Tiina Komi teksti Mika Pollari kuvat
Johanna Kuisma-Nordman
Pojallani todettiin vuonna 2002 laaja-alainen neurologinen kehityshäiriö, joka painottui tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön eli ADHD:n oireisiin. Äitini soitti minulle ja kysyi, luinko saamani ADHD-esitteen loppuun asti. Loppupuolella kerrottiin aikuisen ADHD-oireyhtymästä, ja äitini tunnisti siitä minut.
Kaivoin esitteen esiin ja löysin siitä itseni: Aina myöhässä, koti sotkussa ja täynnä keskeneräisiä projekteja, talousvaikeuksia, tavarat hukassa, unohtelee sovittuja asioita ja tapaamisia, tapaturma-altis. Keskeyttää muita ja on riidanhaluinen. Huono organisoimaan omia toimiaan.
Vielä samana iltana etsin netistä lisää tietoa, tilasin 200 eurolla aikuisen ADHD:sta kertovia kirjoja ja varasin itselleni ajan erikoislääkärille.
Tutkimusten jälkeen minulla diagnosoitiin ADHD ja sain lääkityksen. Elämäni muuttui.
Lapset unohtuivat päiväkotiin
Olin miettinyt olenko laiska vai mikä minun on, kun en saa aikaiseksi. Aamulla päätin, että teen tänään tietyt asiat, mutta illalla havahduin siihen, että ne olivat yhä tekemättä. Petin muille ja ennen kaikkea itselleni antamiani lupauksia.
Innostuin herkästi. Tuhlasin rahaa harkitsemattomasti. Saatoin piipahtaa autokauppaan katselemaan autoja. Ulos tultuani huomasin ostaneeni auton. Luottokorttini olivat tapissa, ja olisin joutunut vaikeuksiin, jos vanhempani eivät olisi maksaneet velkojani pois.
Olin jatkuvasti liikkeessä enkä osannut olla hiljaa. Vanhempani eivät ottaneet minua lapsena mukaan esimerkiksi juhliin, koska olin niin vilkas.
Koulussa jouduin vähän väliä seisomaan pulpettini viereen tai oven taakse. Olisin joutunut tarkkailuluokalle, jos olisin ollut poika. Pärjäsin älykkyyteni ansiosta, ja olin pohjimmiltani kiltti tyttö. Lukiossa huomasin, että kutominen auttaa keskittymään.
ADHD-ihmisen on vaikea keskittyä, mutta tämä ei ole koko totuus. Oireisiin kuuluu myös hyperfokusoituminen eli ylikeskittyminen. Kun teen jotain itselleni mielekästä, uppoudun siihen täysin.
Rakastan remontteja. Kerran uppouduin remontin tekemisen niin, että unohdin hakea lapset päiväkodista. Opin laittamaan kellon soimaan tunnin välein, jotta havahdun todellisuuteen.
Ääripäästä toiseen
Olen impulsiivinen. Ennen ADHD-lääkkeitä en pystynyt aina hillitsemään itseäni. Saatoin äkkipikaistuksissani tukistaa ja läimäyttää lapsiani.
ADHD-ihminen menee herkästi ääripäästä toiseen eikä näe omaa tilaansa. Esimerkiksi poltin itseni loppuun ystävyyssuhteissani. Sairastuin 1990-luvun puolivälissä vaikeaan masennukseen. Sen jälkeen opettelin sanomaan ei. Siihen asti olin aina ystävieni käytettävissä, koska halusin todistaa heille, että en ole itsekäs, vaikka olin kasvanut ainoana lapsena.
Ennen uskottiin, että ADHD paranee, kun ihminen täyttää 18. Nyt tiedetään, että se muuttaa vain muotoaan. ADHD ei katoa, eikä lääkitys tee autuaaksi.
Diagnoosin jälkeen vanhempani ja silloinen puolisoni odottivat, että nyt, kun tiedän, mikä minua vaivaa, voin hoitaa asian. Mutta ei se ole mahdollista. ADHD on osa minua. Lääkitys ei poista sitä, vaikka helpottaakin asioita. Se helpottaa esimerkiksi nukahtamista rauhoittamalla ajatukset. Aiemmin minun oli vaikea nukahtaa, koska päässäni pyöri ”sata tv-kanavaa” yhtä aikaa.
Kärsin ADHD-ihmisille tyypillisestä hahmotushäiriöstä sekä aistiyliherkkyydestä. Haistan aamulla, sataako päivän aikana lunta tai kääntyykö kesä tänään syksyksi. Tämä on rikkautta. Valitettavasti haistan tarkasti myös ihmisten vähemmän miellyttävät tuoksahdukset.
Olen aina mustelmilla. Olen esimerkiksi jättänyt muutaman kerran pääni auton takaluukun väliin.
Tavallisuus olisi tylsää
ADHD tuo myös hyviä asioita: Olen idearikas ja ratkaisukykyinen. Yritysmaailmassa rekrytoidaan nyt ADHD-ihmisiä. Me näemme laatikon ulkopuolelle, kyseenalaistamme ja uskallamme tehdä asioita uudella tavalla. Tosin ei ole olemassa kahta samanlaista ADHD-ihmistä.
En halua olla tavallinen, tylsä, harmaa ihminen. En, vaikka elämäni ei olekaan aina helppoa.
Sairastin muutama vuosi sitten jälleen masennuksen, jonka jälkeen lääkäri kieltäytyi kirjoittamasta minulle uutta ADHD-lääkereseptiä. Hän väitti, ettei minulla voi olla ADHD, koska työskentelin aikoinani 13 vuotta lentoemäntänä. Todellisuudessa lentoemännän työ sopii kaltaiselleni ihmiselle oikein hyvin. Lopetin työt Finnairilla lasteni vuoksi.
Jouduin olemaan yli puoli vuotta ilman lääkkeitä, kunnes sain neurologilta reseptin. Sen puolen vuoden aikana ehdin menettää luottotietoni, koska en ollut työkykyinen ja jätin laskukirjeet aukaisematta.
Tiedän, että ADHD-lääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti. Ajatellaan, että diagnoosin saanut voi opetella uusia toimintamalleja ja pärjätä niillä. Mutta uuden oppiminen ilman lääkkeitä on ainakin minulle vaikeaa. Lääke parantaa keskittymiskykyä ja auttaa oppimaan.
Paradoksaalista kyllä myös liike auttaa keskittymään. Liikkuessa aivoihini jää muistijälki ja opin uutta.
ADHD-ihmisiä pidetään herkästi tyhminä, vaikka se ei pidä paikkaansa. Minunkin ÄO:ni on 138, eli reippaasti yli keskitason.
Juttu julkaistu Oma Aika -lehdessä 9/2019
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 2618356-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 2618356-2
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.