Artikkeli
Henkilökuva

Nina Nygård

Nina Ny­gård

Maalivahtivalmentaja Sakari Lindfors: ­– Venäjällä sain kahdet potkut yhdessä kaudessa

Jääkiekkovalmentaja Sakari Lindfors on kiertänyt työn perässä ympäri maailmaa. Ura on vaatinut myös uhrauksia.

"Aloi­tin jää­kie­kon vii­si­vuo­ti­aa­na. Jo en­sim­mäi­sis­sä har­joi­tuk­sis­sa ha­lu­sin maa­liin. En tie­dä mis­tä se tuli, mut­ta se oli heti sel­vää. 19-vuo­ti­aa­na mi­nul­le tar­jot­tiin pe­li­paik­kaa sekä HIFK:n et­tä Jo­ke­rei­den lii­ga­jouk­ku­ees­ta. Isä oli­si ha­lun­nut mi­nut Jo­ke­rei­hin, mut­ta mi­nul­le HIFK oli it­ses­tään­sel­vyys.

En kos­kaan haa­veil­lut jää­kiek­koam­mat­ti­lai­suu­des­ta. Pe­la­sin vain, kos­ka tyk­kä­sin sii­tä. Tai­vaan­kap­pa­leet ovat osu­neet koh­dal­leen, ja sain täs­tä am­ma­tin. To­sin tein ai­na ko­vas­ti töi­tä. Ke­säi­sin tree­nai­lin yk­sin kou­lun pi­hal­la ta­sa­pai­no­lau­dal­la ja heit­te­lin pal­loa.

Opis­ke­lin pe­rus­kou­lun jäl­keen lei­pu­ri-kon­diit­to­rik­si ja ajat­te­lin ryh­ty­vä­ni te­ke­mään lei­pu­rin hom­mia. Kou­lus­ta val­mis­tut­tu­a­ni en saa­nut alan töi­tä vaan me­nin ra­ken­nuk­sil­le.

Jää­kiek­ko oli vie­lä ai­ka ama­töö­ri­mäis­tä. Tree­na­sim­me il­tai­sin. Vain kes­ki­viik­koi­sin oli päi­vät­ree­nit. Me­nin sit­ten vie­lä kaup­pa­o­pis­toon ja val­mis­tuin siel­tä, vaik­ka olym­pi­a­lais­ten ta­kia jou­duin ole­maan vii­mei­se­nä ke­vää­nä pit­kään pois­sa. Pe­la­sin vii­si vuot­ta myös maa­jouk­ku­ees­sa.

Pe­la­sin Mi­la­nos­sa

Vuon­na 1998 muu­tim­me koko per­heen voi­min Itä­val­lan Gra­ziin pe­laa­mi­se­ni ta­kia. Jou­lu­na jouk­kue oli jo kon­kurs­sis­sa. Sol­min so­pi­muk­sen Ruot­siin, jon­ne suun­ta­sim­me kol­me las­ta mu­ka­nam­me.

Seu­raa­va­na syk­sy­nä van­hin lap­sis­tam­me aloit­ti kou­lun. Pää­tim­me Ni­nan kans­sa, et­tä per­he jää Suo­meen, kun sain so­pi­muk­sen Mi­la­noon.

Pe­la­sin pari kaut­ta Mi­la­nos­sa. Per­he kävi vä­lil­lä vie­rai­lul­la. HIFK:stä tar­jot­tiin kah­den vuo­den so­pi­mus­ta, ja Nina toi­voi mi­nun pa­laa­van ko­tiin.

Tuon so­pi­muk­sen jäl­keen oli­sin voi­nut jat­kaa vie­lä pe­laa­ja­na Kes­ki-Eu­roo­pas­sa, Ame­ri­kas­ta­kin tar­jot­tiin far­mi­lii­ga­paik­kaa. Sain kui­ten­kin HIFK:ssä töi­tä val­men­nuk­ses­sa ja jäin Suo­meen. Palk­ka pu­to­si ver­rat­tu­na pe­laa­ja­palk­kaan, mut­ta pää­tös oli kui­ten­kin help­po.

Ve­nä­jäl­lä jää­kie­kos­sa on raa­ka meno

Vuon­na 2011 tut­tu val­men­ta­ja Kari Ja­lo­nen läh­ti Ve­nä­jäl­le Nov­go­ro­diin val­men­ta­maan KHL-jouk­ku­et­ta. Hän pyy­si mi­nua mu­kaan maa­li­vah­ti­val­men­ta­jak­si. Lap­set oli­vat jo isom­pia, jo­ten läh­tö oli help­po. En­sim­mäi­nen vuo­si meni tosi hy­vin. Seu­raa­val­la kau­del­la eh­din saa­da kah­det­kin pot­kut. Ve­nä­jäl­lä on raa­ka meno. Toi­saal­ta se on ihan hyvä. Suo­mes­sa mie­ti­tään ja mie­ti­tään, siel­lä se on tu­los tai ulos.

Ka­pu­la­ve­nä­jää oli pak­ko op­pia

Pa­la­sin ko­tiin Suo­meen, ja kau­si me­ni­kin lonk­ka- ja pol­vi­leik­kauk­ses­sa. Olin te­ke­mät­tä mi­tään.

Ke­vääl­lä sain taas tar­jouk­sen uu­des­ta KHL-jen­gis­tä, Lada To­li­ak -jouk­ku­ees­ta. Siel­lä olin kol­me vuot­ta. Se oli kova kou­lu. Muut val­men­ta­jat oli­vat ve­nä­läi­siä. Maa­li­vah­dit oli­vat on­nek­si Ka­na­das­ta ja Lat­vi­as­ta. Yk­si ve­nä­läi­nen val­men­ta­ja pu­hui ruot­sia. Mui­den kans­sa kom­mu­ni­koin ka­pu­la­ve­nä­jäl­lä, jota oli pak­ko op­pia. Paik­ka oli to­del­la an­kea. Ku­kaan 800 000 asuk­kaan kau­pun­gis­sa ei pu­hu­nut eng­lan­tia.

Olen ol­lut pois­sa ko­ti­ar­jes­ta

Vii­me kau­dek­si mi­nul­le tar­jot­tiin so­pi­mus­ta Ve­nä­jäl­le van­haan jouk­ku­ee­seen. Tar­jous oli huo­no en­kä suos­tu­nut läh­te­mään. Me­nes­tyk­ses­tä lu­vat­tiin bo­nus­ta, mut­ta jouk­kue oli niin sur­kea, et­tä sitä ei oli­si tul­lut. Olin siis vii­me kau­den työt­tö­mä­nä ko­to­na.

Voi­sin teh­dä jo­ta­kin muu­ta­kin työ­tä, mut­ta täs­tä nau­tin, ra­kas­tan am­mat­ti­a­ni. Per­he­kin tie­tää sen.

KHL:ssä ja NHL:ssä ar­vos­te­taan ko­ke­mus­ta. Suo­mes­sa val­men­ta­jat ovat ny­ky­ään pal­jon nuo­rem­pia. Us­koin työt­tö­myy­den ai­ka­na­kin vie­lä saa­va­ni alan töi­tä.

Olen ol­lut pal­jon pois­sa ko­toa ja per­heen ar­jes­ta. Las­ten kas­va­tus ja huo­leh­ti­mi­nen ovat jää­neet vai­mon har­teil­le. Ko­to­na olen ol­lut vain ke­säi­sin. Kau­den ai­ka­na työ me­nee en­sim­mäi­sek­si. Hiih­to­lo­mia en ole juu­ri las­ten kans­sa viet­tä­nyt. En pääs­syt tyt­tä­re­ni rip­pi­juh­liin, ja mi­nul­ta on jää­nyt nä­ke­mät­tä hä­nen ten­nis­mat­se­jaan sekä poi­kien sa­li­ban­dy­ot­te­lui­ta.

Var­mas­ti voi­sin ol­la toi­sen­lai­nen isä, jos oli­sin ol­lut enem­män läs­nä per­heen ar­jes­sa, mut­ta en koe huo­noa omaa­tun­toa.

Yh­del­le silk­ki­han­sik­kaat, toi­sel­le piis­kaa

Tun­nen on­nis­tu­nee­ni, kun näen, et­tä val­men­net­ta­va­ni to­teut­taa opet­ta­mi­a­ni asi­oi­ta. Tär­kein­tä on kui­ten­kin koko jouk­ku­een me­nes­ty­mi­nen. Se tur­vaa työ­pai­kan.

Kun alan val­men­taa uut­ta pe­laa­jaa, opet­te­len en­sin tun­te­maan hä­net. Seu­raa­vak­si mie­tin, mi­ten hä­nel­le saa asi­at par­hai­ten pe­ril­le. Yh­tä pi­tää koh­del­la silk­ki­han­sik­kain, toi­nen kai­paa piis­kaus­ta.

Pi­dän it­se­ä­ni hy­vä­nä ih­mis­tun­ti­ja­na. Olen kurs­sit­ta­nut it­se­ä­ni, luen pal­jon alan kir­jal­li­suut­ta ja ur­hei­li­joi­den elä­mä­ker­to­ja. Muis­te­len, mi­ten it­se ajat­te­lin ja koin asi­oi­ta pe­laa­ja­na. En osoi­ta vain vir­hei­tä, vaan löy­dän suo­ri­tuk­sis­ta ai­na jo­tain hy­vää.

Re­hel­li­nen pi­tää ol­la, mut­ta po­si­tii­vi­suus aut­taa muis­ta­maan asi­at pa­rem­min. Olen mo­nes­ti kuul­lut, var­sin­kin ve­nä­läi­sil­tä pe­laa­jil­ta, et­tä olen yl­ti­ö­po­si­tii­vi­nen.

Uu­den edes­sä Kii­nas­sa

Olin vii­me ke­vää­nä val­men­ta­mas­sa Kii­nan jää­kiek­ko­maa­jouk­ku­et­ta. Siel­lä huo­ma­si yh­den lap­sen po­li­tii­kan vai­ku­tuk­sen. Ai­no­kai­nen lap­si on saa­nut per­hees­sä kai­ken huo­mi­on. Se ei vält­tä­mät­tä ole hyvä asia. Mui­ta pi­tää op­pia ot­ta­maan huo­mi­oon.

Tä­män kau­den olen Kii­nan ai­no­an KHL-jouk­ku­een, Kun­lun Red Sta­rin, maa­li­vah­ti­val­men­ta­ja. Työ on hy­vin eri­lais­ta kuin ve­nä­läis­ten kans­sa. Ve­nä­jäl­lä pää­val­men­ta­ja sa­ne­lee kai­ken. Hän on ku­nin­gas.
Nyt koko val­men­nus­tii­mi on suo­ma­lai­nen.

Ho­tel­lie­lä­mää Shang­hais­sa

Ase­ma­paik­ka­ni on Shang­hai. Asun ho­tel­lis­sa, kos­ka olem­me niin pal­jon reis­sus­sa. Voi ol­la, et­tä tu­len seu­raa­van ker­ran Suo­meen vas­ta en­si ke­vää­nä.

Vai­mo­ni käy luo­na­ni Shang­hais­sa. Il­man hä­nen jo­vi­aa­lia luon­net­taan ura­ni ei oli­si iki­nä on­nis­tu­nut. Ai­na on pi­tä­nyt men­nä mi­nun eh­doil­la­ni.

Olem­me ol­leet nuo­res­ta as­ti yh­des­sä ja olem­me mo­lem­mat kas­va­neet tä­hän. Per­he tie­tää, et­tä jou­dun reis­saa­maan, jos ha­lu­an saa­da palk­kaa. Ku­kaan ei ole kos­kaan va­lit­ta­nut asi­as­ta.

Sa­ka­ri Lind­fors, 52

Työ: maa­li­vah­ti­val­men­ta­ja

Per­he: puo­li­so Nina, San­te­ri, 26, Jes­pe­ri, 25, Elii­sa, 21 ja koi­ra

Har­ras­tuk­set: golf, ten­nis, lu­ke­mi­nen

Lue Myös