Artikkeli
Kun Markku Kanerva pitää pikaluennon Italian pelityylistä, häntä ei ole vaikea kuvitella koululuokan eteen, vaikka opettajavuosista onkin jo aikaa.

Kun Markku Kanerva pitää pikaluennon Italian pelityylistä, häntä ei ole vaikea kuvitella koululuokan eteen, vaikka opettajavuosista onkin jo aikaa.

Anu Vir­nes-Kar­ja­lai­nen Han­na Lin­nak­ko ku­vat

Markku Kanerva: "Jalkapallo on minussa kiinni kuin tatuointi"

Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva on tehnyt liki mahdottomana pidetystä mahdollista. Tuskin koskaan ennen Suomi on ollut näin lähellä paikkaa EM-kisoissa. Opettajana saadut opit ovat toimineet myös valmentaessa.

Ta­paam­me Mark­ku Ka­ner­van kans­sa kes­kel­lä pa­ras­ta lo­ma­kaut­ta, mut­ta ko­vin pit­kään val­men­ta­jal­la ei ole ai­ko­mus lo­mail­la.

– Otan päi­vän siel­tä ja toi­sen tääl­tä. On niin pal­jon sel­lais­ta, jos­sa täy­tyy ja jos­sa ha­lu­an ol­la mu­ka­na. Elo­kuus­sa me­nem­me vai­mon kans­sa Chi­ca­goon. Eh­kä eh­din siel­lä myös kat­so­maan jon­kun pe­lin.

Jal­ka­pal­lo on Ka­ner­val­le työ ja elä­män­ta­pa. Hä­nen on täy­sin mah­do­ton­ta ku­vi­tel­la yh­tä viik­koa il­man jal­ka­pal­loa.

– Olen jää­nyt kouk­kuun jal­ka­pal­loon. Se on kiin­ni kuin ta­tuo­in­ti.

Lem­pi­ni­mi pi­ha­pe­leis­tä

Jal­ka­pal­lo­al­tis­tus al­koi Hel­sin­gin Mal­mil­la 1970-lu­vun alus­sa. HJK:n seit­se­män­vuo­ti­ai­den kau­pun­gi­no­sa­jouk­kue oli il­man val­men­ta­jaa, ja Mar­kun isä ot­ti hom­man ve­tääk­seen.

Nii­den vuo­sien pi­ha­pe­leis­tä on pe­räi­sin Mar­kun lem­pi­ni­mi ’Rive’ bras­si­täh­ti Ro­ber­to Ri­ve­li­non mu­kaan. Ri­ve­li­no oli voit­ta­mas­sa Bra­si­li­al­le MM-kul­taa 1970.

– Nois­ta ki­sois­ta on jo joi­ta­kin muis­ti­ku­via. Jal­ka­pal­lo al­koi vie­hät­tää enem­män ja enem­män. Eng­lan­nin lii­gan seu­raa­mi­nen te­le­vi­si­os­ta lau­an­tai­sin Au­lis Vir­ta­sen se­los­ta­ma­na oli vii­kon ko­ho­koh­ta.

Jos 1970-lu­vul­la tv-pe­le­jä tuli kat­sot­tua yk­si vii­kos­sa. Nyt saat­taa so­pi­va­na vii­kon­lo­pun päi­vä­nä men­nä nel­jä­kin pe­liä.

– On niin vai­kea ol­la kat­so­mat­ta. Kiin­nos­ta­via pe­le­jä tu­lee koko ajan. Jos pi­tää va­li­ta kat­son­ko pe­lin vai lu­en­ko kir­jaa, va­lit­sen pe­lin. Useim­mi­ten.

Tark­kaa seu­ran­taa

Suu­rin osa mies­ten maa­jouk­ku­een pe­laa­jis­ta pe­laa ul­ko­mail­la. Hei­dän ot­tei­taan Mark­ku seu­raa tii­viis­ti. Apu­na on esi­mer­kik­si Ins­tat-verk­ko-oh­jel­ma, jos­ta nä­kee muu­ta­mal­la klik­kauk­sel­la pe­lei­hin liit­ty­vän sta­tis­tii­kan ja vi­de­o­tal­len­teet.

– Koko pe­liä ei tar­vit­se kat­soa, vaan voin poi­mia ne asi­at, jot­ka juu­ri sil­lä het­kel­lä kiin­nos­ta­vat. Jos tie­tyn pe­laa­jan pää­pe­laa­mi­nen on seu­ran­nas­sa, voin kes­kit­tyä sii­hen. Ja jos näen seu­ra­pe­leis­sä jo­tain, joka voi­si toi­mia myös maa­jouk­ku­ees­sa, voin käyt­tää vi­de­ok­lip­pe­jä kes­kus­te­lun tu­ke­na.

Pelk­kä vi­de­o­seu­ran­ta ei kui­ten­kaan rii­tä. Iso osa pää­val­men­ta­jan työ­tä on kier­tää maa­il­mal­la ta­paa­mas­sa pe­laa­jia hei­dän omas­sa seu­ra­ym­pä­ris­tös­sään ja kes­kus­tel­la seu­ra­val­men­ta­jien kans­sa. Kai­ken ke­rä­tyn tie­don tu­lok­se­na hän va­lit­see so­pi­vim­mat pe­laa­jat ku­hun­kin ot­te­luun.

– Saan pe­laa­jis­ta kuor­mi­tus­ra­por­tit ja kuu­len, mitä miel­tä val­men­ta­jat ovat. Tär­kein­tä on näh­dä omin sil­min, mis­sä kun­nos­sa pe­laa­ja on ja tar­vit­see­ko hän mah­dol­li­ses­ti tu­kea. Työ pe­rus­tuu avoi­muu­teen. Myös seu­rat hyö­ty­vät tie­to­jen vaih­dos­ta.

Pa­rin vii­me vuo­den ai­ka­na mat­ka­päi­viä on ker­ty­nyt kii­tet­tä­väs­ti. Mat­ka­koh­teis­ta on ole­mas­sa lis­taus, tot­ta­han toki. Prof­fak­si­kin kut­su­tul­ta val­men­ta­jal­ta löy­tyy ti­las­to asi­aan kuin asi­aan.

– Odo­ta­pas, kun kat­son ko­neel­ta. Olen käy­nyt pe­laa­jia kat­sas­ta­mas­sa Du­bais­sa, Puo­las­sa, Bel­gi­as­sa, Ruot­sis­sa, Nor­jas­sa, Tans­kas­sa, Sak­sas­sa, Hol­lan­nis­sa, USA:ssa… Seu­ran­nas­sa on pa­ri­na vii­me vuon­na ol­lut koko ajan yli 40 pe­laa­jaa.

Su­ku­pol­vien unel­ma

Pe­laa­ja­rat­kai­sut ja stra­te­gi­at ovat osu­neet koh­dal­leen, sil­lä tus­kin kos­kaan en­nen Suo­men mie­het ovat ol­leet näin lä­hel­lä EM-ki­sa­paik­kaa kuin nyt. Ke­sä­kuus­sa 2–0 voi­tot Bos­nia-Hert­se­go­vi­nas­ta ja Liech­tens­tei­nis­ta nos­ti­vat Suo­men loh­ko­kak­ko­sek­si. Joka loh­kon kak­si pa­ras­ta pää­see EM-ki­soi­hin.

Pe­le­jä on lo­ka­kuun alus­sa jäl­jel­lä kol­me. Jos loh­ko­si­joi­tus ei vie­lä vie ki­soi­hin, ta­ka­port­ti­na on Kan­so­jen lii­gas­sa lii­ga C:n loh­ko­voi­ton an­si­ois­ta paik­ka EM-pu­do­tus­pe­leis­sä, jois­ta joka ta­sol­ta lop­pu­tur­nauk­seen sel­vi­ää yk­si jouk­kue.

– Ki­sa­paik­ka on su­ku­pol­vien unel­ma, jo­hon us­kon lu­jas­ti. Jos en us­koi­si, mik­si te­ki­sin tätä työ­tä?

Unel­man jah­taus jat­kuu 12.10., kun Suo­mi koh­taa Bos­nia-Hert­se­go­vi­nan.

Kos­ka pe­laa­jat pe­laa­vat ym­pä­ri maa­il­maa eri seu­ra­jouk­ku­eis­sa, en­nen maa­jouk­ku­e­pe­le­jä ei yh­teis­tä ai­kaa ole hu­kat­ta­vak­si.

– Ai­kaik­ku­na on en­ti­ses­tään ka­ven­tu­nut. Suur­seu­rat an­ta­vat pe­laa­jat maa­jouk­ku­ei­siin vain ly­hy­ek­si ajak­si.

Yh­teis­hen­ki ja ryh­mä­dy­na­miik­ka tär­kein­tä

En­nen maa­jouk­ku­e­ta­pah­tu­man en­sim­mäis­tä ot­te­lua jouk­kue on yh­des­sä yleen­sä kol­mes­ta nel­jään päi­vää. En­sim­mäi­nen yh­tei­nen päi­vä me­nee mat­kus­ta­mi­ses­ta pa­lau­tu­mi­seen ja hen­ki­lö­koh­tais­ten pa­laut­tei­den an­ta­mi­seen edel­li­ses­tä ta­pah­tu­mas­ta. Vas­ta sit­ten pääs­tään kes­kit­ty­mään tak­ti­seen har­joit­te­luun pa­rin kol­men päi­vän ajan. Sit­ten on­kin jo pe­li­päi­vä.

Yh­teis­hen­gen luo­mi­nen ja hyvä ryh­mä­dy­na­miik­ka ovat Mar­kun val­men­nus­fi­lo­so­fi­as­sa en­si­ar­voi­sen tär­ke­ät. Nii­tä har­joi­tel­laan ai­na, kun jouk­kue on kool­la.

– Se voi ol­la esi­mer­kik­si imp­ro­vi­saa­ti­o­ta, leik­ki­mie­li­siä ki­sai­lu­ja tai tie­to­kil­pai­lu­ja. Sel­lais­ta, joka vaa­tii heit­täy­ty­mis­tä ja yh­teis­työ­tä. Sitä tar­vi­taan ken­täl­lä.

Mark­ku seu­raa po­ru­kan ryh­mäy­ty­mis­tä eri ti­lan­teis­sa. Ruo­kai­luis­sa hän mie­lel­lään oh­jeis­taa kap­tee­nis­toa se­koit­ta­maan pak­kaa niin, et­tä kup­pi­kun­tia ei syn­ny ja et­tä kaik­ki pää­se­vät tu­tus­tu­maan toi­siin­sa.

Sa­man­lai­sia op­pe­ja hän tot­tui käyt­tä­mään jo kau­an ai­kaa sit­ten työs­ken­nel­les­sään ala-as­teen opet­ta­ja­na Haa­gas­sa.

ky­sy­mys on ih­mis­joh­ta­mi­ses­ta

Mark­ku Ka­ner­va ei ol­lut aja­tel­lut uraa opet­ta­ja­na. Hän pyr­ki opis­ke­le­maan fy­si­o­te­ra­peu­tik­si, mut­ta jäi pis­teen pää­hän opis­ke­lu­pai­kas­ta. Kun tut­tu Haa­gan ala-as­teen reh­to­ri tar­jo­si yl­lät­tä­en si­jai­suut­ta, Mark­ku suos­tui ja jäi sil­le tiel­leen.

– Si­jai­suu­den in­noit­ta­ma­na py­rin opet­ta­ja­kou­lu­tuk­seen Hel­sin­gin yli­o­pis­toon ja pää­sin si­sään. Sa­maan ai­kaan pe­la­sin HJK:ssa ja kou­lut­tau­duin val­men­ta­jak­si.

Kun HJK vuon­na 1998 sel­vi­si Mes­ta­rei­den lii­gan loh­ko­vai­hee­seen, Mark­ku oli jouk­ku­een ai­nut pe­laa­ja, joka kävi pe­laa­mi­sen ohel­la töis­sä. Opet­ta­jan hom­mis­ta on sit­tem­min ol­lut pal­jon hyö­tyä.

– Kou­lu­luo­kas­sa ja jouk­ku­ees­sa pä­te­vät sa­mat lai­na­lai­suu­det. Mo­ti­voin­ti ja ta­voit­tee­na­set­te­lu toi­mi­vat sa­mal­la ta­val­la, ku­ten myös ryh­mä­dy­na­miik­ka. On­han kyse ih­mis­joh­ta­mi­ses­ta.

Tu­los tai ulos

Se, mis­sä opet­ta­jan hom­mat ero­a­vat val­men­ta­jan hom­mis­ta, lie­nee var­muus töi­den jat­ku­mi­ses­ta. Val­men­ta­jan työ­tä teh­dään tu­los tai ulos -men­ta­li­tee­til­la.

– Se on ym­mär­ret­tä­vä heti, kun tä­hän leik­kiin ryh­tyy. Mut­ta lii­kaa mah­dol­li­sia pot­ku­ja ei pidä miet­tiä. Sil­loin al­kaa teh­dä vää­riä rat­kai­su­ja. Ja on­han ko­ke­muk­ses­ta täs­sä­kin apua.

Tur­val­li­suu­den tun­ne syn­tyy, kun tie­tää teh­neen­sä kai­ken voi­ta­van­sa asi­ois­sa, joi­hin it­se voi vai­kut­taa.

– Yri­tän jär­ki­pe­räis­tää kai­ken mah­dol­li­sen. En us­ko in­tui­ti­ol­la val­men­ta­mi­seen.

Pe­lien vä­lil­lä on osat­ta­va ren­tou­tua. Mar­kul­le se tar­koit­taa omas­ta kun­nos­ta huo­leh­ti­mis­ta – ja eh­kä pa­rin mat­sin kat­so­mis­ta. Työn ja va­paa-ajan raja saa suo­si­ol­la ol­la häi­ly­vä.

Jos pe­lit me­ne­vät hy­vin ja paik­ka EM-ki­sois­sa to­teu­tuu, voi avau­tua ko­ko­naan uu­sia mah­dol­li­suuk­sia.

– Sil­loin voi­si eh­kä tul­la mah­dol­li­suus val­men­taa ul­ko­mail­la. Us­kon, et­tä työs­ken­te­len tu­le­vai­suu­des­sa­kin jal­ka­pal­lon pa­ris­sa, mut­ta ei opet­ta­mi­nen­kaan ole pois­sul­jet­tua. •

Lue Myös