Artikkeli
Henkilökuva

Hanna Linnakko

Päi­vi Än­ges­le­vä

Kokemusasiantuntija Yrjö Kumpula: " Selvisin avioerosta, lasten huostaanotosta, alkoholiongelmasta, työttömyydestä, asunnottomuudesta ja veloista"

Diplomi-insinööri Yrjö Kumpula menetti vaimonsa, työnsä, lapsensa ja asuntonsa. Nyt hän toimii kokemusasiantuntijana, joka rohkaisee muita elämäntarinallaan.

Kuka?

Yr­jö Kum­pu­la, 56.

Asuu Es­poos­sa.

Kou­lu­tet­tu ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­ja Es­poos­sa ja Si­poos­sa.

Har­ras­taa ul­koi­lua ja lenk­kei­lyä.

Au­ta mi­nua, Ju­ma­la! Huu­sin ja pi­din kuu­sen­run­gos­ta kiin­ni il­ta­yh­dek­säl­tä, 22. elo­kuu­ta 2012. Olin pas­kai­nen ja lä­pi­mär­kä. Olin asu­nut vii­kon met­säs­sä Es­poos­sa, nuk­ku­nut tai­va­sal­la. Vuok­ra-asun­to oli men­nyt al­ta.

Tar­vit­sin apua. Yöt kyl­me­ni­vät, koh­ta en sel­vi­äi­si.

Sain älyn­vä­läyk­sen. Tie­sin, et­tä po­lii­si­par­tio kier­tää muu­ta­man tun­nin vä­lein lä­hei­ses­sä puis­tos­sa. Me­nin sin­ne, kä­vin pen­kil­le ma­kaa­maan. Het­ken ku­lut­tua po­lii­si ra­vis­te­li mi­nua ys­tä­väl­li­ses­ti ol­ka­pääs­tä ja ky­syi, mikä hä­tä­nä, ei­kö si­nul­la ei ole paik­kaa? Vie­kää mi­nut put­kaan, pyy­sin.

Sii­tä al­koi kun­tou­tu­mi­nen. Pää­sin kat­kai­su­hoi­toon, kau­pun­gin tu­ki­a­sun­to­laan ja psy­ko­te­ra­pi­aan.

Per­hei­dyl­li ha­jo­si

Olen va­lu­nut poh­joi­ses­ta ete­lään. Var­tuin Ro­va­nie­mel­lä. Opis­ke­lin dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si Ou­lus­sa ja muu­tin Es­poo­seen vuon­na 1995, jol­loin myös avi­oi­duin.

Elin per­hei­dyl­liä. Oli kol­me las­ta, iso koti, kak­si au­toa. Työs­ken­te­lin sil­ta­suun­nit­te­li­ja­na. Ura oli nou­su­kii­dos­sa.

Sit­ten tuli avi­oe­ro, äkil­li­ses­ti vuon­na 2001. Lap­set jäi­vät mi­nul­le. Nuo­rin heis­tä oli puo­li­tois­ta vuot­ta, van­hin seit­se­män­vuo­ti­as. Tein kai­ken vii­mei­sen pääl­le. Yle­nin töis­sä osas­to­pääl­li­kök­si, olin il­lat las­ten kans­sa. Kun he nu­kah­ti­vat, otin la­sil­li­sen vii­niä. Pal­kit­sin it­se­ni joka il­ta vii­nil­lä.

Vä­hi­tel­len al­ko­ho­li al­koi hal­li­ta elä­mää. Otin aa­mul­la vii­niä, työ­pai­kal­la kon­jak­kia ja ku­vit­te­lin, et­tei ku­kaan huo­maa. Sai­ras­tin hai­ma­tu­leh­duk­sen, mut­ta en ta­jun­nut, et­tä olin riip­pu­vai­nen al­ko­ho­lis­ta.

Ke­vääl­lä 2008 työ­paik­ka­ni joh­ta­ja ha­lu­si mi­nus­ta eroon. Mi­nul­le tar­jot­tiin ir­ti­sa­no­mi­sa­jan palk­kaa use­al­ta kuu­kau­del­ta ja työ­to­dis­tus­ta, jos­sa al­ko­ho­li­on­gel­maa ei mai­nit­tu. Otin tar­jouk­sen vas­taan.

Olin rait­tii­na kol­me kuu­kaut­ta. Aloi­tin uu­des­sa työs­sä ja luu­lin, et­tä voi­sin käyt­tää al­ko­ho­lia koh­tuul­li­ses­ti. Join työ­paik­ka­ni pa­ris­sa kuu­kau­des­sa.

Lap­set huos­taan

Syök­sy­kier­re oli al­ka­nut. Elin juo­dak­se­ni, join elääk­se­ni. Ra­haa riit­ti vii­naan, mut­tei vuok­raan. En ky­en­nyt huo­leh­ti­maan lap­sis­ta. Hei­dät otet­tiin huos­taan ja si­joi­tet­tiin ko­din ul­ko­puo­lel­le.

En ta­jun­nut, kuin­ka puh­ki olin.

Mi­nul­la oli to­det­tu al­ko­ho­li­riip­pu­vuus, kes­ki­vai­kea ma­sen­nus ja kroo­ni­nen mak­san va­jaa­toi­min­ta. Siir­ryin mää­rä­ai­kai­sel­le työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­le. Edun­val­vo­ja huo­leh­ti las­kuis­ta­ni. Jou­duin ulo­sot­toon, sil­lä vel­kaa oli ker­ty­nyt lä­hes 28 000 eu­roa. Kä­vin lei­pä­jo­nois­sa.

Elä­mä oli mu­ren­tu­nut pala pa­lal­ta. Olin noi­dan­ke­häs­sä, jos­sa on­gel­mat vain pa­he­ni­vat. Kul­jin syyl­li­syy­des­tä hä­pe­ään, jat­ku­vaan pel­ko­ti­laan, neu­vot­to­muu­teen, ko­dit­to­muu­teen ja yk­si­näi­syy­teen. Vä­lit lap­siin ja su­ku­lai­siin oli­vat kat­ken­neet. Jäl­jel­lä oli­vat vain juo­pot­te­le­vat ka­ve­rit.

Ryyp­pä­sin ka­ve­rei­den kans­sa ko­dis­sa­ni. Elä­mä oli le­vo­ton­ta, ja sain hää­dön. Sil­loin pai­nuin met­sään.

Pa­luu juu­ril­le

Kun­tou­tus vaa­tii mo­ti­vaa­ti­on, ha­lun muut­tua. Viik­ko met­säs­sä oli poh­ja­kos­ke­tuk­se­ni. To­sin rep­sah­din sen jäl­keen ker­ran. In­si­nöö­ri­nä tein kaa­vi­on sii­tä, mitä kun­tou­tu­mi­se­ni vaa­ti­si. Mik­si olin täy­sin al­ko­ho­li­soi­tu­nut 45-vuo­ti­aa­na? Mik­si olin asun­no­ton 50-vuo­ti­aa­na? Niil­le täy­tyi ol­la jo­kin psyyk­ki­nen se­li­tys.

Se­li­tys löy­tyi psy­ko­te­ra­pi­as­sa ja juon­si lap­suu­teen.

Isä oli so­ta­ve­te­raa­ni, joka al­ko­ho­li­soi­tui. Hän työs­ken­te­li maa­la­ri­na, oli tark­ka ja tai­ta­va. Hän yrit­ti kou­lut­taa mi­nus­ta yh­tä pä­te­vää, ja kun en op­pi­nut, sain hur­jat moit­teet. Jou­duin myös isän kuor­man­ja­ka­jak­si. Olin kuu­des­ta lap­ses­ta se, joka kuun­te­li kuu­li­ai­ses­ti isän so­ta­muis­tot.

Mi­nus­ta tuli suo­rit­ta­ja, yli­huo­leh­ti­vai­nen per­hee­ni­sä. Uu­vu­tin it­se­ni lop­puun.

Al­ko­ho­li vää­ris­tää ih­mi­sen iden­ti­teet­tiä. Rai­tis­tu­mi­nen edel­lyt­tää it­se­tut­kis­ke­lua, opin­to­mat­kaa omaan si­säi­seen ja ul­koi­seen maa­il­maan. Kai­voin muis­tois­ta­ni esiin ai­em­pia ih­mis­suh­tei­ta­ni, ko­ke­muk­si­a­ni ja pää­tök­si­ä­ni, jot­ta ym­mär­täi­sin, kuka ja mil­lai­nen ih­mi­nen olen. Opin myös ole­maan it­sel­le­ni ar­mol­li­nen.

Kä­si­tyk­se­ni it­ses­tä­ni muut­tui. En ol­lut enää luu­se­ri ra­pa­juop­po. Olin rai­tis ja so­si­aa­li­nen, ja koh­ta ve­la­ton. Olin pääs­syt yk­si­tyis­hen­ki­lön vel­ka­jär­jes­te­lyyn, jos­sa lä­hes kol­man­nes ve­lois­ta­ni pois­tui­si.

Ilok­se­ni huo­ma­sin, et­tä pys­tyn ajat­te­le­maan asi­ois­ta uu­del­la, va­loi­sem­mal­la ta­val­la.

Ta­ri­nas­ta apua

Ny­kyi­sin olen py­sy­väl­lä työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­lä. Ha­lu­sin kui­ten­kin ke­hit­tyä ja teh­dä jo­tain mie­le­käs­tä, jo­ten hain Kou­lu­tet­tu­jen ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­joi­den eli Ko­KoA-yh­dis­tyk­sen kurs­sil­le.

Ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­jal­la pi­tää ol­la oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta sai­ras­tu­mi­ses­ta, kun­tou­tu­mi­ses­ta, on­gel­mien rat­kai­sus­ta ja sel­viy­ty­mi­ses­tä. Jok­seen­kin tun­tuu, et­tä mi­nul­la nii­tä riit­tää.

Ym­mär­rän myös, kuin­ka vai­kea ny­kyi­nen pal­ve­lu­jär­jes­tel­mä on.

Jou­duin jär­jes­tä­mään it­se ta­paa­mi­set, jot­ka liit­tyi­vät kun­tou­tuk­see­ni. Pa­la­ve­re­ja ker­tyi hur­jas­ti. Lää­kä­rit ja vi­ran­hal­ti­jat ot­ti­vat kun­tou­tu­mi­se­ni va­ka­vas­ti vas­ta, kun olin esi­tel­lyt heil­le kun­tou­tu­mis­suun­ni­tel­ma­ni ja pal­ve­lu­ver­kos­to­kaa­vi­on, jot­ka olin it­se laa­ti­nut. Kun pal­ve­lu­ver­kos­ton tun­tee, osaa aut­taa mui­ta.

Työs­ken­te­len osa-ai­kai­ses­ti ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­ja­na. Työs­sä­ni kuun­te­len, ym­mär­rän ja kes­kus­te­len.

Ker­ron usein elä­män­ta­ri­na­ni. Sa­non, et­tä jos minä kun­tou­duin, niin mik­set myös sinä. Sel­vi­sin avi­oe­ros­ta, las­ten huos­taa­no­tos­ta, al­ko­ho­li­on­gel­mas­ta, työt­tö­myy­des­tä, asun­not­to­muu­des­ta ja ve­lois­ta. Voin luo­da us­koa ja toi­voa, mut­ta jo­kai­sen on it­se löy­det­tä­vä halu muu­tok­seen.”

3 tär­ke­ää

1. Us­ko

Poh­jal­ta ei voi nous­ta, jos ei us­ko it­seen­sä. Älä iki­nä an­na pe­rik­si.

2. Toi­vo

Ai­na on toi­voa. Älä luo­vu sii­tä, vaik­ka elä­mä näyt­täi­si nur­jan puo­len­sa.

3. Rak­kaus

Suu­rin­ta ja mer­ki­tyk­sel­li­sin­tä on rak­kaus. Opin ra­kas­ta­maan uu­del­leen it­se­ä­ni ja sa­mal­la mui­ta ih­mi­siä.

Lue Myös