Artikkeli

Teks­ti Tii­na Komi

Kuva Kai Tirk­ko­nen

”Mihin viranomainen lopettaa, siitä äiti jatkaa”

Huoli omasta lapsesta ei pääty vielä lapsen aikuistuttuakaan, jos lapsen asiat eivät ole kunnossa. ADHD-lapsen äiti Orvokki Rytky kertoo kokemuksistaan.

ADHD-oi­reyh­ty­mäs­tä ei tie­det­ty juu­ri mi­tään, kun Or­vok­ki Ryt­kyn kuo­pus oli lap­si.

Vil­kas poi­ka jak­soi val­voa koko 500 ki­lo­met­rin au­to­mat­kan per­heen ko­ti­paik­ka­kun­nal­ta Ni­va­las­ta Hel­sin­kiin, vaik­ka si­sa­ruk­set nu­kah­ti­vat jo al­ku­mat­kas­ta. Bus­si­mat­kat hän hu­vit­te­li nis­ka­tu­kien pääl­lä kiep­pu­en.

”Meni kym­me­nen vuot­ta, en­nen kuin di­ag­noo­si saa­tiin"

Or­vok­ki ajat­te­li, et­tä Mik­ko on vain eri­lai­nen, vil­kas ja ää­ret­tö­män herk­kä. Malt­ta­ma­ton poi­ka, joka ei jak­sa­nut odot­taa omaan vuo­ro­aan vaan pu­hui mui­den pääl­le.

Or­vok­ki al­koi huo­les­tua vas­ta, kun Mik­koa alet­tiin kiu­sa­ta kuu­den­nel­la luo­kal­la ja hän ryh­tyi pin­naa­man kou­lus­ta.

Mik­ko sai lä­het­teen 140 ki­lo­met­rin pää­hän Ou­luun nuo­ri­sop­sy­ki­at­ri­an po­lik­li­ni­kal­le. Hä­nen oi­rei­taan hoi­det­tiin kou­lu­kiu­saa­mi­ses­ta ja van­hem­pien eros­ta joh­tu­va­na ma­sen­nuk­se­na.

Erää­nä il­ta­na Or­vok­ki sat­tui nä­ke­mään te­le­vi­sio-oh­jel­man, jos­sa pu­hut­tiin ADHD:sta. Oi­reet kuu­los­ti­vat tu­tuil­ta.

– Ihan kuin mi­nun poi­ka­ni, ajat­te­lin. Aloin sel­vit­tää, mis­tä sii­nä on kyse. Meni kui­ten­kin kym­me­nen vuot­ta, en­nen kuin Mik­ko sai ADHD-di­ag­noo­sin.

ADHD on ak­tii­vi­suu­den ja tark­kaa­vai­suu­den neu­rop­sy­ko­lo­gi­nen häi­riö, jon­ka oi­rei­ta ovat tark­kaa­mat­to­muus, yli­ak­ti­vi­suus ja im­pul­sii­vi­suus. ADHD voi il­me­tä mo­nin eri ta­voin, ja sii­hen voi liit­tyä sa­maan ai­kaan mui­ta neu­ro­lo­gi­sia ja psyyk­ki­siä häi­ri­öi­tä.

”Mik­ko ko­kei­li al­ko­ho­lia en­sim­mäi­sen ker­ran 13-vuo­ti­aa­na ja jäi no­pe­as­ti kouk­kuun.”

”Olen tais­tel­lut lap­se­ni oi­keuk­sien puo­les­ta”

Or­vok­ki ot­ti yh­teyt­tä ADHD-liit­toon Hel­sin­kiin ja yrit­ti saa­da ko­ti­paik­ka­kun­nal­la Mi­kol­le di­ag­noo­sin ja apua, mut­ta tur­haan.

– Im­pul­sii­vi­set ja her­käs­ti asi­ois­ta in­nos­tu­vat ADHD-lap­set ad­dik­toi­tu­vat hel­pos­ti et­sies­sään viih­dy­ket­tä ja te­ke­mis­tä. Mik­ko ko­kei­li al­ko­ho­lia en­sim­mäi­sen ker­ran 13-vuo­ti­aa­na ja jäi no­pe­as­ti kouk­kuun. Ylä­as­teel­la Mi­kos­ta tuli ali­suo­riu­tu­ja. Hän aloit­ti ja kes­keyt­ti nel­jä kes­ki­as­teen kou­lu­tus­ta.

Erää­nä jou­lu­aa­to­naat­to­na pa­ri­kymp­pi­nen Mik­ko tun­si olon­sa niin ah­dis­tu­neek­si, et­tä ar­ve­li tap­pa­van­sa it­sen­sä tai jon­kun muun, jol­lei saa apua.

Or­vok­ki vei hä­net sai­raa­laan. Psy­ki­at­ri hauk­kui Or­vo­kin mah­dot­to­mak­si Poh­jan akak­si, kun tämä ei us­ko­nut, et­tä käyn­ti mie­len­ter­veys­neu­vo­las­sa ker­ran vii­kos­sa aut­tai­si poi­kaa.

Mie­len­ter­veys­neu­vo­las­ta löy­tyi vih­doin psy­ko­lo­gi, joka tun­nis­ti Mi­kon ADHD-oi­reet ja tes­ta­si tä­män. Di­ag­noo­si oli sil­lä sel­vä. Mi­kol­le löy­tyi so­pi­va lää­ke.

Or­vok­ki huo­kai­si hel­po­tuk­ses­ta ja ajat­te­li on­gel­mien rat­ke­a­van. Mut­ta Mik­ko lo­pet­ti lääk­kei­den syö­mi­sen, kos­ka hä­nel­lä ei ol­lut va­raa nii­hin. Tuli ta­ka­pak­kia, on­nis­tu­mi­sia ja taas ta­ka­pak­kia.

Or­vok­ki on tais­tel­lut lap­sen­sa oi­keuk­sien puo­les­ta, tut­ki­nut la­ki­py­kä­liä ja ot­ta­nut asi­ois­ta sel­vää.

– Mi­hin vi­ra­no­mai­nen lo­pet­taa, sii­tä äi­ti jat­kaa.

”Huo­le­ni kaik­ko­a­vat mat­koil­la ja kir­joit­ta­mal­la”

Or­vok­ki saa voi­maa va­lo­ku­vauk­ses­ta. Hä­nes­tä on iha­na ku­va­ta ko­ti­pi­ha­pii­ris­tä au­ke­a­vaa jär­vi­nä­ky­mää. Puo­li­sos­ta on iso tuki. Lap­sen­lap­sis­ta, joi­ta Or­vo­kil­la on pe­rä­ti 14, on pal­jon iloa mum­mul­le.

Or­vok­ki on saa­nut neu­vo­ja ADHD-yh­dis­tyk­ses­tä ja toi­mii nyt it­se ko­ke­mus­kou­lut­ta­ja­na. Mui­den ADHD-las­ten van­hem­pien ta­ri­nat loh­dut­ta­vat Or­vok­kia.

Par­hai­ten huo­let kaik­ko­a­vat mat­koil­la. Myös kir­joit­ta­mi­nen aut­taa. Ras­kaim­pi­na kau­si­na Or­vok­ki kir­joit­ti öi­sin tus­kaan­sa ulos.

”Hän on vie­nyt elä­mäs­tä­ni hir­ve­än suu­ren osan”

Or­vok­ki on nyt eläk­keel­lä, mut­ta vie­lä töis­sä ol­les­saan hän sai­ras­tui uu­pu­muk­seen. Lää­kä­ri huo­ma­si, et­tä Or­vok­ki oli hy­vin trau­ma­ti­soi­tu­nut ja lä­het­ti hä­net trau­ma­te­ra­peu­tin vas­taa­no­tol­le.

Te­ra­peut­ti opet­ti Or­vo­kil­le voi­maan­tu­mis­har­joi­tuk­sia, jois­sa men­tiin mie­li­ku­vis­sa hy­vään paik­kaan ja hy­vään oloon. Hän teki nii­tä vuo­den ver­ran var­tin päi­väs­sä ja te­kee yhä tar­vit­ta­es­sa pie­niä hen­gi­tys­har­joi­tuk­sia. Näin hän on op­pi­nut ot­ta­maan het­kiä it­sel­leen.

– Mik­ko on vie­nyt elä­mäs­tä­ni hir­ve­än suu­ren osan. Täl­lä het­kel­lä 30-vuo­ti­aal­la mie­hel­lä on hyvä vai­he ja minä voin ve­täy­tyä taka-alal­le.

– Olen kui­ten­kin suo­rit­ta­ja­tyyp­piä. An­nan ih­mis­ten va­ras­taa ai­kaa­ni ja olen teh­nyt elä­mäs­sä­ni pal­jon muu­ta kuin oli­sin ha­lun­nut, ajau­tu­nut vir­ran mu­ka­na. Nyt­kin olen mu­ka­na ai­kaa vaa­ti­vas­sa va­paa­eh­tois­työs­sä. Bon­gaan ali­tui­ses­ti uu­sia jut­tu­ja ja in­nos­tun niis­tä. Eh­kä olen it­se­kin ADHD-ih­mi­nen, Or­vok­ki Ryt­ky ar­ve­lee.

Lue Myös