Artikkeli
Haastattelu

Katja Losonenm

Ter­hi Fri­man

"Ilo tuli elämään, kun vapauduin tunnelukoista"

Pienenä Anne Sui joutui vanhempien huolten kuuntelijaksi. Omat tarpeet jäivät kuulematta ja hän hautasi ne syvälle. Terapia auttoi vapautumaan tunnelukoista.

An­ne Suin, 62, lap­suu­den­per­hees­sä van­hem­mat te­ki­vät val­ta­vas­ti työ­tä ja va­paa­eh­tois­työ­tä, ja kaik­kea te­ke­mis­tä pi­det­tiin ko­to­na ar­vos­sa. Ai­kaa ei juu­ri muu­hun jää­nyt, oli­han per­hees­sä vii­si las­ta. Kris­til­li­syys oli van­hem­mil­le osit­tain suo­rit­ta­mis­ta, vaik­ka us­kon­to oli myös tur­vaa tuo­va asia.

Tun­teis­ta ei pu­hut­tu ei­kä nii­tä osoi­tet­tu. An­ne oli sekä äi­din et­tä isän huol­ten kuun­te­li­ja. Pie­nes­tä ty­tös­tä läh­tien hän kas­voi hil­jai­sek­si suo­rit­ta­jak­si, joka kät­ki omat tun­teen­sa ja tar­peen­sa.

- Olin hyvä ma­te­ma­tii­kas­sa ja kä­si­töis­sä, ja opet­ta­jat luot­ti­vat mi­nuun. Neu­voin ja ope­tin mui­ta op­pi­lai­ta, kos­ka olin kilt­ti ja ha­lu­sin hy­väk­syn­tää. Olin pik­kuo­pet­ta­ja, ja kos­ka mi­nul­la oli sel­lai­nen roo­li, jäin kou­lu­to­ve­rei­den kes­kuu­des­sa ul­ko­puo­li­sek­si. Ul­ko­puo­li­suus oli pit­kään mat­ka­kump­pa­ni­ni.

Te­ra­pi­an opis­ke­lu ava­si tun­ne­luk­ko­ja

En­sim­mäi­nen py­säh­dys tuli, kun An­ne jäi yk­sin kol­men lap­sen kans­sa puo­li­son kuol­tua ai­vo­kas­vai­meen. Toi­nen py­säh­dys koit­ti, kun hän ir­tau­tui myö­hem­min vai­ke­as­ta ih­mis­suh­tees­ta. Oli ha­et­ta­va apua ja pa­lat­ta­va men­nee­seen.

Eri­tyi­ses­ti te­ra­peut­ti Ire­ne Kris­te­rin aja­tus pani miet­ti­mään asi­oi­ta. Kris­te­rin mu­kaan ih­mi­nen voi aja­tel­la ole­van­sa aar­re­ark­ku. Kun ih­mi­nen ei saa tu­kea, hän kät­kee aar­teen­sa maa­han. Kun hän ot­taa la­pi­on kä­teen ja al­kaa kai­vaa, vas­taan tu­lee kol­me vah­vaa tun­ne­ker­ros­ta, jot­ka pi­tää la­pi­oi­da pois tiel­tä.

- Mi­nul­la niis­sä ker­rok­sis­sa oli kyl­mää vi­haa, su­re­ma­ton­ta su­rua ja pel­koa.

An­ne Sui opis­ke­li te­ra­peu­tik­si ja työ­noh­jaa­jak­si. Opis­kel­les­saan hän työs­ti omia tun­ne­luk­ko­jaan.

Kir­joit­ta­mi­nen ja ih­mis­suh­teet ovat aut­ta­neet An­nea uut­ta koh­ti. Hän on op­pi­nut nä­ke­mään, mis­tä hän on tul­lut. Äi­ti oli Kar­ja­lan evak­ko trau­moi­neen, isän lap­suut­ta var­jos­ti isoi­sän al­ko­ho­lis­mi. Työn­te­ko oli hei­dän ta­pan­sa sel­vi­tä.

Omat tar­peet en­sin

Lap­suu­den luk­ko­ja avat­tu­aan An­ne Sui on op­pi­nut pois lii­as­ta kilt­tey­des­tä ja riit­tä­mät­tö­myy­den tun­tees­ta. Hän on op­pi­nut aset­ta­maan ra­jo­ja ja kuun­te­le­maan it­se­ään.

Ai­kai­sem­min hän ei osan­nut aja­tel­la, mitä hän it­se mah­tai­si tar­vi­ta, sil­lä mui­den tar­peet oli­vat ai­na etu­si­jal­la.

Tun­ne­työs­ken­te­ly on an­ta­nut pal­jon.

An­ne on elä­nyt 10 vuot­ta hy­väs­sä, tur­val­li­ses­sa pa­ri­suh­tees­sa, jos­sa kum­man­kin ko­ke­muk­set ovat rik­kaus. Yh­des­sä nau­ti­taan muun mu­as­sa luon­nos­sa liik­ku­mi­ses­ta. Muu­ta­man ker­ran vuo­des­sa maas­to­pyö­räil­lään tai va­el­le­taan poh­joi­sen mah­ta­vis­sa mai­se­mis­sa. Elä­mää ri­kas­tut­taa myös pie­ni lap­sen­lap­si.

- Elä­mää­ni on tul­lut myös ilo ja hup­sut­te­lu. Olen kii­tol­li­nen elä­mäs­tä­ni juu­ri nyt.

Lue Myös