Lääkäri käski lisätä ruokaan reilusti suolaa alhaisen verenpaineen takia, Helmi virnistää.
Hanne Manelius
Miina Leppänen
Konnevetinen Helmi Mehto täyttää tammikuussa sata vuotta. Ajatus kulkee kirkkaana, mutta näkö on heikentynyt.
– Koetin juuri sukkaa kutoa, nousin kiikkutuoliin ja oli jo silmukoita pudonnut. Semmoista on sukan kutomiseni. Lankoja tuo eräs hoitaja, Helmi kertoo.
Elo palvelutalossa toimii. Äskettäin asukkaat maistelivat vappuna istuttamiaan uusia perunoita.
– Jos on käyntiä kaupoilla, hoitaja lähtee viemään pyörätuolilla, kun en kävele pitkiä matkoja. Ulos pääsee vaikka kuinka tiuhaan, mutta kylmillä ilmoilla en herkästi lähde, kun olen arka vilustumaan.
Halutessa seuraa
Juttuseuraa Helmi löytää ruokapöydästä ja kahviaikaan, mutta enimmäkseen kukin on omissa oloissaan ja monet kuulevat huonosti.
– Tulevasta ei osaa tietää. Muistelen menneitä, niin aika menee mukavasti. Olen oppinut olemaan omin päin enkä erikoisemmin kaipaa seuraa. Sen minkä suku käy, on hyvä.
Eläminen on kansaneläkeläiselle nuukaa. Asumistuen ja lääkkeiden jälkeen käteen jää 80 euroa, kun samaan vaivaan määrätään ensin yksi lääke ja kokeiden jälkeen toinen. Kuukaudessa kuluu 150 euroa lääkkeisiin. Siitä huolimatta Helmi jakaa kymppinsä lapsenlapsilleen, ellei käy ”tuhlaamassa” sukkiin tai tarjottaviin karamelleihin.
Vapaus parasta
Elämänsä työvuosia Helmi kuvailee Aatamin aikuisiksi, sillä nykyään kaikki on koneellistettu.
– Nykyihmiset eivät tiedä, mistä päin lehmää lypsetään. Koulussa tarvitaan avustajia, kun ennen toverin piti auttaa. Poikien taso menee alaspäin, tytöt pärjäävät paremmin. Riippuu tietysti yksilöistä. Suomen koulu ei ole enää kärkipäässä kuten ennen, Helmi arvioi.
Parasta nykyajassa Helmille on oma vapaus, kun saa olla sängyssä pötköllään ja lepäillä vain. Muutoin nykymeno vaikuttaa vuosisadan eläneestä maailmanlopun meiningiltä, kun on sotia, terrori-iskuja ja levottomuuksia.
– Eivätkö isot herrat voisi kukin antaa periksi ja sovussa koettaisivat rakentaa maailmaa? Nytkin Venäjän toistasataa metriä pitkä sukellusvene kulkee Norjan rannikkoa pitkin.
Työläisten arkea
Suomi oli juuri julistautunut itsenäiseksi, kun Helmi syntyi Aapeli ja Eriikka Makkosen nuorimmaiseksi 5. tammikuuta 1918. Perhe asui Suolahdessa, milloin vuokralla, milloin torpassa ja kasarmilla, milloin mökissä.
Vastasyntyneessä valtiossa varaton ja omistava väestö asettuivat vastatusten, mutta Suolahdessa punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset ottivat yhteen vain rautatieaseman valtauksessa. Arjessa eriarvoisuus näkyi puutteena.
– Kun sisko oli isän sukulaisten talossa pikkupiikana, siellä sai jauhoja petun sekaan, toisinaan saivat velliäkin, Helmi kertoo.
Nälkää Makkosen perheessä ei silti tarvinnut nähdä. Eriikka-äiti teki töitä sahalla ja kehräsi ihmisille villalankoja tai ompeli vaatteita, joita kyläläiset teettivät. Aapeli-isä oli sekatyömies, ja nuorimmaisen syntymän aikoihin hän työskenteli turvepehkutehtaalla.
Vuoden 1918 tapahtumissa Aapeli-isä ei asettunut kummallekaan puolelle. Hän ei joutunut valitsemaan edes armeijan syynissä, koska sai vapautuksen.
– Ei hän kommunisti ollut, vaan tannerilainen eikä kiihkeä ainakaan kotona. En tiedä sitten miesporukassa. Kun perhe oli huonommassa asemassa, niin oli sitäkin puhetta, että herrat ovat herroja.
Eriikka-vaimo myötäili miestään yhteiskunnallisissa asioissa, olihan hän kotoisin pientilalta.
Helmi lähti töihin jo 14-vuotiaana. Nyt hänellä on jo 23 lastenlasta.
Hanne Manelius
Töihin vaneritehtaaseen ja emännäksi
Käytyään kuusivuotisen koulun Helmi itse lähti töihin 14-vuotiaana ja päätyi myöhemmin piiaksi Hankasalmelle. Kävellessään Hänniskylän raittia tyttö huomasi, että takana seurasi tumma mies. Helmi juoksi karkuun, mutta aina mutkan jälkeen mies oli lähempänä.
Ei auttanut kuin jäädä juttusille. Mies oli Nestori, Mehtolan talon isäntä, joka oli yksitoista vuotta vanhempi, mutta iskenyt jo silmänsä 18-vuotiaaseen Helmiin.
Tyttö lähti Suolahteen töihin vaneritehtaaseen, mutta melussa aikansa tuumailtuaan suopui Nestoriin. Niin piiasta tuli emäntä taloon. Tammikuussa 1939 syntyi esikoistytär. Saman vuoden lokakuussa otettiin miehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitten rintamalle. Osa puinneista jäi talon nuorimman veljen urakaksi.
– Tuntui siltä, että se on sitten loppu ja että miehet jäävät sinne. Päivä kerrallaan piti mennä ja toivoa, että tulisivat vielä, Helmi huokaa.
Talot työt Helmille
Nuori vaimo jäi lapsen kanssa kotiin, mutta Aapeli-isä hommasi apulaiseksi 17-vuotiaan tytön. Kaikki talon työt kaatuivat Helmille. Navetassa oli kuusi lehmää ja vasikoita, viisi lammasta, sika ja hevonen. Päälle tulivat vielä peltotyöt. Ensimmäiset aviovuodet elettiin etäliittoa, ja asiat hoidettiin kirjeitse.
– Minä kysyin tai Nestori toimitti. Työasioita selvitettiin: ”Koeta hommata öljyt, että saadaan puinnit tehtyä. Sitten kun päästään lomalle, on mukava.” Tämmöistä vähän, rakkauslirkutuksia ei ollut, Helmi kertoo.
Asemasodan aikaan maanviljelijät pääsivät kahden kuukauden välein lomalle, mutta se kului töitä tehdessä. Vuonna 1942 avuksi tuli Nestorin veli, kun vanhempi ikäluokka päästettiin hetkeksi kotiin.
Sota-ajan määräyksiä
Sota-aikana Helmin kaksi siskoa kävivät välillä auttamassa ja järjestivät rukiinleikkuutalkoot. Jälki kylälle sijoitettujen vankien jäljiltä oli ”kuin olisi sika käynyt tonkimassa”, tottumattomia kun olivat. Kansanhuollosta tuli vähän väliä määräyksiä, että oli tuotava heiniä, viljaa, lihaa ja voita.
– Kerrankin ostin naapurista lehmän, kun en omia hennonut tapattaa, ja määräys oli sadasta kilosta lihaa. Lehmä meni kokonaan kansanhuoltoon. Se vietiin elävänä asemalle, ja kärryt jäivät koko sodan ajaksi sinne, vaikka olisi kotonakin tarvittu.
Esikoistytär varttui sodan varjossa. Levolle käydessä luettiin iltasiunaus, johon pieni Sinikka jatkoi oman rukouksensa: ”Että isä tulisi terveenä kotiin eikä palaisi koti”. Muutaman kilometrin päästä tuli oli vienyt talon.
Yhdessä itkettiin
Sota otti omansa Helminkin lähipiiristä, kun hänen nuorin 27-vuotias veljensä kaatui ankarassa taistelussa elokuussa 1941.
– Yhdessä itkettiin. Tuntui niin pahalta, kun ajatteli äitiä, että sinne poikansa piti antaa.
Läheiseksi tulleelta naapurin vanhalta rouvalta kuoli kaksi poikaa. Helmi koetti auttaa häntäkin pyykinpesussa, sillä suru oli yhteinen. Siskoa on kaihertanut kaikki vuodet Matti-veljen kohtalo.
– Hän kirjoitti rintamalta, että laittaisit vähän ruokaa, kun täällä on niin nälässä. Laitoin paketin, mutta se ei mennyt perille. Veli kirjoitti uudestaan, että laita sisko rakas ruokaa. Laitoin kiireesti uuden paketin, mutta hän ei kerinnyt saamaan sitäkään. Kaivoi mieltäni, että minkälainen kuva jäi siskosta, Helmi suree.
Joku oli vohkinut ensimmäisen paketin, johon oli laitettu vehnäsestä kuivattuja korppuja, kahvia tai korviketta, voita lasipurkissa ja paistettua lihaa.
Helmin vanhempi veli haavoittui monta kertaa, parani ja joutui takaisin. Helmi hoiti myös pahasti haavoittunutta miehensä veljeä ja vaihtoi kääreitä, kun keuhkot näkyivät konepistoolin jäljiltä. Viisi miestä lähti Mehtolasta, neljä tuli takaisin. Yksi veljeksistä kuoli vankileirillä Venäjällä.
Lääkäri käski lisätä ruokaan reilusti suolaa alhaisen verenpaineen takia, Helmi virnistää.
Hanne Manelius
Evakkoelämää
Helmi seuraa aikaansa uutisia ja radion Ykkösaamua kuunnellen. Hän muistelee, miten sota-aikana otettiin evakot vastaan. He olivat omia kansalaisia. Helmin mielestä nykytulijoilla ei ole kotimaissaan hääviä. Siksi meidän pitäisi olla suvaitsevaisia ja sumplata asiat niin, että heille järjestyy paikka.
– On surkeaa, kun väkisten laitetaan ihmisiä pois. Jossakin heidänkin olisi oltava.
Epäluuloisuus vieraita kohtaan ei ole uusi ilmiö, sillä myös sota-aikana oli nihkeitä asenteita. Evakoita saatettiin haukkua ryssiksi, eivätkä jyrkkämielisissä taloissa paikalliset ja vieraat tulleet toimeen. Siitä huolimatta moni muistelee hyvällä sijoitusaikaa.
Helmin kotitaloon evakoita tuli jo talvisodan aikana.
– Olihan siinä tietämistä, kun meille yksitoista henkeä pässäytettiin, ja oli taloja, joihin ei tullut yhtään. Yhteen naapuriin otettiin tuttuja, ettei tarvinnut ottaa evakkoja.
Talon uudet tuulet
Sodan jälkeen taloon tuli uutta elämää, kun pariskunnalle syntyi poika vuonna 1947, joka on suurin Suomessa syntynyt ikäluokka. Mies näki painajaisia, mutta elämä jatkui.
– Naapuriin oli ostettu pyykkikone. Nestori kommentoi, että mitä me sillä teemme. Meillä ei ollut kunnon syömävälineitä, kun mies oli niin nuuka, että kukin veitsellään söi, Helmi muistaa.
Myöhemmin pulsaattorikone ostettiin, samoin lypsykone. Muutenkin uudistuksia tuotiin Mehtolan taloon suhteellisen varhain: sähköt ja juokseva vesi 1950-luvun alussa, lämmin vesi ja uutukainen ajoneuvo, Morris Mini, 60-luvun puolivälissä. Alemmuudentunto istui silti tiukassa.
– Minä olin köyhässä ollut. Ajattelin, että mitä minä vaatimaan, kun ei ollut alun perin itselläkään.
Vuonna 1973 Helmin poika avioitui, ja miniä tuli taloon. Samana syksynä vanha emäntä koki suuren vastoinkäymisen, kun Nestori-puoliso menehtyi sydänkohtaukseen. Sen jälkeen isännyys vaihtui pojalle.
Taloon rakennettiin jatke, johon tulivat sisäsauna ja pyykinpesutilat. Sinikka-tyttären pelkäämä tulipalokin koettiin, kun vasta remontoitu navetta paloi syksyllä 1982.
Iso joukko lastenlapsia
Tähän mennessä Helmille on siunaantunut 23 lastenlasta. Sukua on jo viidettä polvea.
– Kainaloon tulijoita on riittänyt, samoin sieniretkille lähtijöitä, Helmi kertoo.
Vuonna 1990 Helmi muutti Konneveden kirkonkylälle yksiöön, jossa hän asui 97-vuotiaaksi, kaikkiaan 24 vuotta. Sukunsa vanhin pesi pyykkinsä, laittoi ruoan ja kutoi taidokkaita sukkia ja torkkupeittoja, jotka lämmittävät jälkipolvia vuodesta toiseen.
Kunnon heikettyä miniä hoiti anoppiaan puolitoista vuotta, kunnes Helmi sai paikan palvelutalosta. Kaihi on leikattu molemmista silmistä, mutta niissä välähtää yhä iloinen tuike.
– Lääkäri käski lisätä ruokaan reilusti suolaa alhaisen verenpaineen takia, Helmi virnistää.
Mari Lahti
Mari Lahti
www.mikapollari.com
www.mikapollari.com
Kirsi-Marja Savola
Kirsi-Marja Savola
Puikkonen Juha
Puikkonen Juha
Fabian Björk
Fabian Björk
fabian björk
fabian björk
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2