­hen sa­man­ni­mi­seen ro­maa­nin pe­rus­tu­va Tar­ha­päi­vä, on par­hail­laan leik­kaus­vai­hees­sa. Se on jat­ko-osa suu­ren suo­si­on saa­nel­le Yö­syöt­tö-elo­ku­val­le.

Oh­jaa­ja­na ja kä­si­kir­joit­ta­ja­na työn val­mis­tu­mi­nen on Tii­nal­le ai­na yl­lä­tyk­sen het­ki: nyt ih­mi­set kat­so­vat tä­män, ja kai­kil­la on sii­tä mie­li­pi­de, her­ra­ju­ma­la!

Töis­sä Tii­na ker­too kes­tä­vän­sä pai­nei­ta hy­vin, sil­lä in­nos­tu­es­saan hän ei edes huo­maa nii­tä. Mut­ta hän on herk­kä ti­lan­teil­le, hais­te­lee ja ais­tii asi­oi­ta omas­ta mie­les­tään lii­kaa­kin.

– Tun­tee­ni ovat iso­ja. Kun joku ih­mi­nen lii­kut­taa mua, saa­tan men­nä ha­laa­maan hän­tä.

On ai­ka läh­teä leik­kaa­maan Tar­ha­päi­vää. Sen jäl­keen Tii­na ta­paa 93-vuo­ti­aan iso­äi­tin­sä.

– Hä­nel­tä olen saa­nut myös hy­vän elä­mä­noh­jeen: Muis­ta ai­na, et­tä tois­ta kat­kai­se­mal­la et it­se pi­te­ne.

Tii­na Lymi, 47

Näyt­te­li­jä, oh­jaa­ja ja kä­si­kir­joit­ta­ja.

Te­at­te­ri­roo­le­ja mm. KOM-te­at­te­ris­sa, Ryh­mä­te­at­te­ris­sa ja Tam­pe­reen Työ­vä­en Te­at­te­ris­sa.

Elo­ku­va­roo­le­ja mm. Ak­vaa­ri­o­rak­kaus 1993; Juok­su­hau­dan­tie 2004, Ar­mi elää 2015.

Te­le­vi­si­os­sa mm. Vuo­roin vie­rais­sa 1997, Tah­don asia 2005, Klik­kaa mua 2011, Syke 2014-2019, Se­ka­sin 2018 ja Roba 2015-.

Kä­si­kir­joit­ta­ja ja oh­jaa­ja: Äk­ki­läh­tö 2016 (k+o), Na­pa­pii­rin san­ka­rit 2017 (o), Ilo­sia ai­ko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja 2018 (k+o).

Ajan­koh­tais­ta:

Olen suo­ma­lai­nen, en­si-il­ta 13.9. Tii­na näyt­te­lee lau­la­ja Kari Ta­pi­on puo­li­son Pia Vi­he­ri­ä­vaa­ran roo­lin.

Tar­ha­päi­vä, en­si-il­ta 15.11. Tii­na Ly­min oh­jaus. Kä­si­kir­joi­tus on Tii­na Ly­min ja An­na Vii­ta­lan.

Lue Myös