Artikkeli

Teks­ti Jaa­na Ki­vi­pel­to-Tulk­ki

Kuva Ar­si Ikä­hei­mo­nen

Esko Valtaoja: "Ihmisen tehtävä on elää ihmisiksi ja tehdä parempaa maailmaa"

Maailmaa rakastava optimisti ja armoton saarnamies. Sellainen on Turun yliopiston avaruustähtitieteen professorin virasta viime syksynä eläkkeelle jäänyt Esko Valtaoja, 64. Optimisti vakuuttaa, että maailma ei ole menossa vessanpytystä alas seuraavan sadan vuoden aikana, saarnamies suomii nykyhallituksen aikana tehtyjä yliopistouudistuksia kovin sanoin.

Es­ko Val­ta­o­jal­le on siu­naan­tu­nut poik­keuk­sel­li­nen mää­rä ener­gi­aa ja lah­jak­kuut­ta. Hän on kan­sain­vä­li­ses­ti mer­kit­tä­vä tie­teen­te­ki­jä, mut­ta myös suu­rel­le ylei­söl­le tut­tu tie­teen kan­san­ta­juis­ta­ja.

Val­ta­o­ja kir­joit­taa tie­to­kir­jo­ja maa­il­man­kaik­keu­den ja ih­mi­syy­den suu­ris­ta ky­sy­myk­sis­tä viih­dyt­tä­väl­lä ot­teel­la. Hän lait­taa it­sen­sä li­koon ja muis­taa kil­pai­le­van­sa ”kal­jan­juon­nin, to­si­tee­veen ja ur­hei­lun” kans­sa.

Saar­na­mies Val­ta­o­jan yk­si pää­vies­teis­tä on, et­tä ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suus on va­loi­sa, vaik­ka muu­ta meil­le väi­te­tään.

”Maa­il­ma ei ole me­nos­sa ves­san­py­tys­tä alas”

Tu­le­vai­suus ei ole jo­tain, joka ti­pah­taa yl­lät­tä­en eteen. Se tu­lee vas­taan päi­vä ker­ral­laan, ja se täy­tyy ot­taa va­ka­vas­ti. Tu­le­vai­suus voi ol­la mitä ta­han­sa, mut­ta kat­seem­me on vää­ris­sä asi­ois­sa ja sil­loin saa­tam­me teh­dä vää­riä pää­tök­siä.

”Maa­il­ma ei ole me­nos­sa ves­san­py­tys­tä alas seu­raa­van sa­dan vuo­den ai­ka­na. Päin­vas­toin, to­del­li­nen on­gel­mam­me tu­le­vai­suu­des­sa on se, kuin­ka käy­täm­me tie­teen ja ta­lou­den mah­dol­lis­ta­man yhä kas­va­van vau­rau­den ja va­paa-ajan osa­ten elää ih­mi­sik­si. Näin eko­no­mis­ti John Ma­y­nard Key­nes kir­joit­ti jo vuon­na 1930, kun suu­ri maa­il­man­laa­jui­nen lama oli pa­him­mil­laan”, Val­ta­o­ja sa­noo.

”Taa­tus­ti me­nee tä­mä­kin lama ohi, ku­ten me­ni­vät sekä 30- et­tä 90-lu­vun lama. Ne nä­ky­vät vain kuop­pi­na vau­rau­tem­me nou­sus­sa.”

”Pes­si­mis­miin ei ole syy­tä”

Pes­si­mis­miin ei ole syy­tä, vaik­ka löö­pit huu­ta­vat meil­le pi­meyt­tä. Kyse on sii­tä, et­tä nä­kö­kul­mam­me maa­il­maan vää­ris­tyy, jos ruo­kim­me it­se­äm­me pel­kil­lä uu­ti­sil­la.

”Sota on ai­na uu­ti­nen, ja sik­si seu­raam­me nii­tä tar­kas­ti. Sil­ti so­tien ja konf­lik­tien mää­rä vä­he­nee koko ajan. Uu­den tut­ki­muk­sen mu­kaan köy­hyys on maa­il­mas­sa vä­hen­ty­nyt, mut­ta mo­ni­ko sen tie­tää?”

Jo­kai­sen vas­tuul­la on ruok­kia pää­tään muul­la­kin kuin uu­ti­sil­la ja so­si­aa­li­sel­la me­di­al­la, joka on Val­ta­o­jan mu­kaan silk­kaa kai­vol­la juo­rui­lua koko tou­hu.

Val­ta­o­jan mu­kaan me­dia myös vää­ris­tää tie­toa.

”Se kai­vaa esiin än­ky­rän, joka on eri miel­tä vaik­ka­pa il­mas­ton­muu­tok­ses­ta. Si­ten saa­daan sel­lai­nen kä­si­tys, et­tä ky­sees­sä on kak­si ta­sa­pai­nois­ta nä­ke­mys­tä, vaik­ka näin ei ole. Jois­sa­kin pii­reis­sä asi­an­tun­ti­ja on kuin ki­ro­sa­na.”

Il­mas­ton­muu­tos on yk­si niis­tä ih­mis­kun­nan ko­koi­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka pi­täi­si rat­kais­ta pian. Fos­sii­li­set polt­to­ai­neet ovat kor­vat­ta­vis­sa au­rin­ko­e­ner­gi­al­la ja fuu­si­oe­ner­gi­al­la. Olem­me­ko Suo­mes­sa me­nos­sa sii­hen suun­taan, Val­ta­o­ja ky­syy ja vas­taa it­se:

”Em­me ole. Me kes­ki­tym­me epä­o­len­nai­siin rat­kai­sui­hin, tuu­li­voi­ma­tu­keen ja ri­su­pa­ket­tei­hin, jot­ka ovat kaik­ki hyö­dyl­li­siä, mut­ta ei­vät var­si­nai­nen rat­kai­su. Ne ovat si­vu­nä­per­te­lyä.”

On kat­sot­ta­va riit­tä­vän kau­as tu­le­vai­suu­teen, et­tä nä­ki­sim­me isom­man ku­van.

”Unoh­dam­me, et­tä eläm­me yhä pa­rem­min”

Ikui­suus on Es­ko Val­ta­o­jan seu­raa­van kir­jan ai­he: en­sim­mäi­nen luku kä­sit­te­lee ny­ky­ai­kaa ja seu­raa­via sa­taa vuot­ta.

”Se on ai­ka pie­ni vii­pa­le ikui­suu­des­ta ja ih­mis­kun­nan jo nyt to­teu­tu­nees­ta tai odo­te­tus­ta his­to­ri­as­ta. Ei ole mi­tään syy­tä olet­taa, et­tem­me oli­si tääl­lä tu­han­sien mil­joo­nien vuo­sien ku­lut­tua. Sil­ti se sa­ta­kin vuot­ta täy­tyy elää niin kuin seu­raa­vat kym­me­nen se­kun­tia.”

Pes­si­mis­mi ja yli­va­ro­vai­suus kuu­lu­vat ih­mi­syy­teen, mut­ta nii­tä vas­taan on tais­tel­ta­va.

”Ai­no­a­kaan ih­mi­nen maa­il­man­his­to­ri­as­sa ei ole he­rän­nyt kel­lo nel­jäl­tä aa­mu­yöl­lä miet­ti­mään, mitä kaik­kea hy­vää hän on teh­nyt. Mei­dän pi­tää ol­la tie­toi­sia pes­si­mis­mis­täm­me ja tais­tel­ta­va synk­kyyt­tä vas­taan. Unoh­dam­me, et­tä eläm­me yhä pa­rem­min ja pa­rem­min.”

Val­ta­o­ja ker­too iso­äi­dis­tään, 1893 Ka­la­jo­el­la syn­ty­nees­tä Hil­mas­ta.

”Hän sai käy­dä kak­si viik­koa kier­to­kou­lua. Sii­nä oli kaik­ki muo­dol­li­nen ope­tus, vaik­ka hän oli vau­raas­ta ko­dis­ta. Kuin­ka pal­jon pa­rem­mak­si maa­il­ma on muut­tu­nut?"

Asia on konk­re­ti­soi­nut hä­nel­le Vir­pi-vai­mon tul­tua kak­si vuot­ta sit­ten iso­äi­dik­si. Sil­loin syn­tyi Vir­pin tyt­tä­ren­poi­ka Tot­ti, jon­ka ”Äi­ji” Es­ko on.

”Mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa pik­ku Tot­ti elää vuon­na 2100? Mil­lai­set mah­dol­li­suu­det hä­nel­lä on? Asi­at täy­tyy vie­dä tap­piin ja ku­vi­tel­la, mikä on mah­dol­lis­ta.”

”Yli­o­pis­to on muut­tu­nut sta­li­nis­ti­sek­si by­rok­ra­ti­ak­si”

Es­ko Val­ta­o­ja jäi eläk­keel­le vii­me syk­sy­nä. On kak­si asi­aa, joi­ta hän ei kai­paa yli­o­pis­to­maa­il­mas­ta: by­rok­ra­ti­aa ja ra­han hank­ki­mis­ta.

”Se on per­ke­leel­lis­tä ja tyl­sää puu­haa ja pois var­si­nai­ses­ta tut­ki­muk­ses­ta. Mut­ta olen yrit­tä­nyt muis­taa oman pro­fes­so­ri­ni Mau­ri Val­to­sen oh­jeen, et­tä hyvä tut­ki­ja tuo enem­män ra­haa ta­loon kuin vie.”

Val­ta­o­ja sa­noo, et­tä ny­kyi­sen hal­li­tuk­sen ai­ka­na yli­o­pis­tou­u­dis­tuk­set ovat men­neet huo­nom­paan suun­taan.

”Yli­o­pis­to on muut­tu­nut sta­li­nis­ti­sek­si by­rok­ra­ti­ak­si. Mah­dol­li­suus vai­kut­taa pää­tök­sen­te­koon on yh­tä suur­ta kuin mui­nai­sis­sa kan­san­de­mok­ra­ti­ois­sa.”

Pää­tök­sen­te­ko on yhä har­vem­mis­sa kä­sis­sä, ja tap­piin vie­ty te­hok­kuu­den vaa­ti­mus na­ker­taa an­ka­ras­ti myös tie­det­tä. Ra­haa on vie­ty ope­tuk­ses­ta ja tut­ki­muk­ses­ta.

”En­sim­mäi­se­nä tu­li­lin­jal­la ovat hyö­dyt­tö­mim­mil­tä näyt­tä­vät, tut­ki­taan sit­ten su­ku­lais­kan­so­jen ru­nout­ta tai mus­tien auk­ko­jen ym­pä­ris­tö­jä. Päät­tä­jät voi­vat van­noa hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la kak­si sor­mea Raa­ma­tul­la, et­tä tämä ei tule nos­ta­maan yh­den­kään fir­man pörs­si­kurs­se­ja ei­kä Suo­men brut­to­kan­san­tuo­tet­ta ai­na­kaan ly­hy­el­lä täh­täyk­sel­lä.”

Mut­ta päät­tä­jät ovat vää­räs­sä: yk­si tie­don­jy­vä on yh­tä hyö­dyl­li­nen kuin hie­kan­jy­vä, mut­ta riit­tä­vän mo­nes­ta hie­kan­jy­väs­tä muo­dos­tuu hiek­ka­ran­ta.

Val­ta­o­ja us­koo, et­tä muu­tos tu­lee, kos­ka sen on tul­ta­va.

”Kan­sain­vä­li­sil­lä mit­ta­reil­la lui­sum­me koko ajan tie­tees­sä ja tek­no­lo­gi­as­sa. Se hei­jas­tuu ta­lou­teen­kin. Päät­tä­jil­lä on ka­kat hou­suis­sa, mi­ten Suo­meen saa­daan li­sää nou­sua, li­sää start up -yri­tyk­siä, li­sää tuot­ta­vuut­ta ja li­sää in­no­vaa­ti­oi­ta.”

Val­ta­o­jal­la on vas­taus val­mii­na: nii­tä saa­daan tie­teen ja tek­no­lo­gi­an kaut­ta.

”Mi­nul­la on ol­lut ta­vat­to­man hy­viä opis­ke­li­joi­ta”

Val­ta­o­ja sa­noo ole­van­sa on­ne­kas. Hä­nel­lä on mon­ta lä­heis­tä ys­tä­vää en­tis­ten opis­ke­li­joi­den­sa jou­kos­sa. Hän tie­täi­si pal­jon vä­hem­män esi­mer­kik­si ko­ne­mu­sii­kis­ta, ult­ra­ma­ra­to­neis­ta ja agi­li­tys­tä il­man nuo­rem­pia ys­tä­vi­ään.

”Mi­nul­la on ol­lut ta­vat­to­man hy­viä opis­ke­li­joi­ta. Suu­rin tie­teel­li­nen saa­vu­tuk­se­ni on se, et­tä olen oh­jan­nut ai­ka­moi­sen mää­rän opis­ke­li­joi­ta toh­to­reik­si. Pari heis­tä on jo pro­fes­so­rei­ta­kin.”

Eläk­keel­lä olo ei tar­koi­ta Val­ta­o­jal­le elä­mää il­man työ­tä, vain vä­hem­män vir­kaan kuu­lu­via vel­vol­li­suuk­sia.

Kir­jo­ja hän ai­koo kir­joit­taa niin mon­ta kuin eh­tii. Yleen­sä teks­tit syn­ty­vät Sot­ka­mon Kor­van­nie­men ky­läs­sä si­jait­se­val­la mö­kil­lä. Sin­ne aje­taan Vir­pi-vai­mon kans­sa Ya­ma­ha XJ900 -moot­to­ri­pyö­räl­lä, jos van­ha peli vie­lä kul­kee.

”Ih­mi­sen on teh­tä­vä pa­rem­paa maa­il­maa”

Val­ta­o­ja sa­noo ole­van­sa on­ne­kas myös sik­si, et­tä on saa­nut elää täh­ti­tie­teen kul­ta­kaut­ta.

”Kun aloi­tin opin­to­ni syk­syl­lä 1969, ak­tii­vi­sis­ta ga­lak­seis­ta tai mus­tis­ta au­kois­ta ei ol­lut juu­ri tie­toa, ja ast­ro­bi­o­lo­gia oli ai­van scien­ce fic­ti­o­nia.”

Ast­ro­bi­o­lo­gia on tie­tee­na­la, joka tut­kii muun mu­as­sa elä­män mah­dol­li­suuk­sia muil­la tai­vaan­kap­pa­leil­la. Sii­tä tie­de­tään vie­lä var­sin vä­hän.

”Olen aja­tel­lut py­syä hen­gis­sä niin kau­an, et­tä ast­ro­nau­tit pää­se­vät Mar­siin saak­ka ja löy­tä­vät siel­tä elä­mää, fos­sii­le­ja, tai tu­lee ra­di­o­vies­ti kau­kai­sil­ta si­vi­li­saa­ti­oil­ta. Sii­hen ha­lu­ai­sin saa­da vas­tauk­sen en­nen kuin kuol­la kuu­kah­dan pois.”

Se­kin kuu­luu tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­miin, niin kuin ta­pa­na on, mut­ta Val­ta­o­ja ei us­ko tuon­puo­lei­seen. Sik­si olen­nais­ta on se, mi­ten elä­män­sä elää. Ih­mi­sen teh­tä­vä on teh­dä pa­rem­paa maa­il­maa. Mikä muu­kaan se voi­si ol­la?

”Olen jos­kus sa­no­nut, et­tä ih­mi­sen teh­tä­vä on yrit­tää elää ih­mi­sik­si, teh­dä pa­rem­paa maa­il­maa ja sie­mail­la jos­kus vä­hän mal­las­vis­kiä. Se riit­tää mi­nul­le.”

Jut­tu Es­ko Val­ta­o­jas­ta on jul­kais­tu ko­ko­nai­suu­des­saan Oman Ajan nu­me­ros­sa 4/2015.

Lue Myös